Suomalainen säästää 250 euroa
Säästöjään sijoittavat kotitaloudet ovat Kreikan lainakriisin myötä menettäneet uskoaan Euroopan talouden kehitykseen. OP-Pohjolan puolivuosittaiseen sijoitusbarometriin tänä keväänä vastanneista 54 prosenttia uskoo Euroopan talouden heikkenevän seuraavan vuoden aikana, kun luku oli viime syksynä vain 15 prosenttia.
OP Rahastoyhtiön toimitusjohtajan Mika Kivimäen mukaan kuluttajien tuntemukset taloudesta ovat kahtiajakautuneet.
– Tuskin oli yllätys, että vastaajat näkevät Euroopan taloustilanteen heikkona. Toisaalta Suomen tilanteen ei nähdä kärsivän niin paljon kuin muiden, ja usko oman työpaikan pysyvyyteen on selkeästi kohonnut.
Usko omaan talouteen on niin ikään pysynyt vahvana. Kivimäki näkee sen korreloivan paranemaan päin olevaan työllisyystilanteeseen.
Säästämisinto nousussa
taantumasta huolimatta
Kohentunut taloustilanne näkyy myös lievänä sijoittamisen ja säästämisen suosion kasvuna. Barometrin mukaan keskimääräinen kuukaudessa sijoitettava summa on kasvanut hieman noin 416 euroon. Tyypillisin säästöön pantava summa eli mediaani on 250 euroa.
– On positiivista, että jo 80 prosenttia kotitalouksista kertoo säästävänsä, Kivimäki sanoo.
Kivimäen mukaan kuluttajat eivät usein uskalla kasvattaa säästöpanostuksiaan taantumassa, vaikka se sijoitusmielessä olisikin järkevää. Syvän kriisin jälkeen luottamus on kuitenkin palautumassa.
– Tällaista ilmiötä ei tämän kevään markkinahäiriöistä huolimatta ole havaittavissa, hän sanoo.
Rahastot ohittivat
suosiossa tilit
Myös sijoittajien preferenssit kohteiden valinnassa ovat muuttuneet viime vuodesta. Niukka enemmistö valitsee nyt mieluiten rahastot tilisäästämisen sijaan, kun tilanne on pitkään ollut päinvastoin.
Harvalla on kuitenkaan selkeää tavoitetta säästämiseen. Tutkimuksen mukaan 42 prosenttia säästää rahojaan pahan päivän varalle.
– Tyypillisesti yllättäviä menoja varten säästettäessä valitaan kohteita, jotka ovat matalariskisiä. Silloin vaurastuminen ei kehity, Kivimäki sanoo.
Hän epäileekin säästäjien ylivarautuvan yllättäviin menoihin.














Kommentit (26)
Nordean mukaan nyt Suomen Q1 on miinuksella, ja jos Q2 on vielä kuitenkin pettymys, niin loppuvuonna on kuitenkin +2%.
Nordean komentti on erittäin epälooginen, kun otetaan huomioon, että todelliset laskut tulevat esillä varsinkin loppuna maiden budjettien leikkauksten seurauksena.
Älä hämääkö Nordea normaaleja maallikkoita! Järki käteen!
Hah hah! Kuulostaa huvittavalta, miten yllättäviin menoihin voi muka "ylivarautua"? Voiko rahaa siis olla liikaa säästössä? Mihinkäs se ylimääräinen raha pitäisi sitten tunkea, suoraan pankkiirien ja keinottelijoiden taskuihinko?
Milloin tahansa voi vaikka autoon tulla vika, joka vaatii satojen eurojen korjauksen. Tai pesukone mennä rikki tai - mikä kaikkein pahinta - voi joutua sairaalaan ja maksamaan ylimääräisiä hoitokuluja itsestä tai läheisestä. Kyllä kunnon talouspuskuri pitäisi olla. Eri asia sitten on niillä ihmisillä, kuten minulla, joilla ei jää kuukaudessa mitään säästöön, vaan autoverot, päivähoitomaksut ynnä muut imaisevat tilin aina tyhjäksi palkkapäivänä.
Askel eteen, toinen taakse.
Säästäväinen hiiri juoksupyörässä. Hallituksemme ottaa parhaillaan enemmän uutta velkaa meidän jokaisen niskoille kuin keskiverto säästäjä onnistuu tallettamaan rahastoon.
Se paha päivä tai ainakin pahantuulinen päivä tulee sitten kun säästöt nostetaan ja inflaation syöminä kevyiksi huomataan.