Piensijoittajat livistivät pois pörssistä huhtikuussa
Yksityissijoittajien tavallisimmin käyttämien online-välittäjien kautta tehtyjen osakekauppojen lukumäärä ja euromääräinen vaihto laskivat jyrkästi huhtikuussa, selviää nettivälittäjä Nordnetin kokoamista tilastoista.
Piensijoittajien osakkeiden nettomyynnit olivat huhtikuussa noin 20 miljoonaa euroa. Maaliskuussa piensijoittajien netto-ostot olivat 37 miljoonaa euroa.
– Yksityissijoittajien kauppavolyymit laskivat kautta linjan. Markkinoiden heiluessa ilman selkeää suuntaa yksityissijoittajilla on tapana vähentää aktiviteettiaan, arvioi Nordnet Suomen arvopaperinvälityksen johtaja Nuutti Hartikainen tiedotteessa.
Nordnetin mukaan ostetuimman osakkeen aseman säilytti matkapuhelinvalmistaja Nokia. Yhtiön ympäriltä hetkeksi hälvennyt Microsoft-epävarmuus rohkaisi sijoittajia ostoksille yhdessä toukokuussa tapahtuneen osingon irtoamisen kanssa.
Huhtikuun toiseksi ostetuin osake oli öljy-yhtiö Neste Oil, joka hyötyi öljyn hinnan noususta varastovoittoina. Kolmanneksi eniten piensijoittajat tankkasivat teleoperaattori TeliaSoneraa, joka laski tulosjulkistuksen jälkeen vuoden alimmille tasoilleen.
Huhtikuussa myydyimpien joukkoon päätyivät Orion, Metso ja Sampo. Osa sijoittajista koki Metson positiivisesta tulosvaroituksesta aiheutuneen kurssinousun hyväksi myyntipaikaksi. Nordnetin mukaan Orionin ja Sammon myyntihalukkuuteen vaikutti osinkojen irtoamiset.














Kommentit (9)
Kaiken takana ehkä kummittelee vielä öljy.
Tosin näkeehän fiatroskamarkkinoiden tyhjyyden ja "nousun" teennäisyyden jo sokea Reettakin.
Se spekulatiivinen raha joka siellä pyörii ei anna totuutta asiaan vaan on illuusio jota kuunnellaan.
Yksikin väärä poliitinen singnaali markkinoille ja huh hei sen tuuli vei ja velka korko jäi.( poliitinen tilanne suomessa on nyt epävakaa ja se näkyy pörssissä)
Windows-trollin viisauksia?
Kaiken takana ehkä kummittelee vielä öljy.
NOU HÄTÄ: TAPPIOT MAKSAVAT SUOMEN VERONMAKSAJAT.
NÄIN ON.
KESKUSTAN OLLI REHN MÄÄRÄÄ JA HÄNESTÄ TULEE SEURAAVA SUOMEN PRESIDENTTI.