Kirjaudu ▼
 

Viron halpuus houkuttaa nyt entistä enemmän

Reuters
Viron halpuus houkuttaa nyt entistä enemmän
Suomalaiset lisäsivät kulutustaan Virossa viime vuonna liki viidenneksen. Kaupan liiton kyselyn mukaan olennaisin matkustussyy Viroon on hintataso. Viime kyselyyn verrattuna yhä useampi ajattelee näin.
Taloussanomat
23.4.2012 12:05
89

Viime vuonna suomalaisten kulutus Virossa harppasi kaikkien aikojen ennätykseen eli 462 miljoonaa euroon. Kulutus kääntyi selvään nousuun jo toissa vuonna. Viime vuonna tahti vain kiihtyi.

Yli puolet Kaupan liiton kyselyyn vastanneista kertoi, että olennaisin syy matkustaa Viroon on hintataso. Kaksi vuotta sitten vastanneista vain 42 prosenttia arvioi näin.

– Suomalaisten  hintatietoisuus on selvästi kasvanut kahden viime vuoden aikana, ja tämä lisää matkustusintoa Viroon. Eikä into näytä taittuvan, vaan Viron matkailu on edelleen kasvussa, sanoo Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja liiton tiedotteessa.

Kyselyyn vastanneista 64 prosenttia ilmoitti matkustavansa todennäköisesti tai varmasti Viroon seuraavan vuoden aikana. Kaksi viidestä aikoo lisätä kulutustaan Virossa, jos Suomen hintataso nousee.

Viinaa haetaan
vastakin

Viinavirta Virosta ei näytä tyrehtyvän. Liki kolmasosa kyselyyn vastanneista kertoo lisäävänsä alkoholin maahantuontia. Alkoholin maahantuontia aikovat lisätä varsinkin miehet ja nuoret.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Viimeisen vuoden aikana 84 prosenttia eteläisen Suomen aikuisväestöstä toi alkoholia Virosta Suomeen.

Arkipäivän palveluita
ja kulutusta

Arkipäiväisten palveluiden ja tuotteiden kysyntää on siirtynyt Viroon. Tämä näkyy jo apteekki- ja kampaamopalveluissa sekä elintarvikkeiden ja lääkkeiden maahantuonnissa.

Miehet käyttävät enemmän hotelli- ja ravintolapalveluita kuin naiset ja tuovat naisia enemmän tupakkaa ja alkoholia. Naiset taas käyttävät enemmän kampaamo-, kylpylä-, apteekki- ja kulttuuripalveluita. Naiset tuovat miehiä enemmän vaatteita, makeisia, kosmetiikkaa, lääkkeitä ja sisustustarvikkeita.

Yritykset Kaupan liitto
Ihmiset Jaana Kurjenoja
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (89)


Anonyymi
En osta suomesta enää paljoakaan. Ja jos ostan, niin ostan Lidlistä. Muutoin käyn virossa ostoksilla. Ruoka, alkoholi ja lääkkeet tuodaan sieltä ja säästetään valtavasti.
S- ja K-kaupoilla on törkeä monopoli suomessa, eikä valtio puutu asiaan koska kansanedustajat sekä heidän läheisensä saavat S-ketjun kaupoista alennusta. Jos tämä ei ole korruptiota niin mikä on??
Kuningas Kuluttaja 23.4.2012 12:28

Anonyymi
Verojen nosto sataa Viron laariin..
Verot 23.4.2012 12:28

Anonyymi
Kokoomus on työväen puolue - Viron työväen.
Pali N. Dromi 23.4.2012 12:32

Anonyymi
alvia ylös, katainen, alvia ylös!
Alvia ylös ja olvia alas
z 23.4.2012 12:34

Anonyymi
Poliitikot nostavat veroja, jolloin yhä kauempaa kannattaa lähteä Viroon.


Kannattaa myös avata pankkitili Virossa,niin voi siirtää ylijäämävaransa turvaan pois ahneiden suomalaisviranomaisten näkökentästä.

Tilin avaus onnistuu mainiosti päiväristeilyn aikana.
Ei Suomen poliitikot 23.4.2012 12:34

Anonyymi
Suomi on yksi maailman itsetuhoisimpia ja tyhmimpiä maita. Oma talous ajetaan tahallaan alas, jotta lihavilla valehtelevilla politrukeilla olisi suojatyöpaikoissaan lokoisat oltavat.

Tämä itsetuhoinen käytös heijastuu myös suomalaisiin perheisiin.


Lisäksi omat perheelliset irtisanotaan mahdollisimman ikävällä tavalla.
Octavious 23.4.2012 12:35

Anonyymi
Viroon tarttis rakentaa rautatieyhteys suoraan Suomenlahden ali. Saisi pohjoisenkin asukkaat nauttia edullisista hinnoista. Junaa voisi ottaa aivan tolkuttoman lastin viinaa. Erilliset tavaravaunut sitä varten.

Jotain tällaista tarvitaan ennen kuin hinnat Suomessa järkeistyy.
Nimetön 23.4.2012 12:36

Anonyymi
Verojen nosto sataa Viron laariin..


Kannatti ostaa Tallinkia vuoden 2009 pörssialesta!
Kiitos Suomen hallit 23.4.2012 12:37

Anonyymi
Viroon tarttis rakentaa rautatieyhteys suoraan Suomenlahden ali. Saisi pohjoisenkin asukkaat nauttia edullisista hinnoista. Junaa voisi ottaa aivan tolkuttoman lastin viinaa. Erilliset tavaravaunut sitä varten.

Jotain tällaista tarvitaan ennen kuin hinnat Suomessa järkeistyy.


Ei se junamatka sen halvempi olisi kuin nykyinen kilpailtu laivamatka.
Matkustaminen on hal 23.4.2012 12:40

Anonyymi
Voisi vääntää jutun muotoon (kumpi ja kampi)
"Sosialistinen Suomi ja markkinatalous Viro
tappeli, kumpi voitti?"

Naapurimme heilauttaa meistä ohi seuraavan vuosikymmenen aikana, että heilahtaa!
repesorsa 23.4.2012 12:41
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?