Lapsiperhe haluaa isovanhemmilta rahaa

Lehtikuva
Lapsiperhe haluaa isovanhemmilta rahaa
Isovanhemmat auttavat entistä enemmän taloudellisesti lapsiaan ja näiden perheitä. Asenteet ovat muuttuneet, sillä vielä parikymmentä vuotta sitten nuorten oli tärkeämpää pärjätä omillaan. Nyt auttamisesta on tullut jo lähes velvoite, sanoo professori Väestöliiton Pari & perhe -lehdessä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
25.5.2010 14:40
Kommentit 73

Isovanhemmista on tullut viime laman jälkeen lapsilleen ja näiden perheille eräänlainen vararahasto. Taustalla on iso asennemuutos, kertoo Väestöliiton tuore Pari & perhe -lehti.

– Aiemmin, esimerkiksi vielä 1980-luvulla, haluttiin pärjätä omillaan. Oli jotenkin kiusallista ottaa vanhempien apua vastaan, arvioi lehden haastattelema sosiologian professori Terhi-Anna Wilska Jyväskylän yliopistosta.

Nykynuoret sen sijaan pitävät vanhempien apua ja sen jatkumista eri elämäntilanteissa luonnollisena. 

Muutoksen taustalla on Wilskan mukaan muun muassa lapsiperheiden perusturvan heikkeneminen viime lamasta lähtien. 

Wilska arvioi, että nykyisillä isovanhemmilla on jopa hiljainen velvoite auttaa lapsiaan taloudellisesti pidempään. Pikkulapsivaihetta elävien lapsiperheiden isovanhemmat kuuluvat suuriin ikäluokkiin,  jotka ovat aiempia isovanhempisukupolvia vauraampia.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenSinkun talous kaatuu näin helposti (29.10.2010 06:01)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (73)

Huono 0
Syyhän on selvä: tämänpäivän 20-35 -vuotiaat elävät työtilanteen ja OMIEN tulojensa puolesta sellaisessa kurjuudessa, että aiemmista sukupolvista varmaan yksikään ei ole kokenut samaa.

Kun nuoret ja nuoret aikuiset eivät sitten saa kunnollisia töitä eikä tuloja, niin täytyy niiden auttaa, jotka imevät markkinoilta kaikki tulot. Se on: valtion, vanhempien ja isovanhempien täytyy auttaa rahallisesti nuoria ikäluokkia, koska ovat itse vieneet nuorilta ikäluokilta mahdollisuuden rakentaa kunnollista elämää Suomessa.

Suomi on auringonlaskun maa, tämä on vain yksi oire siitä.
s. 1981
Itse ainakin olen pyrkinyt olla ottamatta, omilta vanhemmiltani rahaa. Tähänhän tämä nyky yhteiskunta on mennyt. Vanhukset on töissä ja lapsiperheet ja nuoret työttöminä. Isovanhemmat tyrkyttää rahaa, kun on asunnot maksettu ja autoja piha täynnä. Nuoret lapsiperheet yrittää pienissä kämpissään mahtua elämään samaan aikaan kun vanhuksilla on vaikka kuinka paljon ylimääräistä tilaa.
Joo
Terve suuntaus olisi jos lapset voisivat auttaa vanhempiaan rahallisesti, kyse on tulevaisuudesta ja omillaan tulemisesta kun on työiässä.
Kyllä vikaa on nykynuorissakin, jotka ovat tottuneet saamaan kaiken liian pian.
Itsekkin samaa sukupolvea
nykyisin lapsiperheiden pitää välttämättä saada omistuasunto ja auto,asuntokin pitää olla 3-4huonetta.tuntuu siltä että nykyiset lapsiperheet ovat sitä mieltä että yhteiskunnan on maksettava heidän jättivelat.vastuuta kun he eivät tekemisistään osaa kantaa
parrot
Omat vanhempani ovat ainaki raataneet niska limassa töitä jotta meillä lapsilla olisi paremmat edellytykset menestyä elämässä.

Itse olen ok-palkatussa työssä, enkä kehtaisi pyytää vanhemmiltani rahaa mihinkään. Ainakaan kulutustarpeisiin.

Aikuisen tehtävä on vastata itse omasta tulevaisuudestaan ja menestyksestään.
1982
Onhan se vikaa nuorissakin juu. Odottavat jopa että saavat vakituiset työpaikan ja että voisi joskus oman asunnonkin ostaa. On ne niin vaativia nämä nykynuoret.
Ei vaiskaan onhan niitä sellasiakin nuoria joilla pitää heti olla uusi omakotitalo ja volvo. Mutta en nyt yleistäisi kuitenkaan niitä kaikkiin nuoriin.
Joo
"- Aiemmin, esimerkiksi vielä 1980-luvulla, haluttiin pärjätä omillaan"

Höpö höpö. Halu pärjätä omillaan on vahvempi kuin koskaan Suomen historiassa. Nuoret ovat vain realisteja.
Syyhän on selvä: tämänpäivän 20-35 -vuotiaat elävät työtilanteen ja OMIEN tulojensa puolesta sellaisessa kurjuudessa, että aiemmista sukupolvista varmaan yksikään ei ole kokenut samaa. Kun nuoret ja nuoret aikuiset eivät sitten saa kunnollisia töitä eikä tuloja, niin täytyy niiden auttaa, jotka imevät markkinoilta kaikki tulot. Se on: valtion, vanhempien ja isovanhempien täytyy auttaa rahallisesti nuoria ikäluokkia, koska ovat itse vieneet nuorilta ikäluokilta mahdollisuuden rakentaa kunnollista elämää Suomessa. Suomi on auringonlaskun maa, tämä on vain yksi oire siitä.

Aina Suomessa on ollut tiukkaa joissain piireissä.
Muistan vielä miten lapsena 35 neliön asunnossa asui 8 ihmistä. Jos nykyisin ihmiset olisivat valmiita samaan niin olisi vissiin puolet asunnoista tyhjillään ja asumiskustannukset pieniosa siitä mitä nyt.
ukkipukki
´
Niinhän se oli joskus agraaritaloudessa, että vanhin poika sai talon (yrityksen) ja vanhemmat muuttivat pihan laitaan vaarinmökkiin. Uuden isännän sisarukset jäivät rengeiksi ja piioiksi tai lähtivät Amerikkaan.
´
Nyt kun ei ole antaa taloa tai torppaa edes sille vanhimmalle pojalle eikä Amerikkaankaan enempää siirtolaisia mahdu, täytyy yrittää edes jollain tavoin avittaa jälkeläisiä pysyttelemään hengissä.
vänrikki S.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Bryssel
Melkein selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949