Kirjaudu ▼
 

Näillä keinoilla selviät taantumakuopan yli

Heini Karjanmaa
Näillä keinoilla selviät taantumakuopan yli
Kaatuuko maailmantalouden taantuma meidänkin niskaamme? Huonot ajat eivät silti ole maailmanloppu, jos niihin on valmistautunut. Lue tästä, millaista selviytymiskeinojen listaa asiantuntijat suosittelevat tavallisille perheille ja palkansaajille.
Petri Korhonen
23.11.2011 06:01
93

Monet taloustutkijat ennustavat eurokriisin johtavan ensi kevääksi vähintään EU:n laajuiseen taantumaan. Suomikin saisi siitä osansa.

Meilläkin on 2000-luvulla nähty pari täsmätaantumaa: esimerkiksi IT-kuplan puhkeaminen ja amerikkalaispankeista alkanut finanssikriisi heiluttelivat yksittäisiä aloja, eivät niinkään koko kansantaloutta kuten 1990-luvulla.

Kaikissa näissä taantumahetkissä tavallisilla kotitalouksilla on ollut mahdollisuuksia taloudellisiin menetyksiin ja menestyksiin. 

Taloussanomat keräsi neuvoja siitä, miten taantumaan voi varautua, mitä on hyvä ennakoida ja millaisia rahanarvoisia tilaisuuksia kannattaa pitää silmällä. 

Ja näistä huolimatta selviytymisessä hyvin paljon on kiinni tuurista.

1. Laadi pahimman vaihtoehdon budjetti 
Ole rehellinen itsellesi: laske pahimmat työttömyyden tai elinkustannusten nousun vaikutukset etukäteen. Kuinka pitkän lomautuksen perheen talous kestää? Paljonko saisit ansiosidonnaista, jos joudut työttömäksi?
Asuminen, liikenne ja eläminen todennäköisesti kallistuvat ensi vuonna välillisten maksujen ja verojen nousun takia.
Mistä menoista voisit tinkiä, jos tiukka paikka tulee?
Kun ikävistä asioista on ottanut selvää, niitä ei enää tarvitse pelätä tai murehtia sokeasti. 

2. Tarkista, mitä maksat mistäkin
Älä tee itsellesi kululoukkua tai -automaatteja, ellei siihen ole aidosti varaa.
Tarkista kaikki osamaksu- ja kulutusluottosopimuksesi sekä eri palveluiden kiinteät kuukausimaksusi.
Kilpailuta vakuutus- ja energiasopimukset sekä netti- ja puhelinliittymämuotosi.

3. Tarvitsetko upouutta vai kelpaisiko käytetty?
Jos joudut hankkimaan autoa, kodinkoneita tai muita käyttöesineitä, pohdi pärjäisitkö käytetyllä vaihtoehdolla. Näitä pystyy etsimään netistä erilaisilta vertailu- ja myyntipalstoilta. Esimerkiksi liikkeiden esittelytuotteet ovat usein lähes uudenveroisia, mutta selvästi halvempia kuin käyttämättömät myyntitavarat. Seuraa poisto- ja pakkomyyntejä.

4. Kerää käteistä puskurirahastoon
Perinteisesti taantumassa käteinen on ollut kovaa valuuttaa. Käteisellä maksava saa myös helpommin alennuksia isoista ostoksistaan. Perheellä olisi hyvä olla 2–3 kuukauden nettopalkan suuruinen puskurirahasto yllätysmenoja varten. 

5. Harkitse asunnon oston ajoitusta
Perinteisesti asuntokauppa hiipuu tavallisinakin talvikuukausina, ja taantumatalvena pysähtyy hetkeksi lähes kokonaan. Ensiasunnon etsijälle tulee jo ennen vappua hyviä tilaisuuksia tehdä löytöostoksia. Jo nyt uudistuotannossa ostaja voi helposti tinkiä rakennusyhtiöiltä samaan hintaan parempia materiaaleja tai rakenneratkaisuja.
Silti nyt on järkevää tyytyä pienempään neliömäärään: yhtä maksajaa kohti yli 200 000 euron jättilaina olisi tässä tilanteessa iso riski.
Jos vaihdat asuntoa, varmista ettei pankki lainaa uusiessaan muuta marginaaleja tai maksuehtoja.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

6. Jos rakennat omakotitaloa tai mökkiä, tee itse enemmän
Jos olet aloittamassa omakotitalon rakentamista, remonttia tai mökintekoa, ensi keväänä työvoimaa voi olla tarjolla paremmin kuin nousukaudella.
Oman työpaikan säästötalkoisiin osallistuminenkin voi nyt tehdä hyvää: jää palkattomalle vapaalle ja työskentele se aika omalla rakennustyömaallasi.
Todennäköisesti talo valmistuu nopeammin, edullisemmin ja laadukkaammin, kun olet paikalla vaikka vain raksaväen apumiehenä. Palkan menetyksen aiheuttama taloudellinen tappio voi helposti kuittaantua säästyneinä työvoima- ja valmistuskuluina. Veroprosenttikin pienenee.

7. Maksa asuntolainaa nopeammin takaisin
Euroopan keskuspankki pitänee ainakin jonkin aikaa korkoja  alhaalla, mutta tämä ei jatku loputtomiin. Inflaatiokin etenee, eikä sijoituksista saa tavallisen perheen piensäästöillä juuri minkäänlaista tuottoa.
Eniten nettoaa, jos käyttää ylijääneet varansa asuntolainan ylimääräiseen lyhentämiseen. Mitä enemmän lainaa on saanut lyhennettyä nyt matalien korkojen aikaan, sen helpompaa loppuosan takaisinmaksu on sitten kun korot ovat taas korkeuksissa.

8. Sijoita, jos raha ei ole sinulle liian tärkeää
Kyllä, pörssikurssit voivat vielä laskea, ja keväällä samalla rahalla saa ehkä enemmän osakkeita tai rahasto-osuuksia kuin nyt. Silti oikean hetken odottaminen ja neuroottinen kurssien vahtiminen voi olla läheisillesi hermostuttavaa. Senkin ajan voi käyttää paremmin vaikka elämästä nauttimiseen. Moni sijoittaja on menestynyt ostamalla osakkeita pikkuhiljaa sekä hyvinä että huonoina aikoina, kohteita hajauttaen. Myymisen hoitaa perikunta 30 vuoden kuluttua.
Tämä talvi olisi myös ihan hyvä aika sijoitusrahastosäästämisen aloittamiseen, mutta vain jos valittu rahastoyhtiö ei peri kohtuuttomia palkkioita palveluistaan. 
Euroepäilijät arvelevat, että nykyisen kriisin takia sijoitusrahat olisivat parhaiten turvassa dollareina tai Saksan joukkolainoissa. Tästä ei kuitenkaan ole takeita.
Jos kullan hinta nousee vielä, ensi kevättalvi voisi olla hyvä aika muuttaa ne rumimmat perintökorut rahaksi.

9. Lähde uudelle alalle, jos olet sitä kaivannut
Yrityksissä jaetaan tänä talvena jälleen vilkkaasti erilaisia lähtö- ja eläkepaketteja. Perussääntönä on ollut, että vapaaehtoisten lähtöpakettien ottaminen ei taloudellisesti kannata oikeastaan kenellekään.
Paitsi jos haluat sen avulla vaihtaa kokonaan alaa ja kouluttautua uuteen ammattiin.
Eniten työvoimatarvetta ennustetaan lähivuosina olevan hoito- ja hoivapalvelualoilla.
Jos elämänmuutos parantaa elämäsi laatua, ota rahat ja tee se. Olipa edessä taantuma tai ei.
Myös CV kannattaa normaaliaikoinakin pitää kunnossa ja harjoitella ajatuksen tasolla uuden työpaikan hakemista. Missä työssä haluaisin näine taitoineni olla, jos saisin valita?

9. Paranna lamansietokykyäsi
Oma henkinen vireystila ja fyysinen kunto vaikuttavat suoraan myös kykyysi sietää taloudellista epävarmuutta ja kriisitunnelmia. Uusien taitojen opettelu parantaa myös mahdollisuuksia löytää uusia hommia, mikäli entiset työt vähenevät.
Löysä sohvaperuna pärjää aina kehnoimmin työelämän mullistuksissa.

Lähteet: pankkien ekonomistit, kuluttajaneuvojat sekä eläkevakuutusyhtiöiden työhyvinvointineuvojat.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (93)


Anonyymi
Ainoa tarvittava vinkki on: ole velaton.

Monet eivät muista enää 90-luvun lamaa. Silloin kun jäit työttömäksi niin et voinut maksaa asuntolainaa. Pankki laittoi asunnon pakkomyyntiin. Asuntojen hinnat romahtivat ja pakkomyynnistä sai vain murto-osan lainan määrästä. Velalliselle jäi vain velka mutta ei mitään omaisuutta.

Sama on tulossa nytkin. Velalliset joutuvat loppuiän kestävään ulosotto- ja syrjäytymiskierteeseen.

Jos sinulla ei ole velkaa, voit aina saada toimeentulotukea ja selviytyä. Mutta kun taakkanasi on satojen tuhansien velat, eikä mitään omaisuutta, et voi enää nousta siitä.
Game over man 23.11.2011 8:15

Anonyymi
Ihan sama mistään lamasta, mutta iltasanomissa on video 19-vuotiaasta Cameron Diazista rinnat paljaana!


Varsin mielenkiintoista, kun netistä kuvallista aineistoa alalta kuin alalta enemmän kuin elämässä ehtii tuijottaa...
Sisäkumi paistaa 23.11.2011 8:24

Anonyymi
Ha ha, surkeita neuvoja taas. Mitäs sitten kun se superlama kestää seuraavat 30vuotta, KUN euro kaatuu ja meistä tulee maksajia.
mike 23.11.2011 8:27

Anonyymi
Ainoa tarvittava vinkki on: ole velaton.Monet eivät muista enää 90-luvun lamaa. Silloin kun jäit työttömäksi niin et voinut maksaa asuntolainaa. Pankki laittoi asunnon pakkomyyntiin. Asuntojen hinnat romahtivat ja pakkomyynnistä sai vain murto-osan lainan määrästä. Velalliselle jäi vain velka mutta ei mitään omaisuutta.Sama on tulossa nytkin. Velalliset joutuvat loppuiän kestävään ulosotto- ja syrjäytymiskierteeseen.Jos sinulla ei ole velkaa, voit aina saada toimeentulotukea ja selviytyä. Mutta kun taakkanasi on satojen tuhansien velat, eikä mitään omaisuutta, et voi enää nousta siitä.


Tuleva perintö...
Otetaan me lungisti 23.11.2011 8:28

Anonyymi
Hyviä neuvoja.
Ikävä kyllä, tästä ei tule taantumakuoppa, vaan pysyvä olotila seuraavat kaksi vuotta.
Nimetön 23.11.2011 8:31

Anonyymi
Taantumakuoppa? Aika liikuttavaa. Koko talousjärjestelmä romahtaa
Mitään nousua ei enä 23.11.2011 8:31

Anonyymi
Parhaat lamapuskurit ovat kulta ja Ruotsin ja Norjan kruunut!
HaRos 23.11.2011 8:36

Anonyymi
Ei kai yli kymppitonnia ole järkeä makuuttaa käyttötilillä vaikka se perheen 2 kk nettoansio olisikin?
2-3k? puskurina lopu 23.11.2011 8:42

Anonyymi
Ei kai yli kymppitonnia ole järkeä makuuttaa käyttötilillä vaikka se perheen 2 kk nettoansio olisikin?


Höh, köyhien pohdintoja...

Mulla on kymppidona taskussa koko ajan, ei sitä tiedä milloin tartteen pikkuisen käteistä.
andy 23.11.2011 8:47

Anonyymi
Joo, voihan se olla noinkin. Eduskunnan tärkeimmät tehtävät ovat pohtia paljonko annetaan lisälainaa IMF:lle ja osallistutaanko holtittomien kansantalouksien velkojen maksuun ja kuinka paljon siihen otetaan lisälainaa. Tai sitten pohditaan saako jotkut ihmiset mennä keskenään naimisiin ja onko sioilla tarpeeksi hyvät pahnat allaan.

Oheisia artikkelin neuvoja voi noudattaa hän kenellä on niihin varaa. Järjestäkää töitä pahalaiset älkääkä kyykyttäkö ihmisiä syyttämällä heitä laiskoiksi, luusereiksi, sosiaalipummeiksi tai nöyryyttämällä ikärasismilla ja työmarkkinatuella.

Viette maaseudulta väestön, puhelinlinjat, linja-autot ja tulevaisuuden. Onko todella hyvä olla ja puhdas omatunto?
Missä on uranjatko? 23.11.2011 8:52
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Pelkäätkö jääväsi työttömäksi?