Uusi tutkimus: Rikkaiden veroprosentti 0–50

Kuva: Lehtikuva, Kuvankäsittely: Taloussanomat
Uusi tutkimus: Rikkaiden veroprosentti 0–50
Suomen tuloverotus ei toimi oikeudenmukaisesti, Kelan tutkijat arvioivat. Tutkimuksen mukaan suurituloisten joukossa on paljon hyvin alhaisia veroja maksavia kansalaisia, "vapaamatkustajia". Tutkijoiden mukaan rikkaiden veroprosentti on tilastollisesti lähes sattumanvarainen.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
27.1.2012 20:43
Kommentit 314

Kansaneläkelaitoksen tutkimusosasto on tutkinut suomalaisten tuloverotusta, ja tehnyt merkittävän löydön. Kelan tutkimuksen mukaan suurituloisten, yli 100 000 euroa vuodessa ansaitsevien veroprosentti vaihtelee sattumanvaraisesti nollan ja 50 prosentin välillä.

Tutkimuksen tekijät, tutkimusprofessori Heikki Hiilamo ja johtava tutkija Pertti Honkanen julkaisivat tutkimuksensa tuloksia tänään Kelan tutkimusblogissa.

Hiilamo ja Honkanen tarkastelivat tuloverotuksen tasaisuutta vuoden 2009 tulonjakoaineiston avulla. Otanta on 20 450 henkilöä. Tulonjakoaineisto on laadittu kuvaamaan koko Suomen väestöä, mutta siitä puuttuvat kaikkein suurituloisimmat. Aineisto antaa tutkijoiden mukaan kuitenkin melko tarkan kokonaiskuvan verorasituksen jakautumisesta väestössä.

Tutkimustulosten perusteella (katso kuvio jutun lopusta) veroprosentti vaihtelee alimmissa tuloluokissa nollan ja 20 prosentin välillä. Tämä johtuu tutkijoiden mukaan siitä, että kaikkein pienimmistä eläkkeistä ei makseta lainkaan veroa, mutta vieläkin alhaisemmasta työmarkkinatuesta maksetaan lähes 20 prosenttia veroa.

Työmarkkinatuen muodostaman piikin jälkeen veroprosentti lähtee tasaiseen nousuun sitä mukaa, mitä suuremmat tulot kansalaisella on. Noin 50 000 vuositulojen jälkeen hajonta alkaa kuitenkin kasvaa.

Tutkijoiden mukaan tämä merkitsee sitä, että tulonsaajien joukkoon ilmestyy suurituloisten kohdalla huomattava joukko "vapaamatkustajia", joiden veroaste on suurista tuloista huolimatta paljon alhaisempi kuin pienituloisilla.

– Mitä alhaisempi suurituloisen veroprosentti on, sitä suurempi osa hänen tuloistaan muodostuu pääomatuloista. Noin 100 000 euron vuositulojen jälkeen tulonsaajien veroprosentti vaihtelee sattumanvaraisesti 50 prosentin ja nollan välillä, tutkijat kirjoittavat.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Nollaveroja tai lähellä nollaa olevia veroasteita saattaa tutkijoiden mukaan olla myös pienituloisilla, mutta niissä nollatapaukset sulautuvat suuren kokonaismäärän vuoksi osaksi keskiarvoa. Tämä ei tutkijoiden mukaan kuitenkaan vähennä tutkimustuloksen merkittävyyttä.

– Joka tapauksessa oikeudenmukaisuuden näkökulmasta on ongelmallista, että monien hyvin toimeentulevien veroprosentit ovat selvästi alhaisempia kuin pienituloisten, he kirjoittavat.

– Verotuksen oikeudenmukaisuus voi nykyjärjestelmässä toteutua vain tuloverotuksen avulla. Mutta toteutuuko se käytännössä, tutkijat kysyvät.


[zoom]

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (314)

Huono 0
"Tutkijoiden mukaan rikkaiden veroprosentti on tilastollisesti lähes sattumanvarainen."

Ei se ole sattumaa... sitä kutsutaan älykkyydeksi. Valtio voi nostaa veroja, mutta niitä maksaa vain keskiluokka ja tyhmät rikkaat.
Sattuma
Alle 1 000 euroa kuukaudessa tienaavat kuluttavat osamaksulla ja luotolla saman verran mitä rikkaat. Elintason verottaminen ei toimi nykyisellä systeemillä.
Työttömän veroprosentti on 20% se on ihan reilu peli myös. Matti Vanhanen laittoi tämän verotuksen päälle se kuulemma kannustaa etsimään töitä.

Nuorisosta on Suomessa 50% ilman töitä ja tämä kannustaa nyt sitten. Jee.

Suomi on niin ihan kannustava paikka elää nykyään muutenkin. Ruoka on halpaa ja korruptiota ei ole. Huoltoasemiakaan ei enää tarvitse valita missä käy kun on vain yksi. Valinta-stressi poistuu ja ihmisen elämä on huomattavasti kannustavampaa taas.
lottovoitto
Alle 1 000 euroa kuukaudessa tienaavat kuluttavat osamaksulla ja luotolla saman verran mitä rikkaat. Elintason verottaminen ei toimi nykyisellä systeemillä.

Politiikalla ei voida puuttua markkinoiden lainalaisuksiin.
Verotuksesta suurin osa ylläpitää sosialismia. Sosialismi on vakava sairaus joka saattaa johtaa lopulta kommunismiin tai fasismiin.
jjj
Tasaverot on POP! SANOO KOKOOMUS!
ei veroja mulle
Kyseessä taitaa olla osinkojen osittainen verottomuus.
zini

Politiikalla ei voida puuttua markkinoiden lainalaisuksiin.

Joita ovat...????

Jenkeissä suurituloinen on miljoonan tienaavat. Suomessa suurituloinen on 50k ansaitsevat jotka hädintuskin saa mitään säästöön .
Huono 7
Työttömän veroprosentti on 20% se on ihan reilu peli myös. Matti Vanhanen laittoi tämän verotuksen päälle se kuulemma kannustaa etsimään töitä.

Nuorisosta on Suomessa 50% ilman töitä ja tämä kannustaa nyt sitten. Jee.

Suomi on niin ihan kannustava paikka elää nykyään muutenkin. Ruoka on halpaa ja korruptiota ei ole. Huoltoasemiakaan ei enää tarvitse valita missä käy kun on vain yksi. Valinta-stressi poistuu ja ihmisen elämä on huomattavasti kannustavampaa taas.

Elintavikkeiden liikevaihto kasvaa noin 8 . 10 prosenttia vuodessa. Kymmenessä vuodessa tuotannon lisäys pitää tuplaantua nykyisestä. Tämäei ole kuitenkaan enän mahdollista, koska kulutus on mennyt ohi kasvuvauhdistä. 10 vuoden päästä elintavikeiden määrä on pudonnut 18 prosenttia ja seuraavan kummenen vuoden päästä 40 prosenttia ja seuraavan 60 ja euraavan 90 ja vuonna 2060 elintarvikkeita on tämän päivän määrästä 100 prosenttia vähemmän.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 32 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949