Nordea iski pöytään oman ps-tuotteensa
Uuden tuotteen avulla eläkesäästäjät voivat tehdä ps-tililtä sijoituksia osakkeisiin, joukkolainoihin, rahastoihin, tileihin ja johdannaisiin.
Sijoituksia voi myös liikutella vapaasti säästämisaikana.
- Laittamalla rahaa pitkäaikaissäästöihin voi alentaa verotustaan. Enimmillään verovähennys on 1 400 euroa vuodessa. Sen saa, jos säästää 5 000 euroa vuodessa.
- Tähän asti verovähennyksen on saanut vain eläkevakuutussäästöistä, mutta uuden lain myötä veroedun saa myös talletuksista, rahasto- ja osakesäästöistä.
- Rahoituslaitokset alkavat keväällä tarjota säästäjille tätä varten ns. ps-säästötuotteita.
- Sijoitusten tuottoja ei veroteta säästöaikana ja tuotot jäävät kartuttamaan varallisuutta.
- Säästöt saa nostaa vasta, kun säästäjä on voimassa olevan lain mukaan eläkeiässä. Rahoista maksetaan nostettaessa nostohetken pääomaveroprosentin suuruinen vero.
- Säästöjä ei saa nostaa kerralla, vaan ne jyvitetään vähintään kymmenelle ensimmäiselle eläkevuodelle. Varojen takaisinmaksuaika voi lyhentyä, jos säästäjä jatkaa töissä yli lakisääteisen eläkeiän.
- Ilman korotettuja veroseuraamuksia säästöt voi nostaa ennenaikaisesti vain, jos säästäjä jää pitkäksi aikaa työttömäksi, menettää työkykynsä, eroaa tai jos hänen puolisonsa kuolee.
- Jos säästäjä kuolee ennen rahojen nostamista, säästöistä maksetaan ensin pääomavero ja sen jälkeen perilliset maksavat perintöverot.
Uusissa ps-tuotteissa kiinnostavaa ovat varsinkin kustannukset. Nordealla hoitokulut ovat 0,3 prosenttia säästöjen arvosta.
Vähimmillään hoitokuluja peritään kaksi euroa kuukaudessa.
Tämän päälle tulevat tavalliset toimeksiantokulut osake- ja ja joukkolainatoimeksiannoista.
Nordea ei veloita rahastojen merkintä- ja lunastuspalkkioita. Tämän vuoden aikana solmituista sopimuksista ei peritä hoitokulua ensimmäiseltä vuodelta.
Yhtiön Avainasiakas-ryhmään kuuluvilta hoitokuluja ei veloiteta kolmeen vuoteen.
Vuoden vaihteessa voimaan astuneen lain mukaan säästäjät voivat saada verovähennystä muistakin pitkäaikaisista säästöistä kuin eläkevakuutuksista.
OP-Pohjola ennätti esittelemään oman ps-tuotteensa jo maanantaina.
OP-Pohjola suosittaa pankeilleen, että ne perisivät vuotuisina hoitokuluina 0,4 prosenttia säästöistä. Kuluja peritään vähintään kaksi euroa kuukaudessa, jonka päälle tulevat normaalihinnaston mukaiset kustannukset, kuten suorissakin sijoituksissa.














Kommentit (21)
kyllä mielestäni enemmän nk. BS-tuote.
Mitä järkeä näissä eläkesäästämisissä oikein on?
Itse olen 30v ja aivan SATAVARMASTI pitää olla töissä, jos niitä on, niin pitkään kuin henki pihisee.
Jees. Juuri näin. Vain veroetu kiinnostaa, ei pakkoavioliitto eikä valohoitopalkkio.
pöytään ne viime lamassa saamansa tukimiljardit
takaisin.
Ihanko tosissasi uskot että vakuutusyhtiö tekisi hyväntekeväisyyttä? Antaisit sitten rahaso vielä samaan laariin muun eläketurvan kanssa, poliitikkojen kupattavaksi eläkemuutoksilla. Haloo! Itse ainakin pidän omat rahat erossa yhteiskunnan rahoista ja päätän itse tekemisistäni.
Ja ensimmäinen kirjoittaja ei edes ymmärrä että PS-tileihin on tullut SIIRTO-OIKEUS eli voi siirtää säästönsä toiseen paikkaan jos ei eka kiinnosta. Pakkoavioliittoko? Selvittäkää edes hiukan asioita ennen typeriä kommenttejanne.