600 000 kotitaloudessa raha ei tahdo riittää
Vuodesta 2003 toimeentulovaikeuksissa olevien kotitalouksien määrä on vähentynyt 18 prosenttia. Viime vuonna noin 600 000 kotitaloudella oli vähintään jonkinlaisia vaikeuksia kattaa tavanomaiset menonsa käytettävissä olevilla tuloillaan. Määrä on 24 prosenttia kotitalouksista.
Tilastokeskuksen tietojen mukaan seitsemän prosenttia kotitalouksista kärsi suuremmista toimeentulovaikeuksia. Pahoissa vaikeuksissa näistä oli kolme prosenttia kotitalouksista.
Hyvin toimeentulevia kotitalouksia oli 385 000 eli runsaat 15 prosenttia. Määrä on neljänneksen suurempi kuin vuonna 2003.
Rahojen riittävyysongelmien kanssa painiskelevien kotitalouksien vuositulot olivat 27 810 euroa viime vuonna. Suurissa vaikeuksissa kamppailevien tulot olivat lähes 23 000 euroa. Koko väestön keskimääräiset tulot olivat 38 560 euroa viime vuonna.














Kommentit (135)
Jos ei, niin keksitaan sillekkin joku vero!
Olin jo työelämässä ja tavoitteestani oli vielä kohtuullinen määrä jäljellä, minulle naurettiin, kun en osallistunut mihinkään mikä maksoi, mutta minä painoin sisulla.
Kun kahden vuoden puskuri oli jo säästetty, sain yllättäen kaksi työtarjousta, joista toinen olisi ollut kovapalkkainen, mutta toisen orjana olemista vaativa, ja toinen eräässä investointipankissa jossa luvattiin osakkuutta ja surkeaa palkkaa.
Säästetty puskuri mahdollisti tulevaisuuden työpaikan saannin, olen vieläkin samassa invastointipankissa töissä, nykyisin olen suurin omistaja.
pian ei saa pikavippiäkään kännykällä, mitäs sitten?
Tuottavaa tyota tekevat velkojen maksajat joutuvat kurjistelemaan siipijengin puolesta.
- sähköveron korotus
- yleinen muu energiaverotus
- sokerivero
- ?