Näin paljon potkuilla voi tienata
Taloussanomien keräämien tietojen mukaan irtisanomiskorvaus on osa lähes jokaista johtajasopimusta Helsingin pörssin isoimmissa yrityksissä.
Suurimmillaan kultaiset kädenpuristukset ovat yli kaksi miljoonaa euroa. Keskimäärin Helsingin pörssin suurimmat yritykset antavat irtisanotulle johtajalle lähes miljoonaa euroa kipurahaa irtisanomisajan palkan lisäksi.
Tiedot toimitusjohtajien irtisanomiskorvauksista on kerätty pörssin markkina-arvoltaan suurimmista yrityksistä.
Noin kahden miljoonaan erokorvauksen saisi metsäyhtiö UPM:n toimitusjohtaja Jussi Pesonen. Nokian Stephen Elopin, Fortumin Tapio Kuulan ja Rautaruukin Sakari Tammisen irtisanomiskorvaukset olisivat noin puolitoista miljoonaa euroa. Yli miljoonaan euron irtisanomisrahan tienaisi kaikkiaan kymmenkunta huippujohtajaa.
Toimitusjohtajille maksetaan tyypillisesti irtisanomiskorvausta 12–24 kuukauden palkan verran. Selvitettyjen yhtiöiden ainoa poikkeus on Kemiran johdossa huhtikuussa aloittanut saksalainen Wolfgang Büchele, jolla ei ole erillistä irtisanomiskorvausta.
Nordean tanskalaisen toimitusjohtajan Christian Clausenin erokorvaus alenee, jos hän saa tuloja muista töistä vuoden ajalla. Ehto estää Clausenia saamasta tuplapalkkaa.
Mediayhtiö Sanoman Harri-Pekka Kaukosen ja Nokian Elopin johtajasopimukseen sisältyy määräaikainen kilpailukielto. Elopin sopimuksessa mainitaan erikseen, että kanadalaisjohtaja on oikeutettu irtisanomiskorvaukseen ja tavoitebonuksiin myös määräysvallan vaihtuessa Nokiassa.
Erokorvausten lisäksi toimitusjohtajat saavat erotettaessa palkkaa irtisanomisajalta, joka on lähes poikkeuksetta kuusi tai 12 kuukautta.
Alle puolen puolen vuoden irtisanomisaika on ainoastaan teleoperaattori Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattilalla, joka pääsisi aloittamaan uudessa työpaikassaan kolmen kuukauden päästä irtisanoutumisestaan.
| Suurimpien pörssiyhtiöiden toimitusjohtajien erorahat | |||
|---|---|---|---|
| Kaikissa ehtona, että yritys irtisanoo johtajasopimuksen. Irtisanomiskorvaukset eivät sisällä irtisanomisajan palkkaa ja mahdollisia bonuksia. | |||
| Yhtiö | Toimitusjohtaja | Irtisanomiskorvaus kuukausina | Irtisanomiskorvaus 2011 palkan mukaan |
| UPM | Jussi Pesonen | 24 | 2 068 000 |
| Nokia | Stephen Elop | 18, 12 kk kilpailukielto | 1 530 000 |
| Fortum | Tapio Kuula | 18 | 1 428 000 |
| Rautaruukki | Sakari Tamminen | 24 | 1 306 000 |
| Sampo | Kari Stadigh | 18 | 1 174 000 |
| Nordea | Christian Clausen | 12, uusi työ alentaa | 1 163 000 |
| Kone | Matti Alahuhta | 18, sisältää irtisanomisajan palkan | 1 083 000 |
| Stora Enso | Jouko Karvinen | 12 | 1 081 000 |
| Neste Oil | Matti Lievonen | 18 | 1 005 000 |
| Amer Sports | Heikki Takala | 12 | 1 004 000 |
| Wärtsilä | Björn Rosengren*** | 18 | 900 000 |
| Elisa | Veli-Matti Mattila | 24, vähennettynä irtisanomisajan palkalla | 746 000 |
| Kesko | Matti Halmesmäki | 12 | 663 000 |
| Konecranes | Pekka Lundmark | 18 | 660 000 |
| Metso | Matti Kähkönen* | 18 | 629 000 |
| Orion | Timo Lappalainen | 18 | 625 000 |
| Sanoma | Harri-Pekka Kaukonen | 12, määräaikainen kilpailukielto | 606 000 |
| Cargotec | Mikael Mäkinen | 12 | 571 000 |
| Nokian Renkaat | Kim Gran | 12 | 566 000 |
| Pohjola Pankki | Mikael Silvennoinen | 12 | 554 000 |
| YIT | Juhani Pitkäkoski | 12 | 534 000 |
| Outotec | Pertti Korhonen | 12 | 528 000 |
| Outokumpu | Mika Seitovirta* | 12 | 451 000 |
| Kemira | Wolfgang Büchele** | ei erillistä irtisanomiskorvausta | 0 |
| *Vuoden 2011 palkka maalis-joulukuulta | |||
| **Aloitti 1.4.2012, peruspalkka | |||
| ***Aloitti 1.9.2011, peruspalkka | |||
| Lähde: Yhtiöiden verkkosivut, vuosikertomukset ja hallinnointiraportit | |||













