Eläkesäästäjä, veroetusi onkin pelkkää vedätystä

Vapaaehtoisten eläkevakuutusten keskeinen myyntivaltti on ollut mahdollisuus vakuutusmaksujen verovähennykseen.

Nyt sama mahdollisuus säästöjen verovähennykseen laajenee uudenlaisiin sidotun pitkäaikaissäästämisen niin sanottuihin ps-sopimuksiin, jotka tulevat myyntiin huhtikuun alussa.

Vakuutuskauppiaat ovat hyvin yleisesti väittäneet vakuutusmaksujen verovähennystä veroeduksi, ja ilmeisesti suuri osa säästäjistä on ottanut väitteen todesta. Pian samaa väitettä esittävät vakuutuskauppiaiden tavoin ps-kauppiaat. 

Väitteet veroedusta ovat kuitenkin satua, jolla säästäjiä on ilmeisesti tarkoitus houkutella sitomaan säästönsä tavallista kalliimpiin sijoituskohteisiin ja säästötapoihin.

Juuri tavallista kalliimpien sijoituskohteiden ja säästötapojen takia "veroetu" uhkaa herkästi muuttua todellisuudessa verohaitaksi. Ps-sopimukset voivat alentaa sidotun säästämisen kokonaiskuluja, mutta eivät nekään tuota verohaitan riskiä kokonaan poista.

Verojen lykkäämisessä
riski veronkorotuksesta

Eläkevakuutusmaksujen tai ps-säästöjen verovähennys ei ole veroetu, vaan pelkästään mahdollisuus verotuksen lykkäämiseen. Säästöaikana maksuista kertyvät veronpalautukset on nostoaikana maksettava kokonaisuudessaan takaisin.

Käytännössä säästöjen tai vakuutusmaksujen verovähennys keventää säästöaikaista verotusta mutta kasvattaa saman verran nostoaikaista verotusta. Siis edellyttäen, että säästö- ja nostoaikainen pääomatulovero on yhtä suuri. Nyt tuo vero on 28 prosenttia, mutta sen pysyvyydestä ei ole minkäänlaisia takeita.

Julkisen talouden tulevaisuudessa kasvavat rahoitushaasteet ovat jo herättäneet keskustelua veronkorotuksista, jossa yksi poliittisesti houkutteleva keino voi olla pääomatuloveron korotus. Näin eläkesäästäjän tulevaisuuteen lykkäämä verotus voi toteutua oletettua raskaammalla pidätysprosentilla.

Maksuja säästöaikana keventävät verovähennykset tuskin kohoavat taannehtivasti, vaikka säästöjä nostoaikana rasittava pääomatulovero kiristyisi.

Täysin omaehtoinen säästäjä panee valitsemiinsa säästökohteisiin haluamansa rahasumman ilman mahdollisuutta verovähennykseen. Aikanaan hän maksaa pääomatuloveron ainoastaan säästöille kertyneestä tuotosta.

Vapaaehtoisessa eläkevakuutuksessa ja uudessa ps-sopimuksessa säästäjä saa 28 prosentin verovähennyksen säästöaikaisista maksuistaan. Mutta nostoaikana hän joutuu maksamaan pääomatuloveron koko nostettavasta summasta.

"Veroetu" kumoutuu nostoaikana täysin, kun veroa on maksettava sekä säästöön pannusta pääomasta että säästöille kertyneestä tuotosta, ei pelkästään tuotosta.

"Veroetu" kasvattaa
eläkeaikaisia veroja

Veroihin hupenevat prosentit ovat lahjomattomia, eikä mahdollisuus verotuksen lykkäämiseen vaikuta lopputulokseen millään tavoin. Sama pätee, vaikka verot ja tuotot muutettaisiin prosenteista euroiksi.

Taloussanomat vertaili vapaan ja sidotun pitkäaikaisen säästämisen lopullisia veroja ja tuottoja useilla eri esimerkkituotoilla, ja lopputulos oli aina sama: veroetua ei ole.

Säästöajan alusta nostoajan loppuun veroihin kuluu tuottotasosta riippumatta niin prosentteina kuin euroinakin täsmälleen yhtä paljon, olipa säästäjällä mahdollisuus säästöaikaiseen verovähennykseen tai ei.

Ainoa ero vapaan ja sidotun säästämisen välillä on, että vapaa sijoittaja maksaa säästöaikana enemmän veroja, kun taas sidottu säästäjä maksaa enemmän veroja nostoaikana.

Samansuuruisista säästöistä aikanaan nostettaviin rahasummiin "veroetu" vaikuttaa siten, että ilman verovähennystä säästävä vapaa säästäjä saa urakan päätteeksi selvästi suuremmat tulot kuin verovähennyksellä säästöaikaista verotustaan keventävä sidottu eläkesäästäjä.

Verot maksettava
nyt tai myöhemmin

Pelkistävä laskuesimerkki kahden vaihtoehtoisen säästötavan välillä perustuu 20 vuoden säästöaikaan ja sadan euron kuukausittaisiin säästöihin. Nostoaika on uuden ps-lain edellyttämät kymmenen vuotta, jona aikana nostetaan tasaisesti 300 euroa kuukaudessa sekä lopussa jäljellä oleva summa kertanostona.

Säästöaikainen tuotto oletetaan viideksi prosentiksi vuodessa, joka vastaa maailman osakemarkkinoiden kokonaistuottoa 20 viime vuoden ajalta. Nostoajan tuotoksi oletetaan pienempää riskitasoa vastaava kaksi prosenttia vuodessa.

Säästöön kertyy kuukausimaksuista yhteensä 24 000 euroa, joista eläkevakuutukseen tai ps-sopimukseen maksunsa pulittava säästäjä saa veronpalautuksina takaisin 28 prosenttia eli yhteensä 6 720 euroa. Vapaa säästäjä ei saa veronpalautuksia.

Kun säästöaika kuluu umpeen ja koittaa nostojen aika, muuttuu tilanne vapaan säästäjän eduksi. Kumpikin säästäjä nostaa runsaat 45 000 euroa. Mutta aiemmin verovähennystä käyttänyt säästäjä maksaa potista lähes 13 000 euroa veroja, kun vapaa säästäjä selviää puolta pienemmillä veroilla.

Verovähennys ei
pienennä maksuja

Eläkevakuutuksiin tai uusiin ps-sopimuksiin vanhuuden varansa kokoava säästäjä voi tehdä säästöaikaisilla veronpalautuksilla mitä haluaa. Esimerkiksi kasvattaa säästöihin ohjaamaansa rahasummaa verovähennysten verran.

Verovähennysten yläraja ovat perinteisissä eläkevakuutuksissa ja uusissa ps-sopimuksissa sama 1 400 euroa vuodessa. Enimmäisvähennys kertyy kokoon 5 000 euron vuosisäästöillä tai -maksuilla.

Säästösumman kasvattaminen kerryttää samalla tuotolla kasaan suuremman summan rahaa kuin pienemmät kuukausisäästöt. Siihen säästösumman kasvattaminen ei vaikuta, että säästöaikaiset verovähennykset hupenevat kokonaisuudessaan nostoaikaisiin veroihin.

Osa vakuutuskauppiaista esittää eläkevakuutusmaksujen verovähennyksen ikään kuin vakuutusmaksuja keventävänä eränä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan vakuutusmaksut on maksettava täysimääräisinä. Verovähennys kulkee omia polkujaan säästäjän verotuksessa.

Aktiivisuus lisää
ainakin kuluja

Ainoa mahdollisuus muuttaa eläkevakuutusmaksujen tai ps-säästöjen verovähennys todelliseksi veroeduksi on kasvattaa vakuutuksen tai ps-sopimuksen sisällä sijoituksen tuottoja vapaata säästämistä suuremmiksi.

Tämä on teoriassa mahdollista, sillä eläkevakuutus- tai ps-sopimuksen sisällä sijoituksia voi siirtää sijoituskohteesta ja -luokasta toiseen ilman veroseuraamuksia. Mahdolliset myyntivoitot jäävät kerryttämään uusia tuottoja, kun vapaalla säästäjällä myyntivoitoista osa hupenee veroihin.

Tämä on kuitenkin teoreettinen mahdollisuus, jonka tavoittelu kasvattaa suuremmalla todennäköisyydellä säästämisen kustannuksia kuin tuottoja. Ja kustannusten kasvattaminen merkitsee säästäjälle tuottojen heikkenemistä, ei suinkaan niiden kohenemista.

Aktiivisesti salkkunsa sisältöä muutteleva sijoittaja jää kohdemarkkinoidensa tuotosta keskimäärin ylimääräisten kulujensa verran. Onnistuminen on silkka onnenkantamoinen. Sen sijaan samoille markkinoille varansa pannut passiivinen säästäjä pääsee lähemmäs tavoitetta.

Onnenkantamoisten lisäksi aktiivinen säästäjä voi yrittää kuroa umpeen ylimääräisiä kulujaan kasvattamalla sijoitustensa riskitasoa. Mutta silloin kyse on aivan muusta sijoituksesta – ja entistä suuremmasta tappion todennäköisyydestä. 

Ps-sopimukset
ehkä edullisia

Eläkevakuutusten erikoisuuksiin ovat vanhastaan kuuluneet poikkeuksellisen korkeat kulut ja usein säästäjälle vaikeaselkoiset monipolviset kulurakenteet. Alustavien tietojen perusteella ainakin suurimmat pankit tarjoavat asiakkailleen ps-sopimuksia edullisin kuluin.

On kuitenkin epävarmaa, onko ps-sopimusten sisällä mahdollista sijoittaa säästöjään edullisiin sijoituskohteisiin, kuten indeksirahastoihin tai indeksiosuusrahastoihin. Ellei näin ole, ja tarjolla on vain kalliita sijoitustapoja, voivat edullisetkin ps-sopimukset olla todellisuudessa kallis tapa säästää.

Ps-säästämisen keskeinen ero perinteisiin vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin on mahdollisuus sitoa säästöt eläkevakuutusten lisäksi sijoitusrahastoihin, osakkeisiin, joukkovelkakirjalainoihin tai pankkitalletuksiin.

Toinen ps-sopimusten keskeinen piirre on säästäjän vapaus siirtää varojaan säästökohteesta ja sijoitusluokasta toiseen.

Ps-säästäjällä on enemmän valinnanvaraa ja periaatteessa paremmat mahdollisuudet sijoitustuottojensa kasvattamiseen kuin perinteisellä eläkesäästäjällä on ollut. Tämä etu voi kuitenkin herkästi kääntyä ps-säästäjää vastaan, jos valinnan vapaus innostaa säästäjää kalliiseen ja turhaan kaupankäyntiin.

Turha aktiivisuus voi osoittautua ylivoimaisen houkuttelevaksi – varsinkin, kun kauppaa voi käydä ilman pelkoa verottajasta.