Tyyris mies, halpa nainen – rahoitusalan palkkaerot selviä
Rahoitusalan työantajia edustavan FK:n ja työntekijöitä edustavien Suoran ja YTN:n tasa-arvoraportin mukaan rahoitusalalla työskentelevän naisen keskiansio oli 3 049 euroa lokakuussa 2009. Samaan aikaan miesten keskiansio oli 4 900 euroa.
Isoa eroa selittää naisten ja miesten jakautuminen erilaisiin tehtäviin. Suurin osa miehistä työskentelee johtotehtävissä. Naisia on etenkin toimihenkilöissä.
Sukupuolten välinen palkkaero on kuitenkin totta myös tehtävien sisällä.
Siinä missä johtotasolla työskentelevän miehen keskiansio oli 7 727 euroa, nainen joutui tyytymään 6 341 euroon. Esimies- ja asiantuntijanaisen ansiot olivat 81 prosenttia miehen ansiosta.
Toimihenkilötasolla erot olivat sitäkin suuremmat. Mies tienasi 3 350 euroa, nainen vain 2 633 euroa – 78,6 prosenttia miehen ansioista.
Kohti
kehnompaa
Naisten kannalta murheellista on se, ettei tilanne näytä parantuneen viime aikoina. Osin on menty taaksepäin. Vuonna 1990 toimihenkilönainen tienasi 79,2 prosenttia miehen asioista.
Raportin mukaan palkkaerojen kehitys onkin mennyt huonompaan suuntaan 2000-luvun alkupuolen positiivisen kehityksen jälkeen.
– Naisten ja miesten väliset palkkaerot ovat kasvaneet, ollen nyt suurin piirtein samalla tasolla kuin 1990-luvun lopussa, raportin johtopäätöksissä kirjoitetaan.
Raportin tekijöiden mukaan eri-ikäisten miesten ja naisten palkkatiedot osoittavat, että sukupuolten väliset palkkaerot syntyvät noin 30-vuotiaiden kohdalla, tehtävätasosta riippumatta.
Osaltaan palkkauseroja selittää se, että miehet työskentelevät suhteessa useammin pääkaupunkiseudulla. Sinne kun on keskittynyt vaativia asiantuntija-, esimies- ja johtotehtäviä.
Suomessa rahoitusala on ollut perinteisesti muita Pohjoismaita naisvaltaisempi. Miesten suhteellinen osuus on kuitenkin kasvanut. Viime vuonna karkeasti ottaen joka neljäs rahoitusalan työntekijä oli mies.
Selvityksessä tarkasteltiin 23 000 henkilön palkkatietoja lokakuun 2008 ja lokakuun 2009 väliseltä ajalta. Tilastot perustuvat EK:n keräämiin tietoihin.














Kommentit (14)
Työskentelen yli 100 hengen yksikössä, eikä täällä kyllä yksikään toimihenkilö pääse edes tuohon kerrottuun keskiarvoon. Asiantuntijat ylittävät nippa nappa ja niukin naukin tuon toimihenkilöiden keskiarvon. Esimiehistä ja johtajista oman keskiarvonsa saavuttaa vain muutama.
Joten tällä tilastouutisella voi pyyhkiä sitä yhtä paikkaa.
Wall Street likely to earn 20 billion this year, 4th-Best Year-State
online.wsj.com/article/BT-CO-20101116-713094.html
Pitäisikö jo ruveta arvuttelemaan miten Suomessa käy ?
Sampo on rahoittanut puolueita vuosina 2006-2007 yhteensä 75000 eurolla. OP-Pohjola on maksanut 8000 euroa vaalitukea keskustalle vuonna 2007. Patria tuki vuosina 2006 ja 2007 puolueita kaikkiaan noin 19000 eurolla. Tukea jaettiin tasaisesti kokoomukselle, keskustalle ja Sdp:lle.
Espanjassa ja Suomessa korot nousee rinta rinnan.
Value 2.88 One-Year Chart for Finland 10 Year
Change 0.068 (+2.404%)
Value 5.05 One-Year Chart for Spain 10 Year
Change 0.153 (+3.118%)
Luuletko, että sinun ja työkavereidensa keskiarvoa kehnommalle ansiotasolle löytyisi kenties joku selittävä tekijä?
Onko nyt varmasti niin että naisia järjestelmällisesti tietentahtoen sorretaan palkoissa jonkin sovinistisen salaliiton toimesta?
vai haetaanko taas riitaa sukupuolien välille?
Paheksuttavaa syrjintää on se, jos samasta työstä maksetaan erilaista palkkaa. Jos vertaillaan vaikkapa sairaanhoitajien palkkoja, huomataan, ettei miehet tienaa yhtään paremmin. Itse asiassa miehet tienaavat jopa vähemmän, koska virkaiältä vanhemmista sairaanhoitajista on paljon naisia. Missä nyt tasa-arvo?
Myöskään ammatin sisäistä vertailua ei saa suorittaa kaavamaisesti. Pitää huomioida myös tehdyt tunnit. Monesti miehet työskentelevät pidempää päivää, tekevät enemmän ylitöitä tms. Palkkaero voi johtua myös tästä.
Kunnollisia ja tosiasioihin perustuvia tutkimuksia kiitos. Huomataan, että Suomi on jo tasa-arvoinen maa.