Pullonkerääjä joutuu maksamaan veroa

Lehtikuva
Pullonkerääjä joutuu maksamaan veroa
Pullonkeruu on melkein oikeaa työtä. Ainakin siitä tienatuista rahoista pitäisi maksaa veroa kuten muistakin ansiotuloista. Tätä mieltä on verottaja.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
22.7.2011 11:39
Kommentit 92

Jokamiehenoikeuden ja verosäännösten ansiosta metsistä voi poimia luonnontuotteita ja myydäkin niitä eteenpäin, mutta pulloja pois puistoista keräävän on maksettava veroa.

Pullonkeräyksestä saatavat tulot täytyy ilmoittaa verottajalle, koska pullojen kerääminen lasketaan veronalaiseksi ansiotuloksi. Asiasta kirjoitti ensimmäisenä sanomalehti Karjalainen.

– Lähtökohta tuloverolaissa on, että kaikki tulo on verotettavaa tuloa, ellei sitä ole erikseen säädetty verovapaaksi. Näin on tehty muun muassa tiettyjen sosiaalietuuksien ja esimerkiksi marjanpoiminnan kohdalla, ylitarkastaja Janne Myllymäki kertoo Taloussanomille.

Verohallinnossa pullonkeräämisen verotussäännöksiä ei Myllymäen tietojen mukaan ole pohdittu muutettaviksi, koska verohallinnossa asiaa "ei ole koettu ongelmaksi".

– Kyllä se taitaa melko harvinaista olla, että joku olisi tällaisen ansiotulon merkinnyt tuloverotukseen. En muista törmänneeni tällaiseen, Myllymäki hymähtää.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pullonkeräystulot lisätään ansiotuloihin, joiden veroaste määräytyy kokonaisansioiden perusteella. Pienituloisella pullonkerääjällä pullorahat voivat jäädä alle noin 1 200 vuosirajan, jonka saa tienata maksamatta veroa.

– Sitten voisi tietysti ajatella, noin ihan hypoteettisesti, että pullonkeräämiseen liittyvät välittömät kustannukset voisi myös vähentää. Eli jos ostaa uudet ostoskärryt, jotka on hankittu vain tätä tarkoitusta varten, ne saisi sitten vähentää verotuksessa.

Lisää Aiheesta
UutinenVaro verokarhua, kun poimit marjoja (19.7.2011 07:01)
UutinenÄlä auta naapuria näin (30.4.2011 06:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (92)

Nykyään suurin osa pullonkerääjistä taitaa asua virallisesti Suomen ulkopuolella. Tällöin verotkin maksettaneen (tai siis ne pitäisi maksaa) asuinmaan lainsäädännön mukaan.
eki
Eli kun keräät pullot kotoasi ja viet kauppaan, maksat siitä veroa.

Tätä se Kreikan avustaminen tiesi, ja lisää on tulossa.

HYVÄ KATAINEN! Kokouksen opit ovat menneet perille, veroja kaikesta mahdollisesta ja tulot velkamaiden kautta pankeille. Pankeille, joiden omistajat ovat tuttuja ryhmästä nimeltään ...
B.ilderberg
Rahaa tarvitaan KREIKKA-kriisiin.

Jyrki "jysky" Käteinen
Jyrki "jysky" Käteinen
Ehkä se on parempi vain nakella pullot pöpelikköön ja antaa yhteiskunnan keräillä ja siivota...?

Vielä parempi jos saataisiin lasipullot takaisin..?

Eikö kukaan näe kokonaisuutta ja hyötyä
Mistä näitä idiootteja riittää..?
Virkamiehen ahneudella ei tunnu olevan mitään rajaa.
Bebe
Saataisiinko vielä nimiä jotka seisovat tämän sanan VEROTTAJA takana? Nyt tämä verotus pelleily sitten alkaa kun rahaa pitäisi reikalle kerätä.
Kun tästä nyt tulee verotettavaa, niin onneksi voin tulevaisuudessa vähentää myös kulut. Eli matkat "pullonkeräysmatkoille" Lappiin, "työvaatteet" jne.
Pullonkerääjä
Vuosi 2020

Ajat polkupyörällä ojaan ja olet yltäpäältä koiranjätöksissä ja lasinsiruissa... ja saat syytteen ympäristörikosesta?
Oiva tilaisuus iskea romanijengeihin. Verotuksella Al Caponekin naulattiin.
Talonmies
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949