Keskiluokka maksaa velkakriisin jälkilaskun

Keskiluokka maksaa velkakriisin jälkilaskun
Vanhat hyvinvointivaltiot uppoavat nyt niin syvälle velkoihin, että ne tuskin selviävät veloistaan ilman inflaatiota, suoranaisia maksuhäiriöitä tai tuntuvaa vyönkiristystä. Kaikissa tapauksissa suurin osa velkakriisin jälkilaskusta lankeaa kansalle – ja erityisesti keskiluokalle. Vain keskiluokan verottamisesta on apua, sillä pieni- ja suurituloisia on liian vähän.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Jan Hurri
27.1.2010 07:04
Kommentit 223

Velkoihin uppoavat vanhan maailman hyvinvointivaltiot syöksyvät kovaa vauhtia kohti todellista velkakriisiä, josta ne tuskin selviävät ilman vakavia talouden onnettomuuksia. Vielä velkojen maksu ei ole alkanut, vaan lasku on vasta tulossa.

Länsimaiden velkamäärät ja varsinkin julkisen talouden kattamattomat vastuut ovat jo kasvaneet ohi sen pisteen, josta selvitään talouskasvulla. Varsinkaan taantuman heikentämässä maailmassa. Näin väittävät tuoreet velkatutkimukset.

Velkataakan keventämiseen on tarjolla vain ikäviä vaihtoehtoja, joista tärkeimmät ovat inflaatio, velkojen laiminlyöminen sekä vyönkiristys eli veronkorotukset ja julkisten palveluiden karsiminen.

Kaikki velkojen keventämiseen tarjolla olevat vaihtoehdot ovat kansan suurelle enemmistölle ankeita. Julkiset menot ja velanhoitokulut uhkaavat ampaista kiihtyvään kasvuun samaan aikaan, kun työikäinen väestö alkaa kutistua kautta länsimaiden. 

Suomi ei ole läheskään velkaisimpia länsimaita, mutta velkavastuut kasvavat meilläkin huimaa vauhtia.

Finanssikriisistä
fiskaalikriisiin

Ankea kuva länsimaiden hurjasti kasvavasta velkataakasta ja ennen kaikkea velkataakan kevennyskeinoista perustuu maailman suurimpiin kuuluvan konsulttiyrityksen McKinseyn tutkimusyksikön laajaan velkatutkimukseen.

Tässä kuussa valmistunut tutkimus Debt and Deleveraging (suomeksi suunnilleen Velat ja velanmaksu) kartoittaa keskeisten länsimaiden ja suurimpien kehittyvien maiden yksityisten ja julkisten velkojen kokonaistaakkaa ja puntaroi mahdollisuuksia velkojen maksuun.

Raportista ilmenee, että velkaa on liian paljon maksettavaksi kivuttomin keinoin, kuten talouskasvun tuottamilla yksityisen ja julkisen talouden tulojen kasvulla. Aiempien vastaavien velkakriisien perusteella todennäköisempää on, että velkataakan keventäminen tapahtuu talouskasvua kivuliaammin keinoin.

Samaan viittaavat lukuisat viime kuukausina julkaistut analyysiyhtiöiden ja sijoituspankkien tutkimusraportit, jotka ovat povanneet finanssikriisin ja taantuman päätyvän vielä fiskaalikriisiin. Fiskaalikriisi tarkoittaa julkisen talouden kriisiä.

Vyönkiristys
tavallisin keino

McKinseyn tutkijat eivät ennusta, miten kunkin maan kansalaiset, yritykset tai julkinen talous maksavat nykyiset ja tulevina vuosina kertyvät velkansa. Sen sijaan he hakevat vihjeitä siitä, miten liian suuriksi kasvaneet velat on aiemmin maksettu.

Toisen maailmansodan jälkeisiltä vuosikymmeniltä tutkimuksessa on mukana 45 eri maassa yli äyräidensä paisunutta velkakuplaa, joita on erityyppisten talouskriisien jälkeen ollut pakko keventää. Mukana on esimerkiksi 1990-luvun alun lama-Suomi.

Ylivoimaisesti yleisin keino velkataakan keventämiseen on McKinseyn mukaan ollut vyönkiristys, eli kulutuksesta ja investoinneista tinkiminen velanmaksun ajaksi. Julkisen talouden velkojen maksussa vyönkiristys on merkinnyt julkisten palveluiden leikkauksia ja yleensä myös veronkorotuksia.

Muut tärkeimmät vaihtoehdot velkojen maksuun ovat tutkimuksen mukaan olleet inflaatio ja suoranaiset velkojen laiminlyönnit.

Viime vuosisadan alkupuolella esimerkiksi Saksassa ja joissakin muissa länsimaissa hallitsemattomaan kasvuun karannut valtionvelka johti lopulta niin sanottuun hyperinflaatioon, jossa rahan arvo tuhoutui käytännössä täysin.

Velkakuorman keventäminen
nyt tavallista vaikeampaa

Aiempien finanssi- ja velkakriisien perusteella McKinseyn tutkijat arvelevat, että edessä on tälläkin kerralla velkataakan kevennys ennen kuin talous toipuu tolpilleen. Tutkimuksen mukaan velanmaksuun on vastaavien koettelemusten aikaan yleensä kulunut useita vuosia.

Moni suursijoittajia palveleva ekonomisti on arvioinut länsimaiden velkaongelmien kestävän nyt jopa pidempään kuin aiempien kriisin yhteydessä. Näin ovat arvioineet esimerkiksi analyysiyhtiö Lombard Street Research ja ranskalaispankki Societe Generalen strateginen sijoitustutkimus.

Syy velanmaksun pitkittymiseen on yksinkertaisesti velkojen määrä – velkaa on useissa maissa kertynyt niin julkiseen kuin yksityiseenkin talouteen nyt epätavallisen runsaasti. Vastaavia velkamääriä on aiemmin koettu ainoastaan poikkeuksellisen kalliiden ja pitkien sotien jälkeen.

Toinen syy tämänkertaisen velkakriisin pitkittymiseen on se, että nyt samassa surkeassa jamassa on hyvin suuri osa maailman suurimpia maita. Vientivetoinen talouskasvu ei onnistu yhtä helposti kuin esimerkiksi 1990-luvun Suomessa, kun useimmat maat yrittävät samaan aikaan samaa temppua.

Suurin osa julkisista
vastuista kattamatta

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

McKinseyn tutkimuksen mukaan suurimmilla länsitalouksilla on taakkanaan julkista ja yksityistä velkaa moninkertaisesti yhden vuoden kansantuotetta runsaammin.

Maailman suurimmalla kansantaloudella, Yhdysvalloilla on erityyppistä velkaa yli 300 prosenttia yhden vuoden kansantuotetta enemmän. Britannialla on velkaa melkein viisi kertaa yhden vuoden kansantuotetta vastaava määrä.

Jo nostettujen velkojen määrä on kuitenkin pieni niihin kattamattomiin vastuisiin verrattuna, joita eri länsimailla on kirjoitettuna lakeihinsa. 

Valtioiden kattamattoman vastuut eivät ole mukana McKinseyn velkatutkimuksessa, mutta niistä kertoo omalla tavallaan vielä pahaenteisempi tutkimus, yhdysvaltalaisen Cato-tutkimusinstituutin tutkijan Jagadeesh Gokhalen viime vuonna laatima Measuring Unfunded Obligations of European Countries (suomeksi suunnilleen Euroopan maiden kattamattomien vastuiden arviointi).

Gokhalen tutkimuksen perusteella valtioiden näkyvät velat ovat useimmissa Euroopan maissa pelkkä jäävuoren huippu.

Suomen kattamattomat
vastuut erittäin suuret

EU-maiden keskimääräinen valtionvelka oli EU:n tilastoviranomaisen Eurostatin mukaan vuonna 2008 hieman yli 60 prosenttia kunkin maan vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Siis paljon pienempi kuin McKinseyn tutkimuksen kokonaisvelkojen määrä.

Mutta valtioiden velka kutistuu pikkuriikkiseksi, kun sitä verrataan Gokhalen laskelmiin EU-valtioiden kattamattomista vastuista.

Gokhalen mukaan EU-maiden lakisääteisten velvoitteiden, kuten sosiaali- ja eläketurvan sekä terveydenhuollon kustannuksista kertyy vuoteen 2050 mennessä uutta maksettavaa yli neljän vuoden bkt:tä vastaava summa.

Kattamattomien vastuiden määrä vaihtelee suuresti maittain, mutta esimerkiksi Suomella on Gokhalen mukaan kattamattomia vastuita yli kymmenkertaisesti enemmän kuin valtiolla on näkyvää velkaa. Yli 500 prosenttia vuoden 2005 bkt:stä on Länsi-Euroopan korkeimpia lukuja.

Gokhalen mukaan julkinen talous on useimmissa EU-maissa niin kuin Yhdysvalloissa ja Japanissakin menossa kohti suuria vaikeuksia. Julkinen talous selviää hänen mukaansa velvoitteistaan ainoastaan tuntuvilla veronkorotuksilla tai julkisten menojen leikkauksin.

Lasku lankeaa
lopulta kansalle

Huolestuttavaa julkisen talouden näkymissä on erityisesti se, että niin McKinseyn velkatutkimuksen kuin esimerkiksi viime syksynä ilmestyneen Kenneth Rogoffin ja Carmen Reinhartin kirjan This Time is Different (suomeksi suunnilleen Nyt kaikki on toisin) mukaan velkakriisien jälkilaskut lankeavat yleensä kansan kärsittäviksi.

Jos velkakuormaa kevennetään vyötä kiristämällä, merkitsee se veronkorotuksia ja julkisten palveluiden karsimista. Pienituloisilla ei ole mistä ottaa ja todella suurituloisia on liian vähän, jotta heidän verojaan korottamalla päästäisiin pinteestä.

Siksi vain suuren keskituloisen enemmistön verottaminen voi tuoda todellista helpotusta julkisen talouden ongelmiin. Kansalaisten enemmistö kärsisi myös julkisten palveluiden karsimisesta.

Jos taas julkisia velkoja aletaan maksaa inflaatiolla, tekee tulojen ja säästöjen reaaliarvon mureneminen useimmista kansalaisista entistä köyhempiä. Asuntovelkaiset saisivat siipeensä siinä kuin muutkin, sillä korkojen nousu kasvattaisi lainanhoitomenoja jyrkästi.

Valtioiden maksuhäiriöistä voisi niistäkin koitua eniten haittaa niin sanotulle tavalliselle kansalle. Velkaisten valtioiden suurimpia rahoittajia ovat länsimaiden eläkerahastot, joille koituisi valtioiden maksuhäiriöistä ja niiden välillisistä seurauksista mittavia tappioita. Tämä veisi pohjaa pois eläkkeiltä ja niiden rahoitukselta.


[zoom]

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (223)

Huono 0
Rikkaat rötöstelee - köyhä ja keskiköyhä kansa maksaa laskun. Niin,missä oli uutinen? Aivan! Eliittiä on "liian vähän" ja köyhiä on riittävästi orjuutettavaksi! Hoidoksi suosittelen Ranskan vallankumoksen tapaista toimintaa....
Kuuleeko vaalilampaat?
Onkohan ainut keino protestoida jättämällä verot maksamatta siellä missä vaan voi?
????
70 Luvulla oli työtunnit 4.4 miljardia työtuntia.
2008 luvulla 4.3 miljardia työtuntia.
Johtajien pakat nousi pilviin ja työttömiä tuli lissää.
Ihmisten ostovoima pieneni ja elettiin nousukausi velaksi länsimaissa ja työn tuttavuus putosi.
Nyt peritään velkoja takaisin, jokaisella kapitalistilla on kommunistinen velkoja.
Kapitalismi on tehnyt ihmisistä köyhiä kun joutuvat elämään velaksi(asunnot ja ruoka)
Eliitti on vain rikastunut ja muut köyhtyneet.
Turha kuvitella jonkun inflaation auttavan asiaa kun se joka kuluttaa on ylivelkaantunut.
Ovela on suunitelma ja aivopesu kun uskotellaan sopuleille että velka on pääomaa.
Velallisen ajojahti on alkanut !
Näyttää julkinen velka / bkt olevan suhteessa ko. maiden maahanmuuttopolitiikkaan... vrt. esim. Baltia (ei rahallista tukea tp. "turisteille") vs. etelä-Euroopan maat ja pohjoismaat saatikka sitten britannia ;)

Eli toiset hallitukset ottavat velkaa, jotta voivat ostaa verorahoilla hyvää omaatuntoa.
einari terävänäköinen
Hyperinflaatio, kun kaikilla on satojatuhansia asuntolainaa... Nice, toivottavasti käyttävät muuta keinoa
eetvartti
Onneksi me suuret ikäluokat olemme turvallisesti nauttimassa muhkeita eläkkeitämme, jotka hölmöt nuoret maksavat kiltisti.
Vapaaherra Virtanen
Keskiluokka maksaa?

Ja kenellä tämä tuli yllätyksenä?

Aina se sama virsi, ettei suurituloisten veroa kannata nostaa, kun suurituloiset ovat niin marginaaliryhmä.

No suurituloiset saavat tietenkin vedellä pikavoittoja kasinotaloudessa. Sitten kun jää mustapekka käteen, ojennetaan lasku iloisesti keskiluokan maksettavaksi. Samalla toki muistutetaan, etteivät suurituloiset voi sitä maksaa, kun heitähän on niin vähän...
Pyramidihuijaus.
Hyvä kirjoitus.

Vielä kun olisit kertonut kenelle fyysisesti olemme velkaa.
Minäpä kerron. Yksityisille pankkiireille.
Lissabonin sopimuksen mukaan emme voi ottaa enää lainaa Suomen Pankilta, jolloin raha jäisi hyödyttämään Suomen taloutta.... eeiii.. Nyt raha lähetetään eurooppalaisille yksityisille keskuspankkiireille. Rothchild rikastuu entisestään ja Katainen saa kansan ihailevia katseita.
Kunpa joskus ihmiset ymmärtäisi, mitä on tapahtunut ja tulee tapahtumaan.
Juhnis
-auton käyttö ja huolto
-neukkuläävien hinnat
-lasten harrastukset
-sähkö, polttoöljy, bensa
-oluttuoppi 6,60
-ulkonasyöminen
-junaliput
Esimerkiksi nämä ovat sikahintaisia!!!
Hyperinflaatio on jo tapahtunut suomessa.
Sittenhän me tarvitaan maksajia lisää...näitä keskituloisia keskiluokkalaisia. Eli kiristetään rajusti hyvätuloisten verotusta ja lasketaan pienituloisten.
Olisi oikeudenmukaista se.
1+1
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 23 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949