Näin raha pannaan haisemaan

Lehtikuva
Näin raha pannaan haisemaan
Törsäisitkö sinä Louis Vuittoniin vai pitäisitkö sapattikuukauden, jos saisit rahaa? Suomalaisten kulutushaaveet ovat jakautumassa kahtia, kertoo uusi tutkimus. Köyhät unelmoivat luksustavaroista, kun taas varakkaammilla on muut toiveet. Katso millaisesta törsäyksestä suomalainen haaveilee.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
27.12.2010 06:01
Kommentit 140

Miten suomalainen panisi rahaa haisemaan, jos hän saisi vapaasti ostaa mitä vain?

Vielä 1990-luvun alussa yrittäjä ja talousajattelija Ilkka Kylävaara epäili, etteivät metsäsuomalaiset oikeasti ymmärrä kalliiden luksustavaroiden mielekkyyttä.

– Kun suomalainen haluaa törsätä, hän menee Anttilaan ja ostaa paljon, Kylävaara aprikoi aforismeissaan.

1940–1950-luvulla syntyneiden asenne voi yhä olla tuonkaltainen. Nuoremmat ovat jo ihan toista maata, uusi kulutustutkimus kertoo.

Varsinkin 18–30-vuotiaat tuntevat merkit, brändien erot ja janoavat bling-bling-tavaraa menestyksen symbolina. Ylellisyysesineiden himo on yllättäen sukupuolineutraalia: se iskee yhtä lailla nuoriin naisiin kuin miehiinkin.

– Meillä on usein mielletty luksustavara feminiinisiksi esineiksi, laukuiksi ja asusteiksi. Kuitenkin miehille myydään yhtä runsaasti ylellisyystarvikkeita, vaikkapa kelloja tai urheiluvälineitä, sanoo Turun yliopiston tutkija Outi Sarpila.

Luksus ohitti jo
autonvaihtohalut

Sarpila ja kollegansa Leena Haanpää ovat analysoineet eri-ikäisten ja -tuloisten ihmisten kertomia kulutusunelmia vuosilta 1999 ja 2009.

Lomamatkoista haaveilu oli heidän mukaansa selvästi yleisempää vuonna 1999 kuin 2009. Suomi on kymmenessä vuodessa kansainvälistynyt, eikä kaukomatkailu ole taviksillekaan niin tavoittamattomissa kuin ennen. Silti hieno ulkomaanreissu on vielä ihmisten haaveissa ykkösenä.

Kakkossijalla on kodin remontointi. Seuraavaksi tulevat itsensä hemmottelu, sisustaminen ja asunnonvaihto.

Mutta sitten väliin kiilaa autonvaihdon, kulttuurielämysten ja taiteen ostamisen ohi uusi ilmiö, luksustavaroiden halu. (Katso listat jutun lopusta.)

Alle 30-vuotiaista 63 prosenttia ostaisi himoitsemansa ylellisyystarvikkeen empimättä, jos siihen olisi varaa. Suurten ikäluokkien ihmisistä vain runsas kolmasosa tekisi näin.

Pienituloiset haaveilevat luksuksen ostamisesta enemmän kuin suurituloisemmat, Sarpila kertoo. Hyväosaiset voivat jopa rehvastella askeettisuudellaan ja "vähemmän on enemmän" -asenteella.

– Kuluttamisesta tai kuluttamattomuudesta on selvästi tullut aatteellinen kysymys. Varakkaiden keskuudessa alkaa erottua kulutusta vähentävien joukko, sanoo Outi Sarpila.

Muodikkaaseen downshiftaukseen kun on aidosti varaa vain äveriäillä ihmisillä.

Osa on tullut jo
kylläiseksi

Yleisesti kuluttamisen ihannointi on hieman laskenut vuodesta 1999. Nuoria lukuunottamatta yhä harvempi palkansaajista ostaisi huvikseen uuden auton tai asunnon, vaikka siihen olisikin varaa, väittää Sarpila.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Monet ihmiset ovat hyvin tyytyväisiä nykyisiin omistuksiinsa, ja osa voi tuntea kulutusähkyä. Myös talouden epävarmuus pelottaa, hän sanoo.

Tällaista tunnelmaa ei ollut vuonna 1999, kun Suomi oli vastikään noussut lamasta ja moni oli lykännyt pitkään tarpeellisiakin hankintoja. Silloin ihmisten puutelistat olivat pitkiä.

Toisaalta työelämän kiireen lisääntyminen on viime vuosina tehnyt varakkaillekin ylenmääräisestä kulutuksesta turhaa. Luksustavaraa ei ehditä käyttää eikä näyttää, koska kaikki aika menee työn oravanpyörässä.

– Tähän viittaa se, että niin moni hyvätuloisista vastaajista ilmoittaa kaipaavansa tavaran sijaan enemmän vapaa-aikaa, Sarpila sanoo.

Hän ei usko, että kansa muuttuu kokonaan tuhlaavammaksi, kun nykyiset merkkitietoiset nuoret saavat varttuessaan lisää varallisuutta ja pääsevät toteuttamaan toiveitaan.

– Todennäköisesti samaan aikaan nuortenkin joukosta nousee vahvasti se kulutuskriittinen ihmisryhmä, joka tietoisesti tavoittelee kiireettömämpää arkea, Sarpila sanoo.

Jos raha ei olisi este, mihin kuluttaisin nyt:

1. Enemmän lomamatkoja
2. Kodin remontointi
3. Itsensä hemmottelu
4. Sisustus, asunnonvaihto
5. Luksustuotteen osto
6. Lahjoitusten teko
7. Kulttuuripalvelujen käyttö
8. Autonvaihto
9. Yleinen shoppailu
10. Taiteen tai antiikin hankinta

Lähde: Sarpila-Haanpää 2010

Ostaisinko luksustavaraa, jos olisi rahaa?
Vanhemmista harva muuttaisi kulutustaan
Ikäryhmä Ostaisi enemmän Ei ostaisi enemmän    
18-30 v 63 % 37 %    
31-45 v 58 % 43 %    
46-60 v 47 % 53 %    
61-74 v 35 % 65 %    
Lähde: Sarpila-Haanpää 2010

Lisää Aiheesta
UutinenNyt alkaa intohimotyöläisten aika (19.11.2011 06:01)
UutinenKatso miksi työnteko ei aina kannata (14.12.2010 06:02)
UutinenNäin ay-pomot rahastavat (25.11.2010 13:52)
UutinenKatso mistä saa parhaan palkan (8.11.2010 06:01)
UutinenKatso mihin luokkaan kuulut (10.10.2010 06:02)
UutinenKatso minkä arvoinen olet töissä (22.9.2010 06:02)
UutinenHe ovat maailman rikkaimmat äidit (6.5.2010 14:00)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (140)

Huono 0
Siinä mielessä paikkaansapitävä artikkeli, että tulotason ja tavaramäärän noustessaa alkaa menoista yhä suurempi osa menemään erilaisiin palveluihin kuin tavaran hankintaan. Tavaramäärä jopa pikkuhiljaa vähenee ja muuttuu samalla entistä laadukkaammaksi.
Jokaisella on varaa vähentää kulutusta. Niin rikkaalla kuin normituloisellakin. Köyhimmillä varsinkin pitäisi olla varaa vähentää kulutusta.
Muodikasta?
Siinä mielessä paikkaansapitävä artikkeli, että tulotason ja tavaramäärän noustessaa alkaa menoista yhä suurempi osa menemään erilaisiin palveluihin kuin tavaran hankintaan. Tavaramäärä jopa pikkuhiljaa vähenee ja muuttuu samalla entistä laadukkaammaksi.

Samalla halu vaikuttaa omalla kulutuksellaan kehitystä kasvaa. Luomu, lähialueen pientuottajat ja pikkuputiikit saavat euromme suurten ketjujen jäädessä sivuosaan.
Nuorisolle ei tahdo enää kelvata, kuin luksus- ja merkkitavarat. Kaikki hieno on saatava heti, vaikka vanhenpien rahoilla ja pikavipeillä.
Oikeasti menestyvät ostavat kodinhoito, siivous, hieronta ym. palveluja tehdäkseen elämästä mukavampaa.
rutiköyhä
Kuluttamalla hakee "pelkäävä ja pieni"- "lapsiaikuinen" arvostusta ja hyväksyntää elämäänsä. Opiskelkaa ihmiset kirjallisuutta, siinä on teidän toivonne - sekä maailman toivo.
tietomies
Joopa joo, taas näitä Talsan 0-artikkeleita. Vanha totuus on että kaikki mitä tulee pannaan haisemaan jonninjoutaviin tavaroihin. Ja jos jostain tulee extraa niin sekin on kohta nurkissa lojumassa. Toivotaan että tää kulutushysteria saisi edes talouden nousuun.

Niin ja poliitikot ne vasta osaa tän kuluttamisen, mikään ei tunnu heille riittävän.
Hamsterikin jää kakkoseksi ihmiselle
Taalta aasiasta katsottuna nayttaa suomalaisten kulutusjuhlat naurettavalta "Anttilan vitosen korista ostoksilta." Ei Suomessa osteta ferrareita ja mersuja joululahjaksi.
Pjotr Inkaserm
Vähän yli viisikymppisenä olen nähnyt huonoja ja hyviä aikoja. Sen rahan, jota en ole tarvinnut normaaliin elämiseen olen laittanut säästöön, tai tuottamaan. Ei pelota lamat, kun rahat eivät ole vuittoneissa ja ferrareissa. Lama-ajat pystyy elämään
mistään tinkimättä, mutta myös hienouksia omistamatta.
tärkeysjärjestys
Jutussa mainittu talousajattelija osti kerrostalon ulkomailta näkemättä taloa. Osoittautui ettei taloa ollut olemassakaan. Rahat meni velka jäi ja tuskinpa talousajattelija koskaan sai maksettua kerrostalon kokoista velkaansa. Wikipedian mukaan velka oli vuonna 2007 jo 17 milj euroa.
Sellainen ajattelija
Aivan, parikymppisillä pitää olla luksusta ja kaikkee mitä rahalla saa. Isit maksaa ja hyysää näitä aikuisia lapsiaan. Näiden lasten ei tarvi edes tehdä rahan eteen mitään. Ei edes kesätöitä. Kyllä hävettää katella näitä kavereita. Äiditkin on saatu tähän mukaan. Sitten yleensä näitä lemmikkejä on vain osa lapsista tai toinen. No ei halua pahoittaa kavereiden mieliä. Antaa pilata lapsensa.
Siri
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 14 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Bryssel
Melkein selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949