Sampo Pankin ps-tili tulee ilman hoitokuluja
Sampo Pankki on julkaissut oman pitkäaikaissäästämiseen tarkoitetun tuotteensa eli ps-tilin. Oma versionsa ovat julkistaneet jo OP Pohjola sekä Nordea.
Sampo Pankin mukaan sen ps-tilissä ei ole vuotuisia hoitokuluja. Asiakas joutuu kuitenkin maksamaan tilin puitteissa tekemistään sijoituksista samat palkkiot kuin muutenkin sijoituksia tehdessä maksetaan.
Pankki mainostaa omaa malliaan läpinäkyvänä. Markkinointiosastolla se on saanut nimen ”Kissanpäivät”.
Tilin kautta asiakas voi sijoittaa kotimaisiin osakkeisiin sekä 12 ulkomaisen pörssin osakkeisiin. Tarjolla on myös 69 rahastoa.
Sampo Pankin TNS Gallupilla teettämän tutkimuksen mukaan kolmannes suomalaisista on kiinnostunut uusista eläkesäästötuotteista.
PS-järjestelmässä kuluttaja voi sijoittaa eläkettään varten eri tuotteisiin yhden tilin kautta ja vähentää 28 prosenttia sijoituksistaan verotuksessa. Veron joutuu maksamaan takaisin sijoituksia nostettaessa.














Kommentit (21)
Pelkään pahoin että pankkien markkinointiosastoihin luottavilta kotikissoilta väännetään vielä niskat nurin ennen kuin tämä lama on ohi.
Pääsylipputaivaaseen eläkepäivillänne.
Jos voi veikata, seuraavassa asiakaskirjeessä ehdotetaan kannansiirtoa "omaan pankkiin edulliseen eläketiliin"
Hyvä veto Sampo Pankilta, mutta Nallella ei ole ollut mitään tekemistä tämän asian kanssa.