Kallis lamppu kestää pidempään
Energiansäästölampuissa on eroja niin kestossa, kirkkaudessa kuin syttymisen nopeudessakin. Kuluttaja-lehden vertailussa testattiin 28 lamppua.
Lehti tekee testin perusteella varovaisen johtopäätöksen, että kalliit lamput kestävät vähän paremmin kuin halvat. Poikkeuksiakin tosin löytyi. Esimerkiksi Ikean neljän euron lamppu oli yhtä kestävä kuin moni kallis, mutta syttyi hitaasti.
Hidas syttyvyys ärsyttää monia energiansäästölampun käyttäjiä. Kaikki testatut lamput olivat hitaita, mutta omaa luokkaansa oli jotkut General Electricin lamput. Kymmenessä sekunnissa lamppu oli saavuttanut vasta pari prosenttia täydestä kirkkaudestaan. Erityisen hitaita olivat myös Ikean lamput.
Jotkut ovat pitäneet nyrkkisääntönä, että 11 watin energiansäästölamppu vastaa 60 watin hehkulamppua. Tämä pitää paikkansa kuitenkin vain sähkönkulutuksessa.
Testissä selvisi, että 11 watin lampuissa valon määrä vaihteli 440 ja 730 lumenin välillä. 60 watin hehkulampussa on 700 lumenia.
Valo himmenee käytön myötä, joten lehti suosittelee ottamaan vähän kirkkaamman lampun kuin oli ajatellut.
Ulkokäyttöön lehti ei suosittele yhtään testatuista lampuista. Jotkut mallit käyvät jotenkuten valaisimiin, jotka ovat koko ajan päällä. Jos valaisimessa on liikkeentunnistin, energiansäästölamppu ei kannata.
EU on päättänyt, että hehkulampuista luovutaan vähitellen.














Kommentit (51)
Kuka valopää tällaista kirjoittaa?
Mitä? Miten 11w vastaa 60w sähkönkulutuksessa? Eikö 60w > 11w?
valaisustahan on koko ajan puhuttu ja aluksi sanottiin että 11w riittää korvaamaan 60w lampun ja nyttemin myös omakohtaisesti on käynyt ilmi ettei näin ole lähimainkaan.
Tarkoittaako tämä siis, että 11W "energiansäästölamppu" kuluttaa yhtä paljon kuin 60W hehkulamppu?
Mitä? Miten 11w vastaa 60w sähkönkulutuksessa? Eikö 60w > 11w?
valaisustahan on koko ajan puhuttu ja aluksi sanottiin että 11w riittää korvaamaan 60w lampun ja nyttemin myös omakohtaisesti on käynyt ilmi ettei näin ole lähimainkaan.
Älä välitä lamput on kuitenkin kalliimpia eikä niitä voi hermojaan menettämättä käytää juuri missään. Iloitse siitä, että on monta valmistajaa, jotka hurraavat tällekin päätökselle.
Hölmöläisten hommaa.
Oman kylän kaupassa on kauhean kalliita ja kauhean himmeitä elohopeatuikkuja.
Ledien e27 yms. vanhankansan kantaiset lamput ovat hinta/laatu/valomäärä/energiansäästö akselilla todella hankalia ja epävarmoja ostettavia. Vuokralla asuessa, kun ei voi pistää koko valaisu tekniikkaa tälle vuosituhannelle. Onkohan tämä vöyhke vain yksi keskustalaisen omakotikulttuurin voitto eu:n poliittisen taiston tantereille?
Yleensä pimeään huoneeseenkin mennään, jostakin valaistusta tilasta. Rappukäytävissä liikkuessa ainakin tuntuu, että jos silmät säästyy, niin hermot menee.
Hitaasti syttyvät lamput saattavat aamulla olla miellyttäviä.
En tiedä pitäisikö huoneesta toiseen siirtymisessäkin opetella rauhaisaa asennetta, muutama minuutti kynnyksellä vaikka hengitellä sisään ja ulos.