Lapsiperhe ei kärsikään eniten?

Lapsiperhe ei kärsikään eniten?
Lapsiperheiden köyhyydestä ja kärsimisestä on huolissaan jokainen poliitikko, vaikka joukkona lapsiperheet eivät ole yhteiskunnan surkeimmassa asemassa. Yksineläjät valittavatkin, että heidän auttamisensa on unohdettu suuremmasta köyhyysriskistä huolimatta. Kuka on oikeasti kaikkein köyhin?
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Outi Kokko
28.2.2010 06:02
Kommentit 220

Lapsiperheet ja yksineläjät ovat nokitelleet viime aikoina toisiaan siitä, kummat ovat köyhempiä ja tarvitsisivat eniten yhteiskunnan apua. Jos tuijotetaan toimeentulotukitilastoja, yksineläjät pomppaavatkin esiin, sillä kaikista tukea saavista kotitalouksista on yksin elävien talouksia 70 prosenttia.

Yksin eläminen ei kuitenkaan ole niin onnetonta talouden kannalta, miltä tilanne ensin vaikuttaa. Näin siitä huolimatta, että sinkku joutuu hankkimaan kodin ja perusasiat sinne yksin ja selviytymään omineen myös silloin, jos menettää työnsä tai työkykynsä.

– Osuus ei tarkoita osuutta toimeentulotukea saavista henkilöistä. Koska muissa kotitalouksissa asuu enemmän ihmisiä, niissä tuki jakautuu useammalle ihmiselle, huomauttaa erikoistutkija Pasi Moisio Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta

Hänen mukaansa yksin eläminen on silti selvästi suurempi taloudellinen riski kuin perheessä asuminen. Yksin asuvista miehistä 13 prosenttia saa toimeentulotukea ja naisista 8 prosenttia.

Kaikista suomalaista toimeentulotukea saa 7,5 prosenttia. Kahden aikuisen perheistä vain 4 prosenttia saa tukea.

Toimeentulotukea voidaan maksaa, jos henkilö on hakenut jo kaikki Kelan etuudet, ja niidenkään jälkeen rahat eivät riitä. Se on tavallaan viimeinen yhteiskunnan tarjoama oljenkorsi ja sitä maksetaan keskimäärin 240 euroa kuukaudessa.

EU:n ja Eurostatin käyttämän määritelmän mukaan yksin asuva on Suomessa köyhä, jos hänen nettotulonsa ovat korkeintaan 1 100 euroa kuukaudessa.

Jos samassa taloudessa asuu toinen aikuinen, raja nousee 500 euroa ja jokainen lapsi nostaa sitä 300 euroa. Tällaisen määritelmän mukaan tuon rajan alapuolelle jää 700 000 suomalaista vauvasta vaariin.

Perhe on
puskuri

Kansaneläkelaitoksen erikoistutkijan Mikko Niemelän mukaan perherakenne on merkittävä tekijä talouden kannalta. Yksin elävän arjessa riskit realisoituvat nopeammin kuin kahden aikuisen taloudessa.

– Puolison tuloilla on aika iso merkitys. Jos toinen jää työttömäksi, toisen tulot tasoittavat tilannetta, huomauttaa Niemelä.  

Usein köyhyys ja lapsiperheet yhdistetään nipuksi, mikä vääristää todellisuutta. Varakkaillekin syntyy lapsia, eikä heidän syntymänsä suinkaan syökse perhettä köyhyyteen.

– Lapsiperheiden aseman parantaminen ei ole köyhyyden vähentämistä. Jos köyhyyttä halutaan estää, tukea pitää suunnata ennen kaikkea yksinhuoltajille, Niemelä lisää.

Monelle yksinhuoltajaperheelle köyhyys onkin arkipäivää. Yksinhuoltajista neljännes saa toimeentulotukea. Rahallisesti he saavat suunnilleen yhtä paljon tukea kuin kahden huoltajan lapsiperheet, joita on paljon enemmän kuin yhden aikuisen perheitä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Työllisyys on paras
köyhyyden ehkäisijä

Köyhyys ei välttämättä ole pysyvää. Moni nuori esimerkiksi tekee pätkätöitä ja saa tulojensa tilkkeeksi toimeentulotukea. Tutkinto ja pääsy työuralle voi muuttaa tilanteen tyystin. Olennaista onkin, että pääsee töihin.

THL:n Moision mukaan perhetyypeittäin jaoteltu köyhyys on kerrannaisvaikutusta sosioekonomisesta asemasta.

– Köyhyys riippuu pitkälti siitä, mikä on asemasi työmarkkinoilla. Oletko töissä tai oletko ollut töissä ja saatko työttömyysturvaa tai työeläkettä?

Jos töitä ei ole, perheelliset pelastaa yleensä puoliso ja perhe. Moision mukaan heille sosiaaliturva ja toimeentulotuki ovat vasta kolmas tukijalka. Iso osa yksinhuoltajista sen sijaan joutuu heti työtilanteen heikettyä turvautumaan näihin.

Suurimmat riskit talouden kannalta ovat työttömyys, avioero ja vakava sairaus. Kuka tahansa voi kohdata nämä, mutta mitä kauemmin on ollut töissä ja mitä enemmän on saanut kerätyksi varallisuutta, sitä paremmassa asemassa taloudellisesti on.

Esimerkiksi moni pientä eläkettä saava tulee toimeen ilman toimeentulotukea, koska hänellä on oma asunto ja pienet asumiskulut.

Jos on kerran ajautunut köyhäksi, uusi mahdollisuus elämässä ei välttämättä nosta sieltä. Kelan Niemelä kertoo tutkimustuloksista, joista ilmenee, että vaikka työttömäksi joutunut saa uuden työn tai eronnut avioituu uudelleen, hän ei välttämättä enää saavuta entistä varallisuustasoaan.

Köyhä syrjäytyy
helposti

Aika ajoin mielipide- ja keskustelupalstoilla kirjoitetaan, että Suomessa ei ole oikeasti köyhiä, sillä täällä jokaisella on ruokaa, juomaa ja suoja. Moision mukaan kyse on suhteellisesta köyhyydestä. Suomen kaltaisessa monimutkaisessa yhteiskunnassa tarvitaan selviytymiseen enemmän rahaa ja resursseja kuin vaikkapa jossain Afrikan valtiossa.
 
– Suhteellinenkin köyhyys on iso juttu, sillä siitä voi luisua helposti syrjäytymispolulle, hän huomauttaa.

Lisää Aiheesta
UutinenNäin sinkku häviää pelin (6.6.2011 06:02)
UutinenMyös rikkaat syövät lapsilisät (3.5.2011 11:58)
UutinenSinkun talous kaatuu näin helposti (29.10.2010 06:01)
UutinenAvioeroista tuli bisnestä Italiassa (8.5.2010 19:12)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (220)

Huono 0
Kertokaa nyt hemmetti, miten 1100 euroa kuukaudessa voi aiheuttaa köyhyyden. Kahden hengen solukämpän saa varmasti 500e/kk, siihen päälle ravintolahintainen lounas ja välipalat, 10e/päivä eli 300e/kk, liikkuminen 50e/kk, kommunikaatio (puhelin, netti jne) 20e/kk, vaatteet 50/kk. Ollaan alle tonnissa per kuukausi. Joku voi käyttää lääkkeisiin vielä 100e/k, mutta silti.

Joo. Onhan raha tiukalla juu. Mutta että KÖYHÄ. Onko pakko asua yksin 50 neliön mökissä taikka kaupungin kalleimmalla alueella?

"Olispa rahaa ostaa vene. Ei ole. Olen varmaankin köyhä!"
Köpi
Suomessa YKSINASUVAT ovat enemmistönä, pahimmassa asemassa ovat omia jopa laillisia etujaan hakemaan kykenemättömät yksinäiset vanhukset, monisairaat, pieneläkeläiset ja pitkäaikastyöttömät - he ovat Suomen UNOHDETTU kansanosa.
Sossuarmeija ei pyöri heidän ympärillään
Lapsilisät ovat pahasti jääneet jälkeen
palkkatason kohotessa. Lapsilisää tulisi
korottaa 50 €/kk, ja maksaa myös 17 vuotiaalle.

Rikkaimmilta 70.000 perheeltä lapsilisät
voi poistaa.
LAPSILISIÄ KOROTETTAVA
Vak.yhtiöt ajaa sairaita ihmisiä köyhyyteen. Sitten kun oma omaisuus jota hiki hatussa vuosien aikana on kertynyt on käytetty, saa tukia. 400 eurolla on hankala lyhennellä asuntolainaa. Ruokaan rahat ei riitä.
Terveys ja (hyvinvoinin laitoksesta) heittää omiaan. Tuollaisiin tulohin ei pääse, verotus pitää siitä huolen.
Tulotaso pitää olla hyvä jos 1100 meinaa että jää käteen pakollisten kulujen jälkeen, suomen piiloverotus on yksi asia joka pitää siitä huolen.

Kai tämä tutkian planttu on näitä uus ekonoomeja kun saa 1+1 = 90 vastaukseksi
Suomi. Valehtelioiden klubi.
Yksipuolinen laskutapa aiheuttaa propagandaa.
Vak.yhtiöt ajaa sairaita ihmisiä köyhyyteen. Sitten kun oma omaisuus jota hiki hatussa vuosien aikana on kertynyt on käytetty, saa tukia. 400 eurolla on hankala lyhennellä asuntolainaa. Ruokaan rahat ei riitä.

Ei kuulu ottaa asunto-lainaa vaan säästää.
Köyhä asuu vuokralla jos ei ole muuhun varaa mutta EI LAINA-ASUNNOSSA. Sinä itse olet isellesi aiheuttanut köyhyyden VELOILLASI. Mieti mitä vastaat.
VELKA AIHEUTTAA TYÖTTÖMYYTTÄ
Lapsilisät ovat pahasti jääneet jälkeen
palkkatason kohotessa. Lapsilisää tulisi
korottaa 50 €/kk, ja maksaa myös 17 vuotiaalle.

Rikkaimmilta 70.000 perheeltä lapsilisät
voi poistaa.

MIKSI maksan sinun tekeileistä piiloveroja ?
Kanna itse vastuusi kiljukauloistasi, ei tarvi muiden osallistua talkoihin.
Grrrrrrrr.
Porvarihallituksen hallitsema Suomi on nykyisin maa missä peruspäivärahaa saavat KÖYHÄT ja verosuunnittelun osaavat pääomatuloiset RIKKAAT maksavat kummatkin VEROA 20% tuloistaan.
Siitä suuri kiitos porvarihallitukselle
Vak.yhtiöt ajaa sairaita ihmisiä köyhyyteen. Sitten kun oma omaisuus jota hiki hatussa vuosien aikana on kertynyt on käytetty, saa tukia. 400 eurolla on hankala lyhennellä asuntolainaa. Ruokaan rahat ei riitä.

Jokaisesta kyläpahasesta löytyy oikeusaputoimisto ja sieltä osataan hakea sinun kaltaisille apua ja ajaa-asioitasi että saat rahasi vak.yhtiöstä.
Ei muuta kun kyselemään.
:)
Herrojen eläkkeet helpompi maksaa kun on muut rahatta. Lumedemokratia.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 22 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949