"Tämä tyhmyys kaduttaa eniten"

"Tämä tyhmyys kaduttaa eniten"
Pankin sijoitusneuvojat, väärään aikaan myydyt tai ostetut asunnot ja Nokian osakkeet – nämä harmittavat eniten Taloussanomien lukijoita, jotka vastasivat kyselyyn pahimmista tyhmyyksistä raha-asioissa. – Perustin liian ison lapsiperheen, se ei toimi Suomessa, vastasi puolestaan eräs lukija.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
3.6.2010 14:52
Kommentit 36

– Uskoin Nordean pankkineuvojaa ja säästin rahastoon. Säästetyn summan piti olla turvassa eli riski oli pieni. Kuinka kävikään – sijoitus meni kuitenkin miinukselle, kertoo eräs lukija.

Katumusta sijoituskehotuksiin uskominen on aiheuttanut myös OP:n ja Sampo Pankin neuvojia kuunnelleille.

Taloussanomien eilen keskiviikkona julkaisemassa kyselyssä selvitettiin raha-asioissa tehtyjä mokia. Vastausvaihtoehdot koskivat sijoituksia, asuntoja ja lainanantoa ja -ottoa.

Vastauksista ilmenee, että lukijat kokivat tehneensä suurimmat tyhmyytensä jossain muissa asioissa. 28 prosenttia vastaajista oli tätä mieltä. Seuraavaksi eniten erheitä lukijat myönsivät tehneensä lainatessaan rahaa epäluotettavalle henkilölle (16 prosenttia).

Sijoitusten yhteydessä lukijat menivät aina vikaan: 11 prosenttia pahoitteli liiallisen riskin ottamista ja 13 prosenttia valitti ottaneensa liian vähän riskiä ja tuoton jääneen siksi kehnoksi. Talouden lasku- ja noususuhdanteet eivät aina kehittyneet lukijoiden onneksi.

Lisäksi harmiteltiin velanottoa ja velkatakauksia. Usein mainittu moka olivat huonot asunto-ostot:

– Tuli ostettua kuplahintainen läävä purkukuntoisesta neukkukuutiosta, johon tulossa julkisivu- ja putkiremontit. Tätä lainaa sitten makselen eläkeikään asti, eikä elämä yksiössä taida olla ihan länsimaista tasoa. Halpa korko houkutti, pahoittelee toinen lukija.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Liian isoa asuntolainaa ei tyhmyyksissään tunnustanut monikaan ottaneensa. Vain kuusi prosenttia vastaajista harmitteli tätä.


Ihmissuhteita ja niihin sijoittamista pidettiin usein erehdyksinä. Avioehdoton avioliitto ja seuranneet velat, "edustusvaimon" ylläpito ja raha-asioiden hoito yhdessä harmittivat:

– Menin naimisiin ja annoin miehen hoitaa talouden rahaliikenteen osalta. Paha, paha moka. Erosta on aikaa jo useita vuosia mutta velkoja makselen edelleen, tunnustaa eräs lukija.

Äänestykseen osallistui 1 129 lukijaa.

Lisää Aiheesta
UutinenAsunnot kallistuivat 1,8 prosenttia (30.7.2010 09:24)
UutinenÄlä aina usko sijoitusneuvojaa (13.7.2010 12:50)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (36)

Huono 0
Perustin liian ison lapsiperheen, se ei toimi Suomessa, vastasi puolestaan eräs lukija.

Just, rahako tärkeämpi kuin oma lapsi? Lapsi olisi varmasti ylpeä vahemmistaan jos tietäisi mitä mieltä heidän vanhempansa ovat lapsistaan.
On sullakin arvomaailma
Mistä tuon kyselyn alla olleet kommentit voi lukea ? Oli aika hulvatonta tekstiä.
PTV
Casino pelissä on aina pitemmällä aikavälillä voittajia ja häviäjiä, mieti aina kumpaan joukkoon tyyppillisesti kuulut ennen "sijoittamista".
Beta
tuskin raha mutta sen puute tai tiukkuus kyllä ahistaa omaakin elämää.
Just, rahako tärkeämpi kuin oma lapsi? Lapsi olisi varmasti ylpeä vahemmistaan jos tietäisi mitä mieltä heidän vanhempansa ovat lapsistaan.
Nimi
- Tuli ostettua kuplahintainen läävä purkukuntoisesta neukkukuutiosta, johon tulossa julkisivu- ja putkiremontit. Tätä lainaa sitten makselen eläkeikään asti, eikä elämä yksiössä taida olla ihan länsimaista tasoa. Halpa korko houkutti, pahoittelee toinen lukija.

Joku on näköjään copy-pastettanu ex-rommarin vuodatukset talsan palstalta. Kukaan muu ei siis voi olla noin tyhmä kuin rommari, joka on ostanut ensimmäisen asuntonsa.
Voittaja
Tuli ostettua kuplahintainen läävä purkukuntoisesta neukkukuutiosta...

Propsit nyymille, kauniisti meni trolli läpi
myymi
Perustin liian ison lapsiperheen, se ei toimi Suomessa, vastasi puolestaan eräs lukija.

Just, rahako tärkeämpi kuin oma lapsi? Lapsi olisi varmasti ylpeä vahemmistaan jos tietäisi mitä mieltä heidän vanhempansa ovat lapsistaan.

Lapset ovat varmasti ne tärkeimmät. Siitä ei ole epäilystä.
Mutta valitettavasti Suomessa eläminen on tehty erittäin kalliiksi. Eläminen on kallista ihan jokaiselle mutta erityisesti lapsiperheelle. Kun meidänkin perheessä 2 tienaa mutta 6 kuluttaa, niin yhtälö ei ole kovin helppo. Lasten ollessa pieniä, pärjättiin paremmin. Mutta 4 teini-ikäistä laittaa rahaa haisemaan jo aikuiseen malliin. Ja nyt ei kannata tulla opastamaan miten pitää ostaa vain lauantaimakkaraa tai harrastaa kirjastossa käymistä.
On vaikea uskoa poliitikkojen juhlapuheita siitä miten tulevat sukupolvet maksavat sitten eläkkeet ja tekevät tulevaisuuden työt. Ainakin taloudelliset kannustimet on aikoja sitten vaihdettu porkkanasta risukimppuun.
Onneksi meidän kaikki lapset ovat tyttöjä. Oma palkkani ei riittäisi kustantamaan neljän nuoren jääkiekkoharrastuksia tms. Eikä oma palkkanikaan ole ihan pieni. Edes insinöörin matematiikan taidoilla en ymmärrä sitä, miten yksinhuoltajat voivat millään pysyä hengissä Suomessa?
on mullakin arvomaailma
Pahin moka mulla on ollut etten aikaisemmin ole hifannut rakennuttaa taloja heinäseipäille stadiin. Voitto aina lähtökohtaisesti kaksikertainen.
Turms
Perustin yrityksen Suomeen.
Yrittäjä vielä toistaiseksi.
Huono 7
- Tuli ostettua kuplahintainen läävä purkukuntoisesta neukkukuutiosta, johon tulossa julkisivu- ja putkiremontit. Tätä lainaa sitten makselen eläkeikään asti, eikä elämä yksiössä taida olla ihan länsimaista tasoa. Halpa korko houkutti, pahoittelee toinen lukija.

Joku on näköjään copy-pastettanu ex-rommarin vuodatukset talsan palstalta. Kukaan muu ei siis voi olla noin tyhmä kuin rommari, joka on ostanut ensimmäisen asuntonsa.

Rommari on siis rommari, vaikka ostaisi kämpänkin juuri ennen rommausta? Mielenkiintoista. Ja kertoo rommareiksi haukkujien argumentoinnin järkevyydestä.
Cusetuxen Macua
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Bryssel
Melkein selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949