Asuntovelallinen, aika alkaa varautua

Asuntovelallinen, aika alkaa varautua
Euroopan keskuspankin tämänpäiväinen korkopäätös ei tuonut mullistavia muutoksia suomalaisen asuntovelallisen näkymiin. Odotus kuitenkin on, että asuntolainojen yleiset viitekorot euriborit lähtevät vuoden loppua kohden hiipimään ylöspäin.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Maria Manner
8.7.2010 17:23
Kommentit 93

EKP piti tänään odotetusti ohjauskorkonsa ennallaan ennätyksellisen alhaalla yhdessä prosentissa, johon se jumahti vuosi sitten toukokuussa.

Pankkikonserni Nordean ekonomisti Reijo Heiskanen pitää keskuspankin päätöstä ”kaikin puolin yllätyksettömänä”.

23:29Osake
-0,49 %
6,035
-0,03

– EKP näkee talouden elpyvän yhä epävarmasti. Koronnostoja nähdään kenties vasta ensi vuonna alkukesästä, hän ennakoi.

Markkinakorot ovat kuitenkin alkaneet jo pikku hiljaa nousta, ja asuntovelallisen parhaat hetket onkin jo nähty.

– Tilanteen normalisoituessa markkinoilla odotukset ovat sen suuntaisia, että loppuvuodesta korot lähtevät vähitellen nousemaan. Esimerkiksi kolmen kuukauden euriborin odotetaan saavuttavan prosentin ohjauskoron loppuvuodesta, Heiskanen sanoo.

Tänään kolmen kuukauden euribor oli 0,802 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

EKP:n arvioita talousnäkymistä Heiskanen pitää niin ikään ennakoituina. Pankki odottaa euroalueen talouskasvun pysyvän maltillisena sekä alueittain ja toimialoittain epätasaisena. Inflaatio-odotusten se katsoo olevan linjassa tavoitteiden kanssa.

EKP:n pääjohtaja Jean-Claude Trichet ei tänään vastannut kysymykseen, siitä, onko EKP asettanut takarajan valtionlainojen osto-ohjelmalleen.

– EKP:ltä voi todennäköisesti odottaa uutta tietoa rahapoliittisista toimista vasta syyskuun kokouksessa, kun sen uudet talousennusteet saadaan, Heiskanen katsoo.

Lisää Aiheesta
UutinenTäältä saat halvimman koron (5.8.2010 10:26)
UutinenEKP piti ohjauskorkonsa ennallaan (8.7.2010 14:45)
UutinenHalvimmat asuntolainat on nyt nähty (6.7.2010 06:01)
UutinenEuribor nousi yli 1,30 prosenttiin (29.6.2010 15:08)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (93)

Huono 0
Ei vielä kiirettä. Kun korko ylittää 3,5% niin käyn maksamassa pois. Tosin kasa käteistä tilillä houkuttelee ostamaan uuden auton, mökin ym "turhaa"
Hyvin on pullat uunissa.
Kyllä kohta tippuu asuntojen hinnat kun korot nousevat. Onneksi oma lainani on mitoitettu sopivasti pienemmäksi kuin vuosituloni.
Miika
Mihin pitää varautua? Jos 3 kk Euribor nousee peräti ihan 0,8:sta 1,0 prosenttiin, niin saako tuolle mukamas jonkun korkokaton? Vai pitäiskö korko mukamas vaihtaa 12 kk Euriboriin, koska se on jo tällä hetkelläkin 1,34 %.
Buuuuulsh!t.

Aika varautua oli silloin kun olit pankin juttusilla.
kaimaani
Ei koske vuokratuhnuja tämäkään.
Läski Isäntä
yksi hyvä puoli tässä suomen isossa julkisessa sektorissa on... nämä elätit pystyvät maksamaan asuntolainojaan kataisen ja kumppaneiden ottamalla velkarahalla niin kauan kuin luottoa riittää...

toisin tahtoo olla yksityisen sektorin työläisillä jotka ovat suoraan markkinavoimien armoilla...
ei elätti
Eiköhän ne lyhennykset ole nykyisiä minikorkoja kovempi haaste jos esimerkiksi lomautukset tai jopa potkut yllättäen iskevät.
Lama ei vielä ole ohi
Taas näitä pankkien korkokattojen myyntipuheita.

Taitaa euriborit pysyä aisoissa niin pitkään kun Kreikka, Espanja, Italia ja Irlanti ovat EU:n jäseniä ja EU:n talouskasvu alle 4 % luokkaa.
Zephyr
EU-talousalue ei ole lähtenyt nousuun, viis veisaan jonkun asuntolainan korosta vaan ELÄMSSÄ ON TÄRKEMPI ASIA ETTÄ KAIKILLA ON TÖITÄ. Se TYÖ asia on tärkein eikä joku korko.


SE SURULLISEN KUULUISA:

VELKAPONZIPYRAMIDIHUIJAUS LUO TYÖTTÖMYYTTÄ.
Edellisen laman aikana maksoin puolen miljoonan markan lainasta Helibor 21% + pankin 3%.

Älkää tulko mulle "pelottelemaan" miten korot voivat nousta jopa KOLMEEN prosenttiin viidessä vuodessa...
Edellisen laman aikana elänyt ja siitä hengissä selvinnyt yrittäjä
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 10 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Bryssel
Melkein selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949