Pankkien palvelut ovat hepreaa
Suomalaiset kokevat, että monista säästämis- ja finanssipalveluista pitäisi kertoa selkeämmällä kielellä. Myös hintojen läpinäkyvyyteen ja tuotteiden yksinkertaisuuteen pitäisi kiinnittää huomiota.
Tapiola Pankin Arjen katsauksen vastaajista hieman yli puolet ei osannut sanoa miten pankkien palveluita voisi verrata, tai oli sitä mieltä, ettei vertailu ylipäänsä ole mahdollista.
Kyselyn perusteella näyttää siltä, että helpointa on verrata käyttötilin korkoa, asuntolainan korkoa ja marginaalia ja määräaikaistalletuksia.
Vaikeinta suomalaisten mielestä on vertailla keskenään yhdistelmärahastoja, osake- ja arvopapereita ja rahastosäästämisvaihtoehtoja.
Tapiola Pankin varatoimitusjohtaja Marja Pajulahti uskoo, että muun muassa pankkien kanta-asiakasohjelmat vaikeuttavat vertailtavuutta. Niiden ehdot ja bonukset hämärtävät helposti tuotteiden todellista hintaa.
Finanssipalveluiden yksinkertaistamiseen Pajulahti suhtautuu varauksella.
– Jos liikaa karsitaan, voi olla, että palveluiden sisältö ei enää olekaan niin selkeä.
Myös nimillä on merkitystä. Tapiola Pankissa uskotaan, että yhdistelmärahastot ja arvopaperit kuulostavat kuluttajan korvaan vaikeaselkoiselta ammattikieleltä, joka ei houkuttele tutustumaan tuotteisiin.














Kommentit (15)
Tällaisilla nimikkeillä harhautetaan pahasti asiakkaita pistämään rahansa pankkien omiin tuotteisiin kuten rahastoihin.
Ps. Eihän margariiniakaan saa nimittää voiksi.
Mikä muu instanssi osaa laskuttaa siitä että ihmiset maksavat itse omat laskunsa?
Kauppakin voisi alkaa laskuttamaan lisää siitä että ihmiset kerää ostoksensa itse kärryyn.
Kyllä he nopeasti oppivat suosittelemaan sinulle sitä hyvää vaihtoehtoa, kun huomaavat että valitset aina päinvastoin.
Amerikan keskuspankkilaki saatiin jouluna 1913 läpi niin, että lain kirjoittaneet suurpankkiirit alkoivat antaa julkisuudessa lausuntoja lain hirveydestä ja kuinka sitä ei missään tapauksessa tule hyväksyä.
Taloudellinen vokabulaari joka koulussa opetetaan sisältää suunnilleen termit palkka, ammattiyhdistysliike, ay-maksu, lomakorvaus, työttömyyskorvaus, päiväraha, etuus, KELA, pankki, velka, ja korko.
Muutahan suomalaisen ei tarvitsekaan tietää, kun palkasta otetaan suunnilleen kaikki muu veroina pois, ja lopuilla sinnitellään asunto ja ruoka.
Suomalaisten ei tarvitsekaan tietää "osakkeista" mitään, nehän johtavat pahimmillaan henkilökohtaiseen vaurastumiseen.
Ja sehän taas puolestaan on Suomessa "moraalinen rikos yhteiskuntaa kohtaan", koska olet silloin näköjään jotenkin päässyt tästä "miten me saatais sulta sun rahat pois"-välpästä läpi... jonkin matkaa..
Vaurastuminen tarkoittaa olemassa olevan varallisuuden aikaansaamaa työtä. Varallisuus saadaan tekemään töitä ja kasvamaan.