9 merkkiä paljastaa oletko köyhä

Taloussanomat/Lehtikuva
9 merkkiä paljastaa oletko köyhä
Onko sinulla varaa syödä lihaa tai kalaa joka toinen päivä? Jos ei ole, saatat olla virallisesti köyhä. EU alkaa nyt määritellä köyhyyttä yhdeksän uuden kriteerin avulla, joista yksi liittyy ruoan laatuun. Uusien määritelmien mukaan Suomessa on yli 200 000 köyhää aiempaa enemmän eli lähes miljoona köyhää. Katso kuka on köyhä.
Matti Niemi
8.6.2010 13:55
Kommentit 253

Euroopan unionin maat haluavat nostaa 20 miljoonaa ihmistä pois köyhyydestä. Tavoitteesta sovittiin koko kevään kestäneen väännön jälkeen maanantaina Luxemburgissa pidetyssä sosiaaliministereiden kokouksessa.

Samalla ministerit sopivat, miten köyhien määrä tulevaisuudessa lasketaan. Suomessa on muiden maiden tavoin laskettu aiemmin köyhiksi alle 60 prosenttia mediaanitulosta ansaitsevat. Suomessa näitä noin alle 990 eurolla kuussa eläviä köyhiä on noin 700 000.

Uudet kriteerit lisäävät köyhyyden määritelmään kuitenkin myös materiaalisen puutteen sekä kotitalouksien pitkään jatkuneen työttömyyden. Materiaalisten tekijöiden osalta katsotaan kotitalouksien kykyä selviytyä yhteiskunnan perusodotuksista. Työllisyyden osalta katsotaan puolestaan kotitalouksien yli vuoden kestänyttä matalaa työllisyyttä, eli mittari eroaa perinteisestä työttömyysmittauksesta.

Yhdeksänkohtainen puutelista ja työttömyyskriteeri kasvattaisivat sosiaali- ja terveysministeriön apulaisosastopäällikkö Carin Lindqvist-Virtasen mukaan Suomen köyhien määrää noin 200 000 henkilöllä eli köyhien määrä kasvaisi 900 000:een.

– Materiaalista puutetta ja pitkäaikaisesti työttömänä olevien kotitalouksien määrää mittaavat mittarit siirtävät fokusta tulonjakoköyhyydestä kohti syrjäytymisriskiä, indikaattoreita valmistelleen työryhmän puheenjohtajankin toiminut Lindqvist-Virtanen sanoo.

Jokainen maa valitsee alla näkyvästä yhdeksänkohtaisesta listasta neljä kriteeriä, joilla köyhyyttä seurataan. Kriteeriä tiukennettiin, sillä aiemmin rajana pidettiin kolmen kohdan täyttymistä. Vuonna 2008 Suomessa viisi prosenttia väestöstä täytti kolme kohtaa yhdeksästä, kun EU-alueen keskiarvo oli 17 prosenttia.

Lindqvist-Virtasen mukaan tavoitteista neuvoteltiin pitkään, sillä alunperin EU-komissio esitti köyhyyden mittaamista vain tulokriteerin perusteella. Tärkeää oli kuitenkin saada jäsenmaat suostumaan köyhyyden vähentämisen määrälliseen tavoitteeseen. Kriteereitä laventamalla 20 miljoonan köyhän vähentämistavoite saatiin kirjatuksi sosiaaliministerien kannaksi.

Koko EU-alueella on uusien kriteerien mukaan jopa 120 miljoonaa köyhää.

1. Vuokrarästit ja maksuhäiriöt

Euroopan tilastokeskuksen Eurostatin mukaan joka kymmenes EU-kansalainen ei kykene maksamaan laskujaan ajoissa. Luku on sama Suomessa, mutta Kreikassa maksuhäiriöitä on lähes joka neljännellä.

2. Kodin lämmitys

Kylmässä kodissa asuminen tunnustetaan köyhyyden merkiksi. Suomessa ongelma koskettaa vain kahta prosenttia väestöstä.

3. Kyky selviytyä yllättävistä kustannuksista

Kodinkoneiden hajoaminen tai yllättävät sairaalalaskut suistavat yllättävän monen talouden raiteiltaan. EU:ssa yli kolmasosalla on vaikeuksia selvitä yllättävistä kustannuksista ja Suomessakin 30 prosentilla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

4. Annos lihaa, kalaa tai vastaavaa proteiinia joka toinen päivä

Suomalaiset eivät rahanpuutteessakaan laista syömisestä, sillä vain kolmella prosentilla köyhyys yhdistyy myös aliravitsemukseen. Europan unionin jäsenmaissa yhdeksän prosenttia joutuu tulemaan toimeen ilman joka toinen päivä nautittavaa proteiiniannosta.

5. Viikko lomaa poissa kotoa

Vaikka ruokaa riittääkin, lomastaan joutuu moni tinkimään. Lähes viidesosalla suomalaisista ei ole varaa lähteä pois kotoa lomailemaan viikoksi. Romaniassa kotiinsa sidottuja on yli kolme neljäsosaa.

6. Auto

Vaikka autoa ei tilastojen mukaan ole pakko omistaa päästäkseen pois köyhyydestä, laskee EU mahdollisuuden auton ostoon kohtalaisten tulojen merkiksi. Suomalaisista kahdeksalla prosentilla  ja EU-kansalaisista yhdeksällä prosentilla ei ole varaa autoon.

7. Pesukone

Pesukoneeseen rahat riittävät jopa 98 prosentilla EU-kansalaisista.

8. Väri-tv

Televisio löytyy jopa useammalta kuin pesukone. Suomessa vain joka sadannella uupuu varoja television ostoon.

9. Puhelin

Kännykkäkansana suomalaiset eivät puhelimissa säästele. EU-alueella kuitenkin joka sadannelta uupuu puhelin, Bulgariassa näin jo neljällä prosentilla.

Viidesosalla ei varaa pitää lomaa
EU:n materiaalisen puutteen mittarit
Henkilöllä ei ole varaa (%) EU27 Euroalue SUOMI
maksaa vuokraansa tai laskujaan 10 9,4 10
sitää kotinsa riittävän lämpimänä 9 7,7 2
selviytyä yllättävistä kustannuksista 34 31,2 30
syödä lihaa, kalaa tai vastaavaa proteiiniannosta joka toinen päivä 9 7,2 3
pitää vähintään viikon lomaa poissa kotoaan 37 32,3 18
autoon 9 4,8 8
pesukoneeseen 2 0,6 1
väritelevisioon 0 0,3 1
puhelimeen 1 0,6 alle 0,5
Yhteensä kolme kriteeriä täyttävien osuus 17 13 9
Lähde: Eurostat

Lisää Aiheesta
UutinenKatso kuka joutuu leipäjonoon (11.5.2011 06:01)
UutinenKatso keneen köyhyys sattuu pahimmin (13.3.2011 06:03)
UutinenKatso kuka on oikeasti köyhä (30.1.2011 06:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (253)

Huono 0
Lisäisin vielä yhden.

Jos asut vuokralla, olet köyhä
.

Ja tämä on fakta.
Faktaattori
Kiva kuulla että en olekaan köyhä. Melkein uskoin jo Urpilaisen köyhä- määrittelyä tulotason perusteella. Elämä hymyilee jälleen!
Woohoo!
Joka kuudes suomalainen on köyhä. Henkisesti toki vielä huomattavasti useampi.
:=
Suomessa onglema ei pelkästään auton osto vaan myös sen ylläpito: Autovero, bensavero, vakuutukset + suomilisät kaikkeen mahdolliseen.
Köyhä kansa...
Hölmölandiassa ei köyhiä ole. On vain toimeentulorajoitteisia.
Tuohon kategoriaan saadaan aika monta pissistä joilla tulot ovat yli 3000/kk, mutta menot reilusti yli 6000/kk.
verkot tötterölle
Onko jollain vielä musta-valkotelkkari?
Keräilyharvinaisuus
Lisäisin vielä yhden.Jos asut vuokralla, olet köyhä. Ja tämä on fakta.

Miten sen nyt ottaa..kaveri asuu vuokralla ja maksaa koko vuoden vuokrat kerralla...
noin 17.000 E/ vuosi
10 merkkiä paljastaa oletko tyhmä.

1. Kerskuu omaisuudellaan
2. Näyttelee omaisuuttaan
3. Maksaa ystävilleen ystävyydestä
4. Ajaa ylihintaisella autolla ajokilometreihin
5. Käyttää Visaa Suomessa
6. Alentaa muita ylentääkseen itseään
7. Luulee elävänsä ikuisesti
8. Ei stondaa mutta puhuu paljon seksistä
9. Minä sana toistuu useasti keskusteluissa
10.Luulee omistavansa toisia ihmisiä, narsisti
lataamosta
Köyhiä olemme me Taloussanomien palstalla roikkuvat, joilla ei ole varaa tilata oikea talouslehteä kuten Financial Timesia.
Surkeeta on
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 26 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

10:39Berlusconi vetäytyy politiikasta, ei aio enää pääministeriksi
09:44HS: Suomella ei olekaan sopimusta Kreikka-vakuudesta
06:18Näin nopeasti sähkö-Nissan hyytyy pakkasessa
06:08Asukkaat ja hallitus vaihtuvat – talon henki pysyy
06:01Tässä on paras lahja, jonka voit antaa lapsellesi
3.2.Kieltoja ja rangaistuksia – näin kokouksia tehostetaan
3.2.Kreikkalaiset ovat nostaneet pankeista 65 miljardia euroa
3.2.IPhone-mainosten kellonajan syy selvisi
3.2.Helsingin pörssi nousi korkeimmilleen puoleen vuoteen
3.2.Tämä yritys ei halunnut parhaaksi työpaikaksi
3.2.EU haluaa Googlen jäädyttävän yksityisyysmuutokset
3.2.Urpilainen Ylelle: Kreikka-tuen on riitettävä
3.2.Nokia Siemens kiistää toimitusjohtajan vaihtoaikeet
3.2.Villi veikkaus: Facebook alkaa veloittaa
3.2.Juncker: Euroryhmällä ei Kreikka-kokousta maanantaina
3.2.Reuters: Nokia Siemensille etsitään uutta toimitusjohtajaa
3.2.Reutersin toimittajat lakkoon ensi kertaa 25 vuoteen
3.2.Jättipankkeja epäillään salaliitosta
3.2.Sota-ajan Jallu palaa takaisin
3.2.Näin paljon henkivartijan palkkaaminen maksaa
3.2.Kreikassa liki puolet ei ole koskaan käyttänyt nettiä
3.2.Papadimos: Tukipakettineuvottelut loppusuoralla
3.2.Tulosjulkistajat Neste Oil ja Elisa kovassa pörssivedossa
3.2.Fortum ei lupaa maakaapelointiin lisärahaa
3.2.TS: Uudenkaupungin autotehdas aikoo lomauttaa
3.2.Ollila vetämään tiemaksuja selvittävää työryhmää
3.2.Alexander Stubb: "Lumia on loistava"
3.2.Onko tämä paras kesätyö ikinä? Tienaa 30 000 euroa
3.2.Näin pieleen Economist ennusti Facebookin kohtaloa
3.2.Åbo Akademi tutki: iPhone hakkaa Lumian
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -24
New York
Melkein selkeää ja poutaa 0
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?
 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949