Poliittinen taustasi kiinnostaa pankkia
Yleisradio uutisoi S-pankin luottokorttihakemuksesta, jossa asiakas joutuu ilmoittamaan poliittiset sidoksensa.
Tähän on ajauduttu rahanpesulain uudistamisen jälkeen. Uusi laki vaatii, että luottokortteja myöntävien pankkien on selvitettävä asiakkaan poliittinen tausta.
S-pankin luottokorttihakemuksessa kysytään muun muassa onko hakija poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö tai sellaisen perheenjäsen ja toiminut julkisissa tehtävissä toisessa valtiossa.
Toimitusjohtaja Pekka Ylihurulan mukaan paikallispoliitikkojen ei tarvitse kuitenkaan S-Pankin kohtaa numero kuusi rastittaa. Kysymyksellä halutaan selvittää lähinnä poliittiset kytkennät ulkomailla.
Ylen mukaan muidenkin kortinmyöntäjien hakulomakkeisiin on ilmestymässä pian sama rasti, vaikka pankit eivät uskokaan sen tehoon rikollisuuden torjunnassa.














Kommentit (32)
Kun vasemmiston päivät alkavat pikkuhiljaa olla luetut siinä laajuudessa kuin 70-80-luvulla vielä totuttiin, niin on tärkeää pystyä kartoittamaan minkä verran ko. porukan piikkiin voidaan velkaa antaa. Siitä voi sitten laskea että kykeneekö ko. asiakaskunnan työttömmyyskorvauksilla ja sosiaalituilla koskaan hoitaamaan sitä velkaa pois.
On varsin hyödyllistä löytää varsinkin Kepun kannattajat, koska heidät on helposti lahjottavissa.