Varo, tämä tekee sinusta köyhän

Varo, tämä tekee sinusta köyhän
Köyhyys on harvoin kenenkään omaa syytä – elämä voi murjoa ketä tahansa. Silti jotkut omat elämän valinnat voivat altistaa köyhyydelle ja jotkut toiset auttaa torjumaan mm. sen periytyvyyttä. Esimerkiksi väärä koulutus tai uravalinta voi olla kohtalokasta. Lue, mitkä omat valintasi voivat tehdä sinusta köyhän.
Outi Kokko
16.7.2010 06:01
Kommentit 202

Kukaan ei valitse köyhyyttä, mutta osa syntyy siihen.

Köyhässä perheessä eläneiden lasten omien kotitalouksien köyhyysriski on noin kaksinkertainen verrattuna niihin, joiden perhe ei ollut köyhä, kertoo Kelan tutkijoiden Ilpo Airion ja Mikko Niemelän Tilastokeskuksen hyvinvointikatsaukseen kirjoittama selvitys.

Taloussanomien haastattelema tutkija Jouko Karjalainen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) kertoo, että toimeentulotukea saavasta perheestä lähtöisin olevan todennäköisyys päätyä toimeentulotukiluukulle on noin 2,5-kertainen verrattuna varakkaamman perheen vesaan.

Kaikki eivät silti peri lapsuudenkotinsa kehnoa taloudellista tilannetta. Kelan tutkimusprofessori Heikki Hiilamo sanoo, että vanhempien esimerkki on olennainen. Vaikka he olisivat työttömiä ja taloustilanne olisi hyvin vaikea, olennaista on, että he eivät vaivu näköalattomuuteen.

– Myönteinen suhtautuminen tulevaisuuteen on hurjan tärkeä asia, sanoo Hiilamo Taloussanomille.

Olennaista on myös vanhempien suhtautuminen koulutukseen. Hiilamon mukaan lapsen koulumenestystä selittää paljon se, miten vanhemmat arvostavat koulutusta ja kuinka kiinnostuneita he ovat lapsensa opinnoista. Myös kodin kulttuurinen pääoma on tärkeä.

– Pärjääminen pisa-kokeissa on vahvasti yhteydessä siihen, kuinka paljon kotona on kirjoja.

Virikkeet, mahdollisuus olla muiden lasten kanssa ja mahdollisuus sosiaaliseen sekoittumiseen ovat niin ikään tärkeitä. Jotta lapset saisivat näitä, Hiilamon mukaan työttömien vanhempien lasten oikeus edes osapäivähoitoon on tärkeä.

Työttömyys
altistaa köyhyydelle

THL:n Karjalaisen mukaan työttömyys ja erityisesti pitkäaikaistyöttömyys ovat suurimmat köyhyyden edistäjät. Hän kertoo, että työllisyyden ja toimeentulotuen asiakasmäärien välillä on selvä yhteys: kun on paljon työttömiä, on myös paljon tuen hakijoita.

Jälleen siis törmätään perheeseen. Jos vanhemmilla tai omalla perheellä on varallisuutta, työttömyys ei ainakaan heti ole niin kova kolaus kuin ennestään kädestä suuhun elävillä ja heidän perheenjäsenillään.

Sama koskee myös muita elämää kovasti ravistelevia tilanteita. Jokaiselle oma, lapsen tai muun lähiomaisen vakava sairaus tai avioero on kova kolaus, mutta toiset nämä ajavat oitis köyhyyteen. Talousvaikeuksia nämä tietävät yleensä varakkaammillekin, esimerkiksi ison asuntovelan ottaneille, mutta heillä voi olla vaihtoehtoja ja mahdollisuuksia järjestellä asioitaan.

– Varallisuus suojaa. Sen avulla pystyy kestämään hetkiä, jolloin ei ole työtä ja tuloja, Hiilamo huomauttaa.

Osa ihmisistä on miltei tuomittuja köyhiksi. Esimerkiksi omillaan  pärjäävien vammaistenkin on hyvin vaikea saada töitä. Myös maahanmuuttajien vaurastuminen on hankalaa; he joutuvat kolme kertaa todennäköisemmin työttömiksi kuin kantasuomalaiset.

Koulutus tukee
hyvinvointia


Ennen uskottiin, että koulutus on tie hyvinvointiin. Vaikka monet akateemisetkin ovat nykyisin työttöminä, koulutus tarjoaa Karjalaisen mukaan edelleen turvaa.

Tutkinto tuo paitsi ammattiin liittyvää tietoa, myös henkistä pääomaa ja antaa ihmiselle avuja selviytyä vaikeista tilanteista. Hyvä sosioekonominen asema on kytköksissä jopa terveyteen: koulutetut ovat kouluttamattomia terveempiä.

– Mitä vahvempi työmarkkina-asema ja parempi koulutus on, sitä paremmin on suojassa köyhyydeltä, sanoo Hiilamo.

Hänen mukaansa on hyvin tärkeää, että järjestelmämme tarjoaa kaikille tasavertaiset mahdollisuudet koulutukseen. Karjalainen huomauttaa, että raha voi silti vaikuttaa opiskeluun.

– Opiskelijaksi ryhtyminen ja heittäytyminen taloudellisesti tavallaan tyhjän päälle on helpompaa nuorille, jotka tietävät saavansa taloudellista ja henkistä tukea lapsuudenkodistaan, hän sanoo.

Uravalinta voi
ohjata köyhyyteen

Opiskelupaikan valinnalla on iso merkitys. Tulojen kannalta paras tulevaisuus on kauppatieteilijöillä ja tekniikan akateemisilla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Tutkijat ovat tyytyväisiä, että kaikki eivät silti valitse tietoisesti alaa, jossa tietävät työllistyvänsä ja saavansa hyvää palkkaa. Karjalainen muistuttaa, että vaikkapa pienipalkkaisten lastentarhanopettajien, siivoojien ja sosiaalityöntekijöiden panos on yhteiskunnan kannalta äärimmäisen tärkeä.

– Jos kaikki laskelmoisivat, monet kulttuurituotteet jäisivät syntymättä, Hiilamo huomauttaa.

Moni kiinnostustaan noudattanut voi toki jossain vaiheessa harmitella valintaansa. Matalapalkka-aloilla työskentelevät törmäävät etenkin pääkaupunkiseudulla asumisen kalleuteen, mikä tekee arjesta rahallisesti niukkaa.

– Työssä käyvien köyhyys on kasvava ilmiö korkeiden asumiskustannusten vuoksi. Työ on parasta sosiaaliturvaa vain silloin, kun siitä saatu palkka riittää elämiseen, Karjalainen sanoo.

Yrittäjäksi ryhtyminen
on tietoinen riski

Yksi mahdollisuus ansaita toimeentulonsa ja edistää taloudellista hyvinvointia on ryhtyminen yrittäjäksi. Yrittäjyydessä on kuitenkin riskinsä. Karjalainen huomauttaa, että moni painii yritysvelkojensa kanssa.

– Jotkut menestyvät, mutta suurin osa yhteiskunnan tuella eli esimerkiksi starttirahoilla aloittaneista yrityksistä kaatuu kahden ensimmäisen vuoden aikana. Yrittäjän tie ei ole helppo.

Reipas velanotto omaan tulotasoon nähden saattaa olla niin yrittäjille kuin muillekin kohtalokasta. Karjalainen huomauttaa, että pikavipit voivat olla viimeinen niitti, joilla ihminen voi suistaa taloutensa raiteiltaan.

Työtön, mieti kenen
kanssa seurustelet

Jos työ menee tai yritys kaatuu, koulutetun on kouluttamatonta helpompi löytää uusi elinkeino. Hänellä on paitsi ammatillista osaamista yleensä, myös käsitys mahdollisuuksistaan ja taito etsiä tietoa sekä verkostoja.

–  Lyhyt työttömyys voi jopa lisätä ihmisten hyvinvointia, jos se tarjoaa tauon kiireisestä ja stressaavasta työelämästä. Jos se jatkuu pidemmän aikaa, kierre on valmis, Hiilamo sanoo.

Pitkään työttömyyteen liittyy syrjäytymisen, masentumisen ja terveyden heikkenemisen vaara. Paitsi lasten kannalta, myös työttömän itsensä kannalta tulevaisuudenuskon säilyttäminen on olennaista. Tärkeää on myös se, kenen kanssa seurustelee.

– Töissä ja työttömänä ihmisten sosiaaliset verkostot muodostuvat eri tavalla, huomauttaa Hiilamo.

Vaikka työtön tuntisi vetoa tienoon kaljaporukkaan, hänen on järkevää välttää sitä.

– Jos työttömällä on taipumusta päihdeongelmaan, se pääsee helpommin vakavaksi kuin työssä käyvällä, koska työelämässä siihen puututaan tiukasti, Hiilamo lisää.

Lisää Aiheesta
UutinenKatso mistä köyhyys alkaa (29.5.2011 06:01)
UutinenKatso kuka joutuu leipäjonoon (11.5.2011 06:01)
UutinenKatso keneen köyhyys sattuu pahimmin (13.3.2011 06:03)
UutinenSinkun talous kaatuu näin helposti (29.10.2010 06:01)
UutinenUsko, toivo ja avioerovakuutus (10.8.2010 17:46)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (202)

Huono 0
Kaikki työtä tekemättömät eivät ole köyhiä. Tunnen paljon ihmisiä, jotka eivät ole eläessään tehneet töitä, mutta silti elävät ihan mukavasti.Tällaisia ovat mm. suomenruotsalaisten miljonäärisukujen jälkeläiset.
Työtön, muttei köyhä
Nyt tiedetään mikä tekee köyhäksi. Mutta mistä tekijöistä johtuu nuukuus?
Nuorempi Honkkomäki
Olen perheestä, jossa ei koulutusta pidetä tärkeänä ja toinen vanhemmista on ollut "aina" työttömänä. Perusoulussa käyttäydyin häiriköivästi ja oli ongelmia perheessäni, sain todistuksekseni alle 7. Kävin sitten ammattikoulun pakkopullana ja olin vuoden töissä. Tämän jälkeen olin töissä jonkinaikaa ja en olin perinpohjiltani masentunut. Sitten kun olin ansiosidonnaisella reilun puoli vuotta, niin asiat muuttuivat, kun oli aikaa miettiä ja tehdä kaikkea mitä halusin. Nytkyään olen AMK-opiskelija ja meinaan hakea ensi syksynä teknilliseen. Ostin hiljattain osakkeita ja haluan "rikastua" niillä. Lopetin myös tupakoinnin ja innostuin terveellisistä elämäntavoista. Haluan olla tulevaisuudessa salkkua kantava ja Lamborchinila ajava ohjelmisto-miljanääri, kuten vaikkapa Jippiin-omistajat. Tosiaankin työttömyys teki hyvää, oli mukavasti aikaa miettiä mitä haluaa tulevaisuudeltaan. En enää edes vihaa ihmisiä, vaan haluaisin jopa olla kuuluisa ja ihaltu. Valitettavasti minulla on vielä huono maine, mutta teen senkin korjaamiseksi parhaani. Tunnen itseni myös uudestaan syntyneeksi ja erittäin älykkääksi, jolla on entistä parempi itsetunto.
Tuomas
Petosvakuuttajat ajaa ihmisiä köyhyyteen. Sairaat joutuu kortistoon kun työmarkkinatuki tulee halvemmaksi. Virkamiesrikollisuus voi siten ottaa enempi itselleen rahhoo. Siitä thl vois olla huolissaan.
Suomi on maailman parhaimpia paikkoja "köyhälle".
Ei pidä vain kyttää naapurin tekemisiä. Siinähän voi tulla kateelliseksi.
Vähemmän tukia, enemmän töitä.
Kepulaisessa maanviljelijäperheessä kaikista suurin"synti"on opiskella itelleen ammatti.Sen jälkeen sulta varastetaan kaikki sisarosuusrahoja myöten.
Pohjanmaa lastenryövärien paratiisi
Sinulle niin toimii kapitalismi: jokainen tekee tulevaisuutensa varsinkin kun koulut on ilmaisia, kunhan vaan on tuuria et pysyy terveenä. Jos epäonnistuu on turha muita syyttää, se vaan on helpompi tie ja johtaa vasn köyhyyden kierteeseen. Elämässä pitää olla runkkua ja ottaa vastuu omista teoistaan sekä valinnoistaan.

Meinas unohtua, kun muutin 19v pois kotoa jossa vanhemmat pienituloisia en saana centtiäkään ikänä sen jälkeen. En pyytänyt enkä tahtonut vaan olin ylpeä että pääsin omilleni. Koulua arvostettiin ja rakkautta olen aina saanu roppakaupalla, siinä ainoa rikkaus jota vanhemmilta tahtoi.
Hesus
" Kukaan ei valitse köyhyyttä, mutta osa syntyy siihen. "
.
.
- Ja se on sen perheen vanhempien vika.
Ei mulla ollu aikaa koulun penkkiä kuluttaa kun piti mennä 16 vuotiaana töihin ruokarahoja tienaamaan. Kyllä se on helppo huudella että olisit opiskellut sitä ja tätä, mutta kun kotoa ei saa kuin juuri ja juuri vuokrakaton päänsä päälle ja siitäkin piti maksaa niin ei siinä kouluja juuri käydä.

Kaikkien kansalaisten pitäisi joutua kokemaan köyhyys!
Milloin Suomessa ryhdytään noudattamaan
SOKRATEEN ohjetta: Rikas voi ansaita
vain neljä kertaa enemmän kuin köyhä.

Tällä tavoin yhteiskunta pysyy vakaana.
SOKRATES se tiesi asioita
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 21 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

18:55Applen televisio voi totella puhetta ja käsiliikkeitä
18:33Kuntauudistus kerää kiitosta yritysjohtajilta
18:10Skanska painui tappiolle
17:26Suurpankki löi katon bonuksille: "Sota lahjakkuuksista on ohi"
17:08Rakennusala ennustaa alamäkeä
16:55Uusi Insinööriliitto pelkää: Nokian brändi katoaa Aasiaan
16:36Saksan parlamentti aikoo äänestää Kreikan tukipaketista
15:50OP-Pohjola: Nyt se on loppu – marginaalit tuplaantuvat
15:47Stora Enso aikoo vähentää yli 200 työntekijää
15:42Olli-Pekka Kallasvuo ryhtyi pehmoparistoyhtiön enkeliksi
15:30Blue1:n räpiköinti painoi SAS:n tulosta
15:28Nokia nousee pörssissä
15:06Nokian murjoma Salo vaatii: Tieurakasta apua ahdinkoon
14:52Vanhoja uutisia
14:21Uuden sukupolven Opel Zafira kasvoi ja kallistui
14:06Kreikan velkojat kokoontumassa torstaina
13:58Stora Enson Karvinen: Talouden epävarmuus näkyi
13:51Viivoja vedetään kartalle – katso miten kunnallesi käy
13:45Stora Enson tulos heikkeni – osinko nousee
13:25Fortum lähti sähköautojen latausbisnekseen
12:50Nokia-pomo: Lumiat ovat "Designed in Finland"
12:19Puolustusvoimista saa lähteä 2 200 työntekijää
12:11Facebookissa lainataan yöksi viinaa ja olutta
11:55SAK: Nokian toimittava irtisanottujen työllistämiseksi
11:52"Kyllä se siitä huolimatta šokkina tuli"
11:46HS: Pääkaupunkiseudulle ehdotetaan viiden kunnan metropolia
11:45Metalliliitto: Saksan malli käyttöön Nokia-paukun takia
11:40Analyytikot: Nokian Salon irtisanomisissa ei yllätystä
11:36EK:n Pukkinen: Äkkijarrutukseen ei ole tarvetta
11:26Nokian irtisanomiset: ”1990-luvun lamasta alkanut draamankaari päättyy”
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -27
Frankfurt
Puolipilvistä ja poutaa -9
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 8.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949