Näillä kuukausituloilla olet pienituloinen

Arijukka Turtiainen
Näillä kuukausituloilla olet pienituloinen
Pienituloisten lukumäärä ei aivan viime vuosina ole enää kasvanut. Köyhien tulot ovat silti kaikkiaan nousseet selvästi hitaammin kuin muun väestön. Pienten vuositulojen raja on noussut.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
25.1.2012 11:35
Kommentit 242

Pienituloisten määrä on pysytellyt noin 700 000 hengessä neljän viime vuoden aikana, Tilastokeskuksen tulonjakotilasto vuosilta 1990–2010 osoittaa.

Absoluuttista euromääräistä tulotason alenemista ei 1990-luvun alkupuolen jälkeen ole näkynyt missään tuloluokassa. Suhteelliset tuloerot ovat sen sijaan kasvaneet.

Yhden hengen taloudessa asuva on pienituloinen, jos tulot ovat alle 1 228 euroa kuukaudessa tai jos tulot ovat pienemmät kuin 60 prosenttia keskituloisen kotitalouden tuloista.

Pienituloisuusraja oli vuonna 2010 reaalisesti 334 euroa eli 28 euroa kuukaudessa korkeampi kuin vuotta aiemmin.

Pienituloisuusrajan alle jäävien tulot olivat keskimäärin 16 prosenttia eli 2 300 euroa vuodessa (190 euroa kuukaudessa) pienemmät kuin pienituloisuuden raja. 


Köyhät yhä
köyhempiä

Pienituloisten keskuudessa tuloerot kasvoivat. Vähävaraisesta joukosta siis yhä useampi köyhtyi lisää.

Alimman kymmenesosan tulot olivat alimmillaan vuonna 1996. Vuoteen 2010 mennessä tulot olivat nousseet reaalisesti 25 prosenttia.

Samaan aikaan kaikissa muissa tulokymmenyksissä nousu oli suurempaa: mitä suurituloisempi kymmenys, sitä suurempi oli prosentuaalinen tulotason nousu. Keskimmäisissä tulokymmenyksissä kasvu oli 42–43 prosenttia ja ylimmässä 54 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Eläkeläiset suurin
köyhien ryhmä

Eläkeläiset ovat 1990-luvun laman jälkeen nousseet uudelleen suurimmaksi pienituloisten ryhmäksi. Heidän osuutensa nousi erityisesti 2004 jälkeen. Pienituloisiin kuuluu myös paljon opiskelijoita ja työttömiä.

Lasten ja koko väestön pienituloisuus on seuraillut toisiaan 2000-luvulla. Vuoden 2007 jälkeen alle 18-vuotiaiden pienituloisuusaste on laskenut joka vuonna.  Se oli 12 prosenttia 2010.

Ikäryhmittäin laskua on tapahtunut erityisesti alle kouluikäisissä lapsissa, mutta pienituloisuusaste on kuitenkin edelleen korkein 0–6-vuotiaiden lasten keskuudessa.

Köyhyysriski oli muita suurempi yksinhuoltajatalouksissa ja yhden hengen talouksissa. 

Joka viidennen pienituloisuus oli kestänyt kymmenen vuotta tai enemmän. Keskimäärin pienituloisuus kesti viitisen vuotta. Pienituloisista oli naisia 52 prosenttia prosenttia, miehiä noin 48.

Lisää Aiheesta
UutinenKatso ketä köyhyys vaanii nyt (27.8.2011 06:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (242)

Huono 0
Jykä niskalenkittäjähän luvannut vain "paremminvointivaltion", eikä köyhille mitään parempaa näkymää...
Käivärä
Pienituloisuusraja oli vuonna 2010 reaalisesti 334 euroa eli 28 euroa kuukaudessa korkeampi kuin vuotta aiemmin.

JA

Pienituloisten lukumäärä ei aivan viime vuosina ole enää kasvanut.

==>> Kehitys on vienyt hyvään suuntaan!!!
Ei ole syytä valittaa
Yhden hengen taloudessa asuva on pienituloinen, jos tulot ovat alle 1 228 euroa kuukaudessa

Täytyy muistaa, että tuolla tasolla olevista tuloista ei tarvitse juurikaan veroja maksaa.

Fiksumpaa olisikin verrata nettonetto-tuloja eli nettotulot + saadut sosiaali/asumis ym. tuet.
Suomi on eräs maailman pienimpien tuloerojen maista!
tai jos tulot ovat pienemmät kuin 60 prosenttia keskituloisen kotitalouden tuloista

Tällä lailla suhteuttamalla saadaan AINA näyttämään siltä, että köyhiä on tosi h...tisti, vaikka ostovoima olisi noussut jatkuvasti - etenkin niissä alimmissa ryhmissä. Ja sitten voidaan repiä pari otsikkoa ja kiristää yhä tiukemmalle sen Suomea pystyssäpitävän työssäkäyvän, kaiken maksavan keskiluokan oloja. Siis sen sijaan, että ruvettaisi katsomaan kriittisellä silmällä esim. juuri "köyhyydellä" ratsastavien tuottamattomien byrokraattilaumojen olemassaolon oikeutusta.
sama laulu aina vaan
Meillä ylin kymmenesosa vie muilta housutkin jalasta jos nykyinen tahti jatkuu tulo-ja omaisuusjaossa,ellei tavallinen kansa herää...

karua talousmatematiikkaa

Ei ne pienet tulot, vaan suuret menot. Hölmölässä tahvoja riistetään oikein urakalla.
Osta 1, maksa 3
Pääomatuloilla on helpompi elää ja verotuskin on USA:n luokkaa.
Hoikkapoika
Työväen presidentti Saulikin on köyhä. Henkisesti.
Täytyy muistaa, että tuolla tasolla olevista tuloista ei tarvitse juurikaan veroja maksaa.

Jaa-a, tienasin tuossa 1100 eur kuussa bruttona ja kyllä siitä 200 euroa veroja silti lähti eikä kyllä penniäkään saanut asumistukea tai muutakaan.
Tulotaso määräytyy myöskin osamaksusta ja luotosta. Ilman osamaksua et kerkiäisi koskaan ostaa mitään tuotteita. Ensin pitäisi säästää ja tämän aikana tuotteet ostetaan loppuun. Pienituloiset supistavat isotuloisten ostovoimaa tuotteiden valikoimassa ja määrässä.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 25 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
 

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949