Eläkkeistä on luvattu liikoja

Suomen kansa harmaantuu japanilaisten ja saksalaisten jälkeen nopeinta vauhtia maailmassa, ja ani harvassa maailman maassa vanhuuteen liittyvät menot kasvavat yhtä nopeasti ja yhtä paljon kuin Suomessa.

Eläkejärjestelmät ovat jo nyt kriisissä tai uhkaavat lähivuosina ajautua kriisiin kautta läntisen maailman samasta syystä kuin Suomessa: väkiluku kääntyy tai on jo kääntynyt laskuun, työvoima kutistuu, eläkeläisten määrä kasvaa ja kaiken lisäksi elinajan piteneminen kasvattaa eläkevuosien määrää.

Useimmissa maissa valtaosan kulloinkin eläkkeellä olevien eläkkeistä maksavat kulloinkin työssäkäyvät kansalaiset, ja näin on asianlaita Suomessakin. Sukupolvien välinen eläkkeiden ketjukirje on siirtynyt sujuvasti sukupolvelta toiselle niin kauan kuin uudet sukupolvet ovat olleet edellisiä runsaampia.

Enää näin ei ole, vaan tästä hamaan tulevaisuuteen ketjukirjeen vastaanottavat sukupolvet alkavat olla kasvavalla erolla niukempia kuin edeltäjänsä. Siksi ketju uhkaa katketa.

Eläkekiistat
vasta alkaneet

Käynnissä tai pikapuolin käynnistymäisillään on maailmanlaajuinen eläkekriisi, ei vain suomalainen jupakka. Mutta suomalaisten muita kansoja nopeamman harmaantumisen takia tämä kriisi koskee ensimmäisten kansojen joukossa juuri Suomea.

Yli 65-vuotiaiden osuus työikäisestä väestöstä kimpoaa Suomessa melkein puoleen vuoteen 2030 mennessä, ennustaa Eläketurvakeskus. Tämä niin sanottu vanhushuoltosuhde on tuossa vaiheessa heikompi ainoastaan Japanissa ja Saksassa.

Väestön ikärakenteen nopea heikkeneminen aiheuttaa jo nyt paineita eläkejärjestelmän muutoksiin, vaikka edellisestä suuresta muutoksesta ei ole kulunut kuin viisi vuotta. Aiheen arkuudesta kertovat muutosvalmistelusta syntyneet kiistat.

Työmarkkinajärjestöjen eripura eläkeiän korottamisesta Eläketurvakeskuksen toimitusjohtajan Jukka Rantalan työryhmässä on kuitenkin sopuisaa sanailua niiden kiistojen rinnalla, joita on todennäköisesti vielä tiedossa ennen kuin eläkejärjestelmän lupaukset ja karu arkitodellisuus ovat tasapainossa.

Maailman kaikista maista vasta tiukasti keskusjohtoinen Venäjä on toteuttanut sellaisen eläkeuudistuksen, jolla muunkin maailman eläkejärjestelmät välttyisivät uhkaavalta rahoituskriisiltä.

Venäjä rykäisi lakisääteisen eläkeiän yhtä korkeaksi kuin se on useimmissa maissa alkujaan ollutkin: keskimääräistä elinikää korkeammaksi. Tähän verrattuna Rantalan työryhmän radikaaleimmatkin aloitteet ja kiistanaiheet ovat harmitonta hienosäätöä.

Pukkila povaa
eläkekriisiä

– Eläkejärjestelmä ajautuu talouskriisiin, täräyttää asian kiertelemättä eläkejärjestelmän keskeisiin vaikuttajiin vuosikaudet kuulunut Tarmo Pukkila Eläkesäätiöyhdistyksen ESYtieto-jäsenlehden tuoreessa numerossa.

Pukkila tietää, mistä puhuu, sillä hän on 16 viime vuotta ollut eläkealaa säätelevän sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosaston ylijohtaja. Tylyn kriisiarvionsa hän kuitenkin esittää yksityisenä kansalaisena, sillä hän jäi joulukuussa virastaan eläkkeelle.

– Parin vuosikymmenen kuluttua eläkkeellä on 600 000 suomalaista enemmän kuin nyt, ja samaan aikaan työikäisten määrä supistuu sadoilla tuhansilla, tiivistää Pukkila ongelman ytimen.

Pukkilan mukaan eläkejärjestelmä on menossa aikaan, jolloin eläkemeno ylittää maksutulon. Tämä on hänen mukaansa uusi tilanne, jollaiseen järjestelmä ei ole varautunut.

– Näyttää siltä, että Suomessa ei pystytä nostamaan merkittävästi työeläkemaksua, vaikka tarvetta olisi. Se johtaa rahastojen purkamiseen, arvioi Pukkila ESY-tiedossa.

Hänen mukaansa eläkerahastojen purkaminen voi olla hallitsematon tapahtumasarja, jollaiseen järjestelmä ei ole varautunut. Itse hän ei ole ylijohtajana nähnyt ainuttakaan eläkelaitoksen suunnitelmaa rahastojen hallitusta purkamisesta.

Rahastoihin koottu
pahan päivän varaa

Eläkerahastojen purkaminen tarkoittaa Suomeksi sanottuna tulevien eläkkeiden katteeksi vuosien varrella kertyneiden säästöjen purkamista. Nyt suomalaisten eläkelaitosten hallussa on noita säästöjä runsaan sadan miljardin euron verran.

Eläkerahastoihin koottu pääoma on valtaosin sijoitettuna Suomen ja muun maailman arvopaperimarkkinoille, kuten valtioiden ja yritysten velkakirjoihin ja pörssiosakkeisiin sekä kiinteistöihin.

Rahastojen purkaminen tarkoittaisi arvopaperiomaisuuden myymistä, eli sijoitusten muuttamista rahaksi. Tämä on edessä viimeistään siinä vaiheessa, kun eläkemeno ylittää maksutulon ja eläkkeitä on pakko alkaa maksaa säästöillä eikä vain säästöjen tuotoilla.

Osa tämän päivän eläkemaksuista kootaan eläkelaitosten hoitamiin rahastoihin ja sijoitetaan arvopaperimarkkinoille, jotta näin kertyvillä sijoitustuotoilla voitaisiin keventää niiden vuosien maksuja, jolloin eläkeläisten määrä on suurimmillaan.

Suurimmillaankin eläkemenoihin piti käyttää vain sijoitustuottoja, ei siis itse pääomaa. Ainakaan Pukkila ei usko tähän, vaan pelkää sijoitusten päätyvän myyntiin.

Laajat arvopaperimyynnit
voivat järkyttää markkinoita

Eläkerahastojen purkaminen voi muuttua ongelmalliseksi muun muassa siitä syystä, että eläkejärjestelmät ovat useimmissa vauraissa länsimaissa hyvin samanlaisessa vaiheessa. Rahastojen purku voi olla aikanaan käsillä samaan aikaan useissa maissa.

Rahastoja on useissa maissa määrätietoisesti kasvatettu vasta muutama vuosikymmen. Erittäin runsaasti uutta eläkerahaa päätyi maailman osakemarkkinoille ja muille arvopaperimarkkinoille etenkin 1980–1990-luvuilla.

Sattumoisin samojen vuosikymmenten aika oli maailman osakemarkkinoilla mittavimman miltei yhtäjaksoisen kurssinousun aikaa ainakin sataan vuoteen. Jos pääoman virta kääntyy pois arvopaperimarkkinoilta ja käy lisäksi voimakkaaksi, voivat myös hintavaikutukset olla tuntuvia.

Eläkerahastojen maailmanlaajuiset samanaikaiset arvopaperimyynnit "eivät olisi omiaan ainakaan lisäämään eläkerahastojen sijoitustuottoja", kuten Pukkila muotoilee.

Mittavat rahastot parantavat eläkejärjestelmien mahdollisuuksia selvitä velvoitteistaan, mutta samalla ne altistavat eläkkeiden rahoituksen suurille riskeille. Esimerkiksi Suomen eläkerahastojen arvo laski vuoden 2008 finanssikriisissä lähes 20 miljardia euroa.

Eläkelupausten
perusteet muuttuneet

Pukkila ei ole tylyine tulkintoineen yksin, vaikka tuskin saakaan kovin sankkaa kannatusta Suomen eläkejärjestelmän virallisilta edustajilta.

Vankkaa taustatukea kriittisille arvioille löytyy esimerkiksi Maailmanpankin, Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja rikkaiden teollisuusmaiden järjestön OECD:n laajoista tutkimuksista, joissa ne ovat jo vuosien ajan korostaneet eläkejärjestelmien huutavaa uudistustarvetta.

Lukuisten tutkimusten mukaan kansalliset eläkejärjestelmät ovat etenkin vauraimmissa ja samalla nopeiten vanhenevissa länsimaissa liian höveleitä. OECD:n mukaan kansan vanhenemiseen liittyvien menojen kasvuun kuluu vuoteen 2050 mennessä lähes kymmenesosa vuotuisesta bruttokansantuotteesta.

Alkuperäiset eläkelupaukset on kirjattu eri maiden lakeihin alituisen väestönkasvun ja samoin loputtomalta näyttävän työvoiman kasvun oloissa. Lisäksi monessa maassa eläkeikä oli alkujaan hieman korkeampi kuin keskivertokansalaisen odotettu elinikä.

Nyt työvoima supistuu tai kääntyy kymmenen vuoden kuluessa laskuun useissa läntisissä maissa. Eläkevuosia on kuitenkin odotettavissa roimasti alkuperäistä enemmän, sillä eläkeikää on monessa maassa laskettu alkuperäisestä, vaikka elinvuosia on odotettavissa entistä runsaammin.

Moni länsimaa lupaa kansalaisilleen keskimäärin noin 15 eläkevuotta kohtalaisella, parhaimmillaan melkein työvuosien palkkaa vastaavalla eläkkeellä. Runsaimpia eläkelupauksia ovat antaneet esimerkiksi eteläisimmät eurovaltiot, joiden julkinen talous on taantuman mittaan päätynyt retuperälle.

Tiedossa leikkauksia
ja vyönkiristystä

Ei onnistu, sanoo vanhoista eläkelupauksista sveitsiläispankki UBS:n johtokunnan taloudellinen neuvonantaja ja pankin entinen pääekonomisti George Magnus viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan The Age of Aging (suomeksi suunnilleen Ikääntymisen aikakausi).

Magnus nauttii kansainvälistä arvostusta erityisesti juuri eläke- ja väestörakennekysymysten ja niiden talousvaikutusten tuntemuksestaan.

Hän käsittelee kirjassaan kansakuntien ikääntymistä ja eläköitymistä sekä näiden ilmiöiden talousvaikutuksia perusteellisesti eri näkökulmista, eikä kyse ole siis pelkästään eläkejärjestelmien rahoituksesta.

Silti Magnusin keskeiset johtopäätökset ovat juuri kasvavien rahoituspaineiden takia nykyisiä eläkelupauksia ajatellen varsin karuja. Lakisääteiset eläkejärjestelmät lupaavat hänen mukaansa liikoja.

Talouden tosiasiat pakottavatkin Magnusin mukaan eläkejärjestelmät ennemmin tai myöhemmin suuriin muutoksiin, kuten eläkevakuutusmaksujen ja muiden eläkkeisiin tarkoitettujen säästöjen korotuksiin, eläkeiän nostoihin ja eläke-etujen leikkauksiin.

Eläkelupauksen arvo nyt
noin 500 miljardia euroa

Suomen lakisääteisen eläkejärjestelmän vielä lunastamaton eläkelupaus on tällä hetkellä hyvin karkeasti arvioiden runsaat 500 miljardia euroa.

Tuo on suunnilleen tähän mennessä karttuneiden eläkkeiden niin sanottu nykyarvo. Tuon summan verran vielä työssä olevilla vakuutetuilla tai jo eläkkeelle ehtineillä on voimassa olevan lainsäädännön mukaan odotettavissa eläkkeinä tileilleen.

Eläketurvakeskuksen viime vuonna julkaiseman Lakisääteiset eläkkeet -raportin laskelmissa arvio karttuneiden eläke-etujen nykyarvosta on laskelmissa käytettävästi diskonttokorosta riippuen 480–610 miljardia euroa, joten runsaan 500 miljardin euron summa on varovainen arvio.

Luvatusta eläkesummasta eläkelaitosten laarissa – eli eläkerahastoissa – on noin viidesosa. Loppusumma pitäisi koota työssäolevien palkoista ja heidän palkkoihinsa sidotuilla työnantajan maksuilla sekä eläkelaitosten rahastoille hankkimilla sijoitustuotoilla.

Ajankohtaisissa niin kuin tulevissakin eläkekiistoissa on viime kädessä kyse noiden eläkelupausten pitämisestä tai pettämisestä – ja siitä, joutuuko kansa tinkimään tuloistaan jo työvuosinaan vai vasta eläkkeellä.