Kotitalouksien raha virtasi pankkitalletuksiin keväällä

Lehtikuva
Kotitalouksien raha virtasi pankkitalletuksiin keväällä
Suomalaisten kotitalouksien nettorahoitusvarallisuus supistui hieman alkukesästä, ilmenee Suomen Pankin tiedoista. Kotitalouksien nettovarallisuuden laskua siivitti rahoitusvarojen supistuminen ja velkojen kasvu.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
29.10.2010 13:39
Kommentit 12

Kolmen kuukauden aikana kotitaloudet sijoittivat rahoitusvarallisuuteen nettomääräisesti 2,6 miljardia euroa. Tuttuun tapaan lähes kolme neljännestä meni pankkitalletuksiin.

Kesäkuun lopussa talletukset muodostivat noin 45 prosenttia suomalaisten kotitalouksien rahoitusvaroista. Loput sijoituksista menivät osake- ja rahasto-omistuksiin.

Epäsuotuisa kurssikehitys kolmen kuukauden aikana kuitenkin söi näiden sijoitusten arvosta peräti 3,6 miljardia euroa. Samaan aikaan kotitaloudet hankkivat lisää velkaa yhteensä 2,0 miljardin euron edestä. Kaikkiaan suomalaisilla kotitalouksilla oli 101,4 miljardia euroa velkaa kesäkuun lopussa.

Tämän kehityksen takia kotien nettorahoitusvarallisuus (eli rahoitusvarojen ja velkojen erotus) pieneni 0,9 miljardilla edellisestä neljänneksestä 60,6 miljardiin euroon.

Kesäkuun lopussa kotitalouksilla oli kuitenkin nettorahoitusvaroja lähes 18 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenSuomalaiset vaurastuivat alkuvuonna (30.7.2010 11:17)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (12)

Huono 0
Pankkitalletuksessa raha on parhaassa mahdollisessa paikassa, kun ei ole edes tarkoitus sen enempää rikastua! Eipähän kukaan puhalla säästöjä!!
Varma on aina varmaa!
Huono 0
Minä en velkaannu ikinä, vain kuoleen ruumini yli.
Minun varallisuuteni on joka vuosi ns. vakio mutta ei ikinä miinuksilla velkaan.
:) velaton hippi.
Huono 4
On selvää, että pörssipaperivarallisuuden arvon nyt jo pitkälti toista vuotta kestänyttä hintabuumia seuraa karmea kankkunen ja romahdus. Kansa tietää, että paperivarallisuus kohta roihuaa tulessa samaan malliin kuin 2008-2009. Kansa onkin siksi viisaasti varautunut ja ostanut ahkerasti asuntoja, jotka konkreettista reaaliomaisuutta, ja siirtänyt liikenevät muut varat turvallisiin pankkitalletuksiin. Tämä on aivan luonnollinen ratkaisu, kun halutaan suojata omaisuutta seuraavalta kovalta romahdukselta.
Kansa on aina oikeassa - Lukekaa "Joukkojen viisaus"
Huono 9
Oletko joskus kuullut inflaatiosta? Nykyään vain täysin tietämätön idiootti säästää rahaa.
Huono 0
Katainen antoi suurituloisille tuntuvat tuloveroalennukset tämänkin vuoden alusta. Tarkoituksena oli saada rahat kulutuksen kasvattamiseen. Poju vain ei hoksannut,että näillä hyvätuloisilla kulutus on jo tapissa ja rahat menivätkin pankkiin ja mm. pörssiosakkeisiin. Siis jälleen pieleen mennyt yritys. Jos köyhä olisi saanut ko. rahaa,hän olisi pannut joka sentin kulutukseen ja Kataisen visio olisi toteutunut.Ja kaiken huippu koko veronkevennyksessä on,että se maksetaan velkarahalla. Toisin sanoen valtio ottaa velkaa lisää,jotta hyvätuloiset voivat tallettaa ja ostaa osakkeita. Voihan tyhmyyden tyhmyys.
Eräs vuosisadan tyhmimmistä päätöksistä
Huono 3
Köyhyys on elämäntapa, johon liittyy usein pessimistisyyttä. Näin Suomessa.
Optimistisuudella kohti vaurautta.
Huono 0
Eläkevakuutusvelkaa on 500 mrd euroa. Ei kaikki varallisuus ole pankkirahan kotitalouskein tileillä. Suomalaisilla on varallisuutta kymmeniä miljardeja euroja osakkeissa

OECD-maiden eläkevarallisuuden noin 24 000 mrd dollaria
rahaa on paljon
Huono 0
Eläkevakuutusvelkaa on 500 mrd euroa. Ei kaikki varallisuus ole pankkirahan kotitalouskein tileillä. Suomalaisilla on varallisuutta kymmeniä miljardeja euroja osakkeissa

OECD-maiden eläkevarallisuuden noin 24 000 mrd dollaria

Niin mutta summasta on vähennetävä vielä 28% vero ainakin näillä näkymin ja voihan että veroprosentti nousee.
Huono 0
Oletko joskus kuullut inflaatiosta? Nykyään vain täysin tietämätön idiootti säästää rahaa.

Jep, jep. Ja se älykäs antaa rahansa keinottelijoille Blomqvistin tapaan. Kumman rahat katoavat ensin, idiootin vai älykkään?
Platon
Huono 1
Köyhyys on elämäntapa, johon liittyy usein pessimistisyyttä. Näin Suomessa.

Suomalaiset ovat laadullisesti köyhempiä kuin muutama kymmenen vuotta sitten. Palvelut syövät ison osan varallisuudesta.
nykyinen laatu on huonoa
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949