Kirjaudu ▼
 

Velkalinjalle soittajilla keskimäärin 24 000 euroa velkaa

Takuu-Säätiö kertoo, että soitot velkaisia auttavalle Velkalinjalle ovat lisääntyneet viime vuonna kolmanneksen edellisvuodesta. Tyypillisellä soittajalla oli 24 000 euroa velkaa.
Taloussanomat
13.1.2012 14:37
43

Takuu-Säätiön Velkalinja on järjestön mukaan ollut joulun jälkeen erityisen ruuhkainen.

– Soittoyrityksiä on kertynyt parissa viikossa 1 500 kappaletta, kun koko viime vuoden tammikuussa soittoja tuli kaikkiaan 1 475, järjestö kertoo tiedotteessaan.

Soitot Velkalinjalle lisääntyivät viime vuonna kolmanneksen noin 17 000 soittoon.

Tyypillinen Velkalinjan soittaja oli henkilö, jonka taloustilanne oli luisumassa käsistä. Velat olivat pääasiassa tavanomaisia kulutusluottoja. Joka toisella oli myös pikavippejä ja rästilaskuja.

– Velkaa oli viime vuoden soittajilla keskimäärin noin 24 000 euroa. Vain harvalla oli tämän lisäksi asuntolainaa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Takuu-Säätiön viestintäpäällikkö Minna Mattilan mukaan viime vuonna soittajat puhuivat aiempaa useammin ahdistuksesta ja perhe- ja ihmissuhdeongelmista.

– He olivat masentuneita, eivätkä saaneet nukutuksi talousvaikeuksien vuoksi. Monet eivät ole puhuneet velkaongelmistaan kenellekään häpeän ja syyllisyyden tunteiden vuoksi, Mattila kertoo.

Takuu-Säätiö on sosiaalialan järjestö, joka haluaa auttaa taloudellisessa kriisitilanteessa olevia ihmisiä velka- ja maksuvaikeuksien ratkaisemisessa.

Yritykset Takuu-Säätiö
Ihmiset Minna Mattila
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (43)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Velkalinja:D Muulit alkavat kupla-asuntoineen painumaan vesirajan alle, kun asunnon aleneva arvo ei enää kata jättimäistä asuntovelkaa.
näin se käy 13.1.2012 14:42

Anonyymi
Takuu-Säätiön viestintäpäällikkö Minna Mattilan mukaan viime vuonna soittajat puhuivat aiempaa useammin ahdistuksesta ja perhe- ja ihmissuhdeongelmista.


Kuulostaa tuo lause jo enteeltä joidenkin tiettyjen tapahtumien lisääntymiseen, valitettavasti.
Jönssooni 13.1.2012 14:44

Anonyymi
Siis velkaneuvonnan asiakkat on melko onnettomia ja laiskoja. Minulla on yli 50.000 velkaa ja pienilläkin (toistaiseksi) tuloilla olen pystynyt ne hoitamaan. No, vähäiset rahat käytänkin mieluummin lainojen lyhentämiseen kuin viikonlopunviettoihin tai kalliisiin joululahjoihin.
Köyhä mutten köyhtyv 13.1.2012 14:46

Anonyymi
Pankit ovat jakaneet asuntolainoja täysin holtittomasti, ja tulossa onkin pahin pankkikriisi pitkään aikaan.

Liian alhaiset korot ovat myös aiheuttaneet hintakuplan: asuntojen oikeat hinnat ovat -50% alemmat.
velkakuplan aika on 13.1.2012 14:46

Anonyymi
Kokoomuksen paremminvointivaltio. Ahdistusta, velkaa ja talousongelmia mutta kaikki palvelut on lakkautettu, jolloin vain rahalla saisi yksityiseltä apua.
yhtiöitetään kaikki 13.1.2012 14:47

Anonyymi
Kokoomuksen "kolhoositalous-politiikan" hienoa tulosta.
Kokoomus on Suomen t 13.1.2012 14:49

Anonyymi
260.000? kaksio 25v lainalla, muutama vuosi alkuun maksetaan vaan korkoja, Audi 5v pätkällä, mööpelit ja HD telkkari kulutusluotolla ja 36 maksusopimuksella, Thaimaan matka Visalla ja kaveri vippaa 50? ravintolassa bisseihin. Puku lainassa broidilta.
Espoolainen menestys 13.1.2012 14:54

Anonyymi
- Isi, isi! Mikä on wannabe-porvari?
- Ole hiljaa ja jatka teltan pystytystä.
:= 13.1.2012 15:01

Anonyymi
Paras ratkaisu velkaongelmiin on tosiasioiden toteaminen ja sen jälkeen ongelmasta puhuminen. Silloin ollaan jo matkalla kohti ratkaisua.
Strutsitaktiikka ei 13.1.2012 15:01

Anonyymi
Voisin minäkin tuonne soitella ajankuluksi. Velkaa yli 130k ja vähenee 15k vuodessa. Ehtii loppua hyvä laina huomattavasti ennen eläkeikää. Täytyy varmaan alkaa anomaan jo etukäteen lainaa sijoittamiseen, kun muuten tuntuu olo alastomalta jos on päässyt lainat maksamaan pois...

Nousisi edes korot...
"Haloo, nukuin 13.1.2012 15:04
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?