AL: Osuuskauppojen bonuksissa isot erot

Patrik Lindström/Lehtikuva
AL: Osuuskauppojen bonuksissa isot erot
S-ryhmän asiakasomistajien bonukset vaihtelevat varsin paljon sen mukaan, minkä osuuskaupan jäseniä nämä ovat. Aamulehden mukaan esimerkiksi kajaanilaisen osuuskaupan jäsenet saavat tuhannen euron kuukausiostoksista 120 euroa enemmän hyvityksiä vuodessa kuin porilaiset.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
19.11.2010 15:16
Kommentit 46

S-ryhmän liikkeistä saattaa saada Aamulehden mukaan varsin eri määrän bonuksia riippuen siitä, minkä osuuskaupan jäsen on.

Tuhannen euron kuukausiostoksista voi saada esimerkiksi Satakunnan Osuuskaupassa 120 euroa vähemmän bonushyvityksiä vuodessa kuin kajaanilaisessa Osuuskauppa Maakunnassa. 

Markkinointijohtaja Risto Niemelä SOK:sta kertoo lehdelle, että kunkin osuuskaupan hallitus päättää itsenäisesti asiakasomistajille myönnettävistä eduista ja kertymisen ehdoista. Niihin voivat vaikuttaa esimerkiksi osuuskaupan verkoston kattavuus sekä investointitarpeet.

Osuuskaupan jäsenyys ei edellytä sitä, että asuu kyseisen osuuskaupan alueella. Suositus se kuitenkin Niemelän mukaan on. Osa osuuskaupoista jakaa tulostaan jäsenilleen ylijäämänpalautuksena, joka perustuu jäsenyysosuuskaupasta tehtyjen vuosiostosten määrään.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenS-kortti vuotaa henkilötietoja (17.6.2010 13:17)
UutinenLukijat: S-kortti on ylivoimainen (19.2.2010 15:58)
UutinenKatso mikä bonuskortti on paras (19.2.2010 06:01)
UutinenÄssä ajoi Nesteen ohi (10.2.2010 16:37)
UutinenKatso mikä bonuskortti on paras (17.1.2009 06:03)
YrityksetS-ryhmä
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (46)

Huono 0
Asiakasomistajuuden tavoitteena on ohjata ostokäyttäytymistä ja tämän lieveilmiöinä on markkinoiden keskittyminen ja kilpailun vähetessä hintojen nouseminen.

Esimerkiksi Suomen päivittäistavarakaupan suurten markettien neliöt ovat yli 90%:sti kahden kanta-asiakkuusjärjestelmää ylläpitävän kauppakeskittymän hallinnassa. Taloussanomien mukaan ruoka on Suomessa +18% kalliimpaa kuin EU:ssa keskimäärin.

Lisäksi asiakasomistajan kaltaiset kanta-asiakkuusjärjestelmät ovat saaneet kritiikkiä asiakkaiden yksityisyyden suojan menettämisestä sekä hinnoittelun vaikeaselkoisuudesta. Esimerkiksi asetus kulutushyödykkeen hinnan ilmoittamisesta markkinoinnissa (30.12.1999/1359 4 §) toteaa seuraavaa; Kulutushyödykkeen myyntihinta ja yksikköhinta on markkinoinnissa ilmoitettava selkeällä ja yksiselitteisellä sekä kuluttajan kannalta helposti ymmärrettävällä ja havaittavalla tavalla.

Wikipediasta napattua.
rape
Huomioikaa mitä se asiakasomistajuus maksaa !
Pirkanmaan Osuuskapan maksu on 100 euroa.
Mitä maksaa Uudenmaan alueen HOK Elannon asiakkuus ? Minä en tietääkseni ole ainakaan maksanut siitä mitään.
Ainakin eläkeläisen maksuksi se on todella suuri.
Bonuksia saa kerätä todella kauan, että saa tuon 100 euroa maksetuksi.
Lailla sais kieltää bonusjärjestelmät!!! Surkea keksintö
gwe
Huomioikaa mitä se asiakasomistajuus maksaa !
Pirkanmaan Osuuskapan maksu on 100 euroa.
Mitä maksaa Uudenmaan alueen HOK Elannon asiakkuus ? Minä en tietääkseni ole ainakaan maksanut siitä mitään.
Ainakin eläkeläisen maksuksi se on todella suuri.
Bonuksia saa kerätä todella kauan, että saa tuon 100 euroa maksetuksi.

Malli asiakasomistajuudesta on huomattavasti kalliimpi kuin jokin hikinen 100€, koska kyseisten mallien avulla syntynyt markkinoiden keskittyminen voi maksaa alueellisesti jopa kymmeniä miljoonia euroa. Ja ne maksetaan korkeampina hintoina ja huonoina tuotevalikoimina. Kun ei ole kilpailua, ei tarvitse panostaa.
muurola
Helsinkiläisille PARAS on tietenkin suurin ja kaunein eli HOK-Elanto.
Buhahhah
Pian tuleekin sitten päivä jolloin keskusliikkeet päättävät myydä kerääntyneet tiedot Sinusta xxx merkkiselle laitokselle hyvään hintaan. xxx taas raportoi ja muokkaa tiedot niin että vakuutusmaksusi ja verosi nousee kun olet syönyt roskaruokaa ja oikeasti itse aiheuttanut esim kakkostyypin diabeteksen joten mitkään lääkkeet eivät ole ilmaisia. Voi meitä jotka syömme makkaraa ja juomme kaljaa meiltä viedäänkin sitten ihmisoikeudet kokonaan.
marco
Voihan 100 euroa olla suuri osuuskaupan jäsenelle.
Sensijana suurena ei pidetä tyhjästä elinikänään maksamista 20.000 euroa (=kirkon jäsenmaksu).
No onneksi sillä summalla saa sentään "ikuisen elämän"
Turun Osuuskaupan osuusmaksu oli liittyessäni n. 15 vuotta sitten 500 mk, joka on sittemmin muuttunut 100:an euroon. Vanhojen asiakasomistajien maksama 500 mk muutettiin samalla sadaksi euroksi.

Ainakin TOK maksaa osuusmaksulle 10% vuotuisen koron, eli osuusmaksu maksaa itsensä takaisin kymmenessä vuodessa ilman ainuttakaan ostosta. Lisäksi osuusmaksu palautetaan, mikäli luopuu asiakasomistajuudestaan.

Jos nyt ei lähdetä taisteluun tuulimyllyjä vastaan, niin satasen osuusmaksu on melko hyvin tuottava sijoitus.
Possu Nöf-Nöf
Tuoretuotteen ja vihannekset ovat tasoltaa kuin entisessä Elannossa eli huonoja. Valikoimatkin voisivat olla parempia. Hinnatkin voisi olla edullisempia.
Bonus ainoa myyntivaltti?
Olen saanut s-ryhmältä bonuksia vuosittain 100- 500 euroa, joten en valita!
Kortti vinkuu
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949