Kauhuskenaario: Kolmannes palkasta eläkkeisiin
Palkansaajien ja työnantajien pitäisi maksaa jopa kolmannes palkasta työeläkemaksuina, jos talouskasvu jää pysyvästi nykyistä heikommaksi. Jos edessä on tavallista pidempi muutaman vuoden taantuma, maksut olisivat lähes 15 vuoden ajan noin prosenttiyksikön arvioitua enemmän.
Arviot selviävät Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin eläkelaskelmista. Nykysäädösten mukaan työeläkemaksu on noin 21 prosenttia, josta palkansaajan työnantaja maksaa suurimman osan.
Eläketurvakeskus julkisti tänään uuden päivitetyn laskelman eläkkeiden kehityksestä vuosina 2011–2080. Perusennusteen mukaan työeläkemaksuja pitäisi korottaa 4,5 prosenttiyksikköä runsaaseen 26 prosenttiin 2030-luvun alkuun mennessä, jonka jälkeen korotuspaineita ei olisi.
Perusskenaarion oletukset perustuvat loppukesän talousennusteisiin, jonka jälkeen talousnäkymät ovat muuttuneet oleellisesti huonommaksi. Siksi Eläketurvakeskus laski eläkkeiden kehityksestä myös synkemmät vaihtoehdot lyhyellä ja pitkällä aikavälillä.
– Talouskehitys on mennyt koko ajan huonompaa ja huonompaan suuntaan. Lähivuosien vaihtoehtoinen arvio vastaa ehkä viimeisimpiä talousnäkymiä, sanoi Eläketurvakeskuksen kehityspäällikkö Ismo Risku tänään tiedotustilaisuudessa.
Menetetty
vuosikymmenen alku
Eläketurvakeskuksen taantumalaskelmansa Suomen bruttokansantuote supistuisi kuluvan vuoden tasosta vuoteen 2013 mennessä noin 2,5 prosenttia siten, että kuluvan vuoden tuotantotasoon palattaisiin neljän vuoden päästä.
– Ei tulisi menetettyä vuosikymmentä vaan menetetty vuosikymmenen alku, Risku kuvaili.
Sijoitustuotot jäisivät taantuman alussa keskimäärin lähelle nollaa, jonka jälkeen eläkeraha tuottaisi peruslaskelman päivitetyn tuotto-odotuksen mukaisesti 3,5 prosenttia. Myös ansiotulojen reaalikasvu junnaisi osan taantumaa nollilla.
Taantumavaihtoehdossa työeläkemaksu olisi vuosina 2016–2030 noin prosenttiyksikön korkeampi kuin perusskenaariossa. Tämän jälkeen maksu palaisi perusvaihtoehdon noin 26 prosenttiin.
– Maksuihin vaikuttaisivat ennen kaikkea huonot sijoitustuotot. Normaalilla taantumalla ei olisi vaikutusta pidemmän aikavälin kehitykseen, Risku sanoi.
ETK:n mukaan työeläkemaksu reagoisi taantumaan viiveellä, koska maksun taso on kiinnitetty vuoteen 2014 saakka. Työeläkejärjestöt ovat sopineet maksun nostamisesta seuraavan kolmen vuoden aikana 1,6 prosenttiyksiköllä.
Hidas kasvu tuntuisi
eläkemaksuissa
Osa talousviisaista on ennustanut, että Suomen ja Euroopan talouskasvu siirtyy pysyvän hitaan kasvun aikaan. Tällöin eläkeraha tuottaisi ETK:n ennustelaskelman mukaan 2,5 prosenttia ja reaalipalkat nousisivat vain 1,1 prosenttia.
Hitaan kasvun vaihtoehdossa työeläkemaksu nousisi noin 30 prosenttiin palkasta vuoteen 2030 mennessä ja pysyisi tällaisena vuoteen laskelman loppuun asti vuoteen 2080.
Pessimistisen vaihtoehdon työeläkemaksu olisi noin 3,5 prosenttiyksikköä korkeampi kuin perusvaihtoehdossa.















Kommentit (246)
Miksi velkakuplan varaan rakennettu systeemi on sellainen, että kasvun hidastuessa koko korttitalo romahtaa?
Pas kalain yhteydessä todettiin että asetuksella ei voi velvoittaa kansalaisia maksamaan edes pas kapönttöjä. Siitä huolimatta eläkemaksujen suuruudesta on päätetty asetusta alempitasoisella säädöksellä, nimittäin ministeriön päätöksellä. Mielestäni vaikuttaa selvästi perustuslain vastaiselta ja siksi mielestäni eläkeyhtiöiden tulisi maksaa sille maksetut rahat heti takaisin niille, jotka ovat eläkkeitä maksaneet.
Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti vuoden 2011 työeläkevakuutusmaksut tänään 17. marraskuuta.
Lisää aiheesta, vertaa seuraavia:
Työntekijän eläkelaki 168§ ja
Perustuslakivaliokunnan lausunto 33/2004 vp Ministeriön asetuksenantovalta.
Ja niissä erityisesti sanat "ottaen huomioon".
BKT-luvut tulisi aina ilmoittaa velkakorjattuina, jotta kansalle paljastuisi totuus.