Sinä voit vaikuttaa, että naapurilla riittää töitä
Keskituloisen palkansaajan ostovoima kasvaa ensi vuonna vain hieman eli 0,6 prosenttia. Kuluneella vuosikymmenellä tätä heikommin on mennyt vain tänä vuonna, kun nettoansioiden ostovoima laskee 0,8 prosenttia.
Laskelma perustuu Veronmaksajain keskusliiton tuoreisiin ostovoimalaskelmiin. Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää rohkaisevana paluuta edes pienen ostovoiman lisäykseen. Jatkuvan talouskriisin oloissa ja viennin hiipuessa kotimarkkinoiden vetoa tarvitaan taantuman torjumiseen.
– Työpaikkansa säilyttävillä kansalaisilla on nyt oiva tilaisuus panna hyvä kiertämään ja huolehtia siitä, että naapurillakin riittää myös taantuman aikana työtä, sanoo Lehtinen tiedotteessa.
Lehtisen mukaan ensi vuodelle tehty budjetti on suhdannetilanteen kannalta sopivasti mitoitettu. Mikäli taantuma iskee, voi alijäämä väliaikaisesti jopa kasvaa budjetoidusta. Tarvittavia uusia valtiontalouden sopeutustoimia voidaan arvioida kevään kehysriihessä.
– Tällä hetkellä talousennusteita tehdään täydellisessä sumussa. Nyt pitäisi säilyttää maltti ja odottaa rauhassa tilanteen kehittymistä, ennen kuin päätetään mahdollisista jatkotoimista vuosille 2013–2015, Lehtinen sanoo.
Hallitus on ohjelmassaan sitoutunut toteuttamaan säästöjä, mikäli valtion velan bruttokansantuoteosuus ei näytä kääntyvän laskuun ja valtiontalouden alijäämä näyttää nousevan yli prosenttiin bruttokansantuotteesta.
Lehtisen arvion mukaan tämä tarkoittaa sitä, että valtiontalouden alijäämä pitäisi saada 2–4 miljardin euron haarukkaan vuoteen 2015 mennessä.
– Parhaiten tasapainotusta edistetään aktiivisella ja kasvuhakuisella talouspolitiikalla, joka on myös samalla riittävän kireästi mitoitettua.
Veronmaksajain ostovoimalaskelmissa on huomioitu ansioiden, verotuksen ja kuluttajahintojen arvioitujen muutosten vaikutukset palkansaajan nettoansioiden ostovoimaan. Palkansaajan verotus pysyy ensi vuonna käytännössä tämän vuoden tasolla.














Kommentit (68)
Pian on töitä naapurilla ja sähkömiehillä, lisäksi bkt nousee ja saadaan lisää velkaa.
Tätä on vieläpä hauska katsella, kun naapuri starttaa töihin aamulla, voittaa kevyesti TV:n salakatselun.
Mites mä pääsen ylös niin aikasin ?
Unohtamisesta ei ole Suomessa pelkoa, kun verot pakko-otetaan päältä ennen kuin ne ehtivät käydä tilillä kääntymässä...