Aktia lopetti korttibonuksen – asiakkaat närkästyivät
Aktia sulki kesäkuun lopussa bonus-ohjelmansa, jonka osana esimerkiksi visalla maksetuista ostoksista on voinut kerätä plussapisteitä. Jotkut asiakkaat ovat jääneet nuolemaan näppejään, kun pisteet jäivätkin tilille.
Asiakkaissa närää on herättänyt Aktian tiedotuspolitiikka. Viimeinen tiedote asiasta oli luettavissa nettisivuilla juhannusviikon tiistaina, kahdeksan päivää ennen palvelun sulkemista.
Taloussanomat sai esimerkiksi tietoonsa tapauksen, jossa asiakkaalta oli jäänyt käyttämättä tuhansia pisteitä bonusohjelman umpeutumisen takia. Kyseisen asiakkaan mukaan tiedotteet olivat luettavissa vain pankin verkkosivuilta, eikä yhteydenottoja asiakkaisiin tehty.
Aktia: Tiedotimme
laajasti
Aktian bonusjärjestelmistä vastannut johtaja Gösta Råholm vakuuttaa, että pankki tiedotti asiasta laajasti ja asiakkaille lähetettiin muutoksesta kirje. Hän sanoo, ettei konsernin tietoon ole tullut kuin muutama valitus ohjelman lakkautukseen liittyen.
– Tietysti kun ulos meni informaatio, että otetaan käyttöön tämä keskittämisetu ja se oli pitkästi kahdella sivulla, niin on varmaa, että kaikki asiakkaat eivät ole jaksaneet lukea loppuun asti, hän sanoo.
Bonus-ohjelma lopetettiin Råholmin mukaan vähäisen käytön ja vakuutusetujen jakamisen mahdollistavan keskittämisohjelman vuoksi.
– Päätös asiasta tehtiin loppukesästä tai alkusyksystä 2009. Asiasta tiedotettiin asiakkaille postitse marras–joulukuussa 2009. Lisäksi tiedotteet ovat olleet luettavissa internetissä ja verkkopankista, Råholm sanoo Taloussanomille.
Epäselvyyksiä on aiheuttanut myös kahden eri bonusohjelman rinnakkaisuus. Vuonna 2007 Aktia kertoi tilinpäätöksessään, että sillä on kaksi bonusohjelmaa, AktiaBonus ja Aktia Korttibonus. Seuraavan vuoden tilinpäätöksessä sanottiin enää, että konsernissa on käytössä Aktia Korttibonus -ohjelma. Vuoden 2009 tilipäätös taas tiesi, että konsernissa on käytössä Aktia Bonus -bonusohjelma, joka lakkautetaan.
Råholm kuitenkin sanoo, että molemmat ohjelmat on nyt lakkautettu.
Pisteillä hotelleihin
ja ravintoloihin
Aktian Visa-korteilla tehdyistä ostoksista kertyi bonuspisteitä aina yksi piste käytettyä euroa kohden. Pisteitä saattoi käyttää Aktian Korttibonus-shopissa tavaroiden ja lahjakorttien ostamiseen.
Kaupassa myytiin esimerkiksi ravintolavouchereita, jossa 2 000 pisteellä ja noin 52 eurolla saattoi ostaa itselleen 100 euron arvosetelin Helsingin arvoravintoloihin. Myös hotelli- ja risteilyseteleitä oli myynnissä.
Råholm muistuttaa, että kaupasta pystyi käyttämään pisteensä myös hyväntekeväisyyteen. Esimerkiksi Haitin katastrofiin Aktian bonuskorttilaiset maksoivat yli 30 000 euroa.
Råholm sanoo käyttämättä jääneiden pisteiden olevan nyt mennyttä
– Ne jäävät käyttämättä. Jos järjestelmää pidettäisiin voimassa, meidän pitäisi pitää kaikki atk-järjestelmät ja muut ja se olisi hyvin työllistävää, Råholm sanoo Taloussanomille.














Kommentit (47)
Kaikenmaailman bonus ja plussaohjelmat voisi sotkea suohon. Tuottavat turhia kuluja/overheadia. Alennukset reippaasti suoraan hintoihin vaan sanon minä.
Miksei päättäjät tee mitään?
No eipä tunnu hääviltä edulta. 100 euron arvosetelillä saa sitteen prinssinakin kokoisen fileen, joka on aseteltu taiteellisesti lautaselle, jossa kastikkeella on tehty hieno viiva. Lopuksi snagarille syömään.