Onko lompakossasi Kreikan euroja?

Kaikki aidot eurokolikot ja -setelit ovat yhdenvertaisia ja samanarvoisia laillisia maksuvälineitä siitä riippumatta, mikä euromaa on ne laskenut liikkeeseen. Yhdenkin euromaan eroaminen rahaliitosta voisi kuitenkin muuttaa tilannetta.

Rahaliiton toimintaa koskevissa jäsenvaltioiden sopimuksissa ei ole sääntöjä tai ennalta laadittua suunnitelmaa rahaliiton purkamisen tai yhdenkään jäsenvaltion eroamisen varalle, sillä rahaliitto niin kuin eurokin on perustettu peruuttamattomaksi järjestelmäksi.

Nyt eurovaltioiden talous- ja rahoitusongelmien kärjistyminen on kuitenkin herättänyt keskustelua rahaliiton ja euron tulevaisuudesta.

Esimerkiksi Kreikan valtion rahoitus- ja talousongelmat ovat herättäneet niin Kreikassa kuin tukijamaissakin Suomea myöten kysymyksen, olisiko Kreikan syytä erota eurosta tai olisiko Kreikka jopa syytä erottaa eurosta.

Euromaiden ja niiden yhteisen keskuspankin EKP:n virallinen kanta on, ettei rahaliiton purkaminen tai edes yhden maan eroaminen tule kysymykseen.

Esimerkiksi Kreikan erottamisen asemesta euromaat ovat yhdessä Kansainvälisen valuuttarahaston kanssa luvanneet tukea velkakierteeseen ajautunutta maata jopa 110 miljardin euron tukiluotoin. Tuella on tarkoitus estää Kreikan vararikko.

Ei euromaan ero kuitenkaan aivan mahdoton tapahtuma ole. Ehkä epätodennäköinen, mutta ei mahdoton.

Ero eurosta
mahdollinen

Euroeron vahvistaa mahdolliseksi esimerkiksi EKP:n lainopillisen tutkimusosaston viime vuoden lopussa laatima tutkimuspaperi Withdrawal and expulsion from the EU and EMU – Some reflections (suomeksi suunnilleen EU:sta ja EMU:sta eroaminen ja erottaminen, joitakin mietteitä).

Tutkimuksen mukaan eurovaltion ero rahaliitosta on rahaliiton ja EU:n sopimusten, kuten niin sanotun Lissabonin sopimuksen, puolesta juridisesti mahdollinen tapahtuma.

Samalla tutkimus kuitenkin päätyy johtopäätökseen, että rahaliiton jäsenvaltion ero on kaikkien kustannustensa, käytännön vaikeuksiensa ja ennen kaikkea poliittisten riskiensä takia äärimmäisen epätodennäköinen tapahtumasarja.

Yksi mahdollisen euroeron epäselvistä ja samalla arvaamattomista kysymyksistä on, miten kävisi lähtijämaan vanhoille euroille.

Euroja voivat valuuttanaan käyttää myös muut kuin rahaliiton jäsenvaltiot, ja näin on asian laita esimerkiksi San Marinossa, Monacossa ja Vatikaanissa. Samoin euroja käyttää esimerkiksi Montenegro, jolla ei ole omaa valuuttaa.

Ero eurosta tarkoittaisi
luultavasti valuutan vaihtoa

EKP:n tutkimuspaperi päättelee kuitenkin, että rahaliitosta eroamisen tai varsinkaan erottamisen jälkeen lähtijämaan olisi erittäin hankalaa jatkaa eurojen käyttämistä omana valuuttanaan.

Euroista luopumista ja uuteen – tai uusvanhaan – valuuttaan siirtymistä edellyttäisi ilmeisesti myös yksi eron keskeisistä tavoitteista, eli lähtijämaan mahdollisuus valuutan devalvoimiseen.

Yksikään euroa käyttävä maa ei voi devalvoida omaa euroaan, vaan itsenäinen valuuttapolitiikka onnistuu vain itsenäisellä valuutalla. Devalvaatio eli valuutan arvon heikentäminen suhteessa muihin valuuttoihin on kriisimaiden perinteisiä keinoja pyrkiä lamasta vientivetoiseen talouskasvuun.

Tästä syystä esimerkiksi Kreikan mahdollista eroa tutkimusraporteissaan puntaroineet sijoituspankit pitävät selviönä, että eron yhteydessä lähtijämaa vaihtaisi saman tien euron uuteen valuuttaan.

Jos Kreikka lähtisi, vaihtaisi se todennäköisesti eurot uusiksi drakmoiksi. Jos taas Saksa lähtisi, siirtyisi se todennäköisesti euroista uusiin markkoihin. Odotusten mukaan riippuisi tyystin lähtijästä, mihin suuntaan euron ja mahdollisen uuden valuutan kurssi lähtisi kehittymään.

Yksi perusveikkaus on, että Kreikan lähtö vahvistaisi euroa ja heikentäisi uutta drakmaa. Toinen perusveikkaus on, että Saksan lähtö heikentäisi euroa ja vahvistaisi uutta markkaa.

Miten euromaan lähtö
vaikuttaisi käteiseen?

EKP:n tutkimuspaperista sen enempää kuin pankkien markkinakatsauksistakaan ei löydy vastausta yhteen tärkeään käytännön kysymykseen:

Miten kävisi lähtijämaan eurokolikoille ja -seteleille lähtöilmoituksen ja lähtöä todennäköisesti seuraavan rahanvaihdon välillä?

Olisivatko lähtijämaan eurot koko euroalueella käypää valuuttaa vai menettäisivätkö ne laillisen maksuvälineen asemansa saman tien?

Alkaisivatko kansalaiset ja kauppiaat varmuuden vuoksi joka tapauksessa hylkiä lähtijämaan euroja?

Greshamin laki erottaa
huonot rahat hyvistä

Rahatalouden keskeisiä "luonnonvoimia" on Greshamin lakina tunnettu ilmiö. Brittiekonomisti Thomas Gresham oivalsi jo 1500-luvulla, että huonolaatuinen raha pyrkii syrjäyttämään hyvälaatuisen rahan liikkeestä.

Greshamin aikoina kyse oli esimerkiksi sotavelkojaan maksavien hallitsijoiden taipumuksesta lisätä liikkeessä olevan rahan määrää rahan kulta- tai hopeapitoisuutta heikentämällä.

Tällaiset rahan heikennykset eivät kuitenkaan jääneet kansalta ja varsinkaan kauppiailta huomaamatta, vaan ne vaikuttivat rahan käsittelyyn. 

Jos rinta rinnan oli liikkeessä nimellisesti samanarvoisia vanhoja vahvemman jalometallipitoisuuden ja uusia heikomman jalometallipitoisuuden kolikoita, oli seurauksena aina rahan jakautuminen jyviin ja akanoihin.

Kansa alkoi käyttää maksuvälineenä uutta huonoa rahaa päästäkseen siitä eroon mahdollisimman pian. Vanhaa parempaa rahaa kansa sen sijaan säästi ja pakkokeinojen pelossa usein myös piilotti kätköihinsä. Näin huono raha syrjäytti hyvän rahan.

Jos jokin euromaa päättäisi erota tai erotettaisiin rahaliitosta ja lähtijämaa vaihtaisi euron uuteen valuuttaan, ja jos Greshamin laki alkaisi ohjata käteistä käyttävää kansaa, alkaisi kansa ehkä hyljeksiä lähtijämaan euroja.

Jokaisen euron kotimaa
selviää maatunnuksista

Eurokolikoiden kotimaa selviää helposti, sillä jokaisen kolikon kuva- eli "kruuna"-puoli on joka maassa erilainen. Ainoastaan kolikoiden arvo- eli "klaava"-puoli on joka maassa samanlainen.

Seteleiden erottaminen on vaikeampaa mutta ei suinkaan mahdotonta.

Päällisin puolin kaikki eurosetelit näyttävät kummaltakin puolelta täsmälleen samanlaisilta. Kansallinen tuntomerkki löytyy kunkin eurosetelin "kääntöpuolelle" painetusta sarjanumerosta.

Setelin kotimaan paljastaa sarjanumeron ensimmäinen merkki, joka on setelin liikkeeseen laskeneen euromaan yksilöllinen kirjaintunnus.

Esimerkiksi kreikkalaisten euroseteleiden järjestysnumerot alkavat maatunnuksella "Y", kun taas suomalaisissa euroseteleissä numerosarjan aloittaa tunnus "L".

Muut rahoitusmarkkinoilla kasvavaa epäluuloa herättäneet ylivelkaiset eurovaltiot merkitsevät omat eurosetelinsä nekin kukin omalla maatunnuksellaan. Portugalin tunnus on "M", Irlannin "T", Espanjan "V" ja Italian "S".

Luxemburgia lukuun ottamatta kaikki euromaat ovat laskeneet liikkeeseen omia eurokolikoita ja -seteleitä. Liikkeessä on siis 15 eri euromaan käteistä.

Maatunnus kertoo eurosetelin kotimaan
Euroseteleiden sarjanumeroiden alkuun painettavat maatunnukset.
Euromaa	Maatunnus
Belgia	Z
Espanja	V
Hollanti	P
Irlanti	T
Italia	S
Itävalta	N
Kreikka	Y
Kypros	G
Malta	F
Portugali	M
Ranska	U
Saksa	X
Slovakia	E
Slovenia	H
Suomi	L
Lähde: EKP