Kirjaudu ▼
 

Kolmen kuukauden euribor alle prosentin

Asuntolainojenkin viitekorkona suosittu kolmen kuukauden euribor pysyi tänään alle yhdessä prosentissa, jonne se eilen painui ensimmäistä kertaa lokakuun puolivälin jälkeen.
Bloomberg
5.1.2011 14:16
24

Kolmen kuukauden euribor laski tänään 0,998 prosenttiin eilisen 0,999 prosentista. Eilen korko laski alle Euroopan keskuspankin (EKP) tasan yhdessä prosentissa olevan ohjauskoron ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun se lokakuun 18. päivä nousi tasan yhteen prosenttiin.

Korkeimmillaan ja samalla kuudentoista kuukauden huipussaan kolmen kuukauden euribor kävi 1,050 prosentissa marraskuun 5. päivä.

EKP:n tarjoaman ylimääräisen likviditeetin kasvaminen on saanut euriborit laskuun.

Commerzbankin korkostrategi Benjamin Schröder sanoo, että niin sanottua ylimääräistä likviditeettiä oli joulukuun lopussa 106 miljardia euroa eli eniten kolmeen kuukauteen. Hänen mukaansa pankit ovat mieluummin haalineet rahaa kuin lainanneet sitä eteenpäin.

– Euriborien lasku on seurausta marraskuusta lähtien kasvaneesta ylimääräisen likviditeetin määrästä, sanoo puolestaan BNP Paribasin korkostrategi Alessandro Tentori.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Odottaisin korkojen vakiintuvan ja alkavan sitten taas nousta, kun odotukset ylimääräisen likviditeetin kuivaamisesta kasvavat, Tentori sanoo.

Joulukuun alussa EKP lykkäsi tarjoamansa ylimääräisen rahoituksen kuivaamista. Pääjohtaja Jean-Claude Trichet kertoi keskuspankin kamppailevan rahoitusmarkkinoiden ”akuuttien” jännitteiden purkamiseksi. Hän sanoi lisäksi, että EKP tarjoaa edelleen ensimmäisellä vuosineljänneksellä pankeille rajoittamattomasti rahoitusta aina kolmen kuukauden ajaksi asti ja ohjauskoron hinnalla.

Vielä marraskuussa Trichet arvioi keskuspankin voivan alkaa rajoittaa rahoituksen tarjoamista.

Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (24)


Anonyymi
onneksi on kuukauden euribor :)
Elina 5.1.2011 16:06

Anonyymi
Tiedä vaikka asuntojen hinnat ei laskiskaan pk-seudulla niin paljoa kun Uusis ennusti parivuotta takasin (50%).................


Niin, on tosiaan mahdollista että curlaavan kansanedustajan ennustus ei toteudukaan ja tuhannet vuokrauunot ovat turhaan köyhtyneet jälleen satoja tuhansia lisää pidättäytyessään turhaan oman ostosta.
Vuokralla menetttää 5.1.2011 16:18

Anonyymi
Tiedä vaikka asuntojen hinnat ei laskiskaan pk-seudulla niin paljoa kun Uusis ennusti parivuotta takasin (50%).................Niin, on tosiaan mahdollista että curlaavan kansanedustajan ennustus ei toteudukaan ja tuhannet vuokrauunot ovat turhaan köyhtyneet jälleen satoja tuhansia lisää pidättäytyessään turhaan oman ostosta.


ajatteles niitä jotka uskoivat ja myivät pika pikaa... hups sinne mänt niin ja niin paljon..
Nimetön 5.1.2011 16:20

Anonyymi
Ennustan, että euroborit pysyvät hyvin alhaisina vielä pari vuotta. Sen jälkeen stagflaatio alkaa puremaan ja korot nousevat jonnekin 10 % huitteille. Eli 1,5 vuoden kuluttua kesällä on oikea aika vaihtaa kiinteään korkoon, koska silloin kaikki (lue. pankit) luulevat että näin jatkuu koko vuosikymmen.

Ei se tosin haittaa vaikka ei vaihtaisikaan, koska 20 % inflaatio syö lainaa huimaa vauhtia, mutta jos haluaa samalla tienata niin kannattaa silloin vaihtaa pitkiin korkoihin.
O tempora, O mores! 5.1.2011 16:41

Anonyymi
Valtio ja kunnat umpiveloissa ja kansalaiset seuraa esimerkkia!
Itse tein taas sijoituksen ja maksoin ylimaaraisen lainan lyhennyksen. Se jos mika on kannattavaa, kun paaoma pienenee ja nollakoron vallitessa kuukausierastani valtaosa menee suoraan lyhennykseen.
Lisalainaa en ota vaikka ilmaseksi saisin!
Veronmaksaja 5.1.2011 16:43

Anonyymi
"Kolmen kuukauden euribor laski tänään 0,998 prosenttiin eilisen 0,999 prosentista"

Stop the press! Etusivu uusiksi!
Jestas sentään... 5.1.2011 16:44

Anonyymi
Mikäs tässä on asustellessa "pankin vuokralaisena" kun korko on 70 euroa kuussa ja vastike 120. Että tällä hinnalla asun Helsingin keskustassa. 190e/kk.

Moni tuttu maksaa Läskille Vuokraisännälle 500 enemmän joka kuu! Hullua touhua, olen heille sanonutkin mutta kun kuulemma asunnot ovat niin kalliita...
Ovat kalliita joo, mutta asumisen hinta on murto-osa vuokra-asumisen hinnasta ja onpa tuossa sivussa kämpän arvokin noussut 40,000 muutamassa vuodessa...
Olenko uuno? 5.1.2011 17:29

Anonyymi
Paniikki-petterit ehtivät jo lokakuun 0,05% nousussa säikähtää ja sitoivat, pankkiireja uskollisesti kuunnellen, lainansa pitkiin korkoihin tuplaten/triplaten kuukausittaiset korkomenonsa.
Harmittaako?
Hätäilemällä syntyy 5.1.2011 17:39

Anonyymi
Vuosi sitten kaikki itämaantietäjät, pankkirit, ekonomistit ja muutkin olivat vahvasti sitä mieltä että vuoden 2011 alussa korot ovat nousseet merkittävästi tähän päivään mennessä. "sitokaa nyt pitkiin korkoihin, korkokattoon jne jne"

hups... näinkö tässä kävikin. Saas nähdä taaas vuoden päästä...


Juu, olen nyt odotellut vuosikymmenen niitä -80% lukuja. No ehkä sitten huomenna, onhan näitä huomisia ollut jo melkein neljätuhatta päivää.
Nimetön 5.1.2011 18:30

Anonyymi
Vuosi sitten kaikki itämaantietäjät, pankkirit, ekonomistit ja muutkin olivat vahvasti sitä mieltä että vuoden 2011 alussa korot ovat nousseet merkittävästi tähän päivään mennessä. "sitokaa nyt pitkiin korkoihin, korkokattoon jne jne"

hups... näinkö tässä kävikin. Saas nähdä taaas vuoden päästä...


Ja kun laittaa rahat lyhennyksiin eikä korkokattoihin, niin ei tässä voi hävitä.
gaff 5.1.2011 21:25
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Maksatko omat verosi säntillisesti?