Pikavipit vievät vanhusten rahoja

Pekka Sakki/Lehtikuva
Pikavipit vievät vanhusten rahoja
Kaupunkien pienituloiset eläkeläiset ovat alkaneet velkaantua pikavippiyhtiöille. Vantaan sosiaalitoimi kertoo joutuvansa jo viikoittain auttamaan vanhuksia, joille on kerääntynyt liikaa yllätysmenoihin otettuja pikalainoja.
Petri Korhonen
1.9.2009 14:36
Kommentit 81

Pikalainat eivät enää ole pelkästään laskutaidottoman nuorison riesa. Esimerkiksi Vantaalla tänä vuonna hyvin suuri osa pikavippeihin höynähtäneistä ja vaikeuksiin joutuneista onkin ollut pienituloisia eläkeläisiä.

– Tämä ongelma tuntuu pahenevan koko ajan. Meille tulee nyt jo joka viikko tapauksia, joissa joudumme etsimään apua yli varojensa velkaantuneelle eläkeläiselle, kertoo Vantaan kaupungin sosiaalisen luototuksen esimies Pirkko-Liisa Luotonen.

Tyypillisesti ongelmiin joutunut on pienellä eläkkeellä nipin napin pärjäävä eläkeläinen, jonka talous ei kestä isoja päällekkäisiä yllätysmenoja.

– Eläkeläiset ottavat lainaa hyvin harvoin ihan huvin vuoksi, vaan takana on todellinen tarve, kertoo Luotonen.

Tulee sairaus, taloyhtiön remontti tai muu lisämeno, joka rahoitetaan aluksi oman pankin tili- tai kulutusluotolla. Eläkeläisillähän on yleensä luottotiedot kunnossa.

– Sitten kun samaan aikaan iskee toinen äkillinen rahantarve, eläkeläinen ei menekään enää pankkiin vaan ottaa helpolta tuntuvan pikalainan. Tiedän ihmisiä, jotka ovat ottaneet tällaisen muutaman satasen lainan antaakseen rahaa lapsilleen tai lastenlapsilleen, Luotonen kertoo.

Kun seuraavassa kuussa kaikki lainanlyhennykset lankeavat maksuun ja syödäkin pitäisi, moni paikkaa vajetta uudella pikavipillä. Kierre alkaa, ja pitkittyessään maksuhäiriöt ovat johtaneet jopa häätöuhkauksiin.

– Eläkeläiset sinnittelevät pitkään, ja tulevat kertomaan meille vaikeuksistaan vasta kun vuokrat tai yhtiövastikkeet ovat jäämässä pahasti rästiin ja asunto uhkaa mennä alta, Luotonen harmittelee.

Kaupunki on myöntänyt hätätapauksissa sosiaalista matalakorkoista luottoa, jolla asiakas on voinut maksaa kalliita pikavippejä pois.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Pikavippiyhtiöt eivät
tingi saatavistaan


Vantaan sosiaalitoimi on yrittänyt turhaan neuvotella pikavippiyhtiöiden kanssa esimerkiksi vanhusten maksuaikataulun muuttamisesta.

Yhtiöitä ei tunnu kiinnostavan, onko asiakas esimerkiksi ikänsä takia tajunnut täysin, mihin vippaaja sitoutuu ja millä hinnalla.

– Keskusteleminen on hankalaa, sillä lainayhtiöt eivät halua vastata kyselyihimme. Henkilökohtaisesti pidän tällaisia yli sadan prosentin korolla olevia luottoja käsittämättöminä, enkä ymmärrä mikseivät rahoitusalan viranomaiset kiellä niitä, sanoo Pirkko-Liisa Luotonen.

Hän haluaisi, että luoton hakemisen ja myöntämisen välissä pitäisi olla vähintään kolmen vuorokauden harkinta-aika.

Eduskunta käsittelee paraikaa lakiehdotusta, joka muuttaisi pikalainojen ehtoja.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (81)

Huono 0
Pikavippiä jasson peluuseen?
Hyvinvointi suomen vanhusten tulot ja hoito ovat ala-arvoisia.Siitä huolimatta suomeen tuodaan ja asutetaan erilaisiin keskuksiin ympäri suomea lisää ulkolaisia asukkeja.Heilläkin on paremmat olot ja tulot, kuin vanhuksilla jotka ovat tätä maata rakentaneet.
Suomi poliitikko vihaa omaa kansaansa
Arvaukaa miltä tää maa näyttää 10 vuoden kuluttua kun vouti on kaikkien kimpussa ja pimeä työ on elinehto, tai muutto kauas
Kettune
Musta lista väärin toimivista pikavippiyhtiöistä on tarpeen. Eläkeläiset varmasti vaihtavat tietoa keskenään, kunhan asia saadaan kunnolla julkisuuteen lehdistön ja ennen kaikkea television kautta.
Onni Pallo
Koronkiskonta on kohtuuttoman suuren koron perimistä lainatusta rahasta. (lain. Wikipedia).
Eikö koronkiskonta olekaan laitonta Suomessa?
Suurin osa näistäkin eläkeläisitä on antanut jo oman panoksensa tämän lottovoittajien maan hyvinvointiin. Ja tässä palkkio siitä.
On lotto voitto blää blää
Ennen tää vippaus olisi mennen tullen täyttänyt koronkiskonnan tunnusmerkit. Kun maailma muuttuu muuttuvat myös lain tulkinnat.
Nykyjään erilaiset hampaattomat kuluttajasuojaviranomaiset seuraavat vierestä kun nämä vippifirmat ryöstävät jo ennestään köyhien viimeisetkin sentit.

Toiminta pitäisi kieltää - mitkään suositukset ja alan oma sääntely ei toimi. Tämän pitäsi olla jo kaikille selvää.
Tietoo
Koronkiskonta on kohtuuttoman suuren koron perimistä lainatusta rahasta. (lain. Wikipedia).

Onhan se. Ongelma on vain se, ettei mikään taho ole vielä nostanut asiasta kannetta.
Juristi
hyvä hallitus, köyhät vanhukset kyykkyyn ja maat myyntiin.

laillinen koronkiskonta se vasta hyvä bisnes onkin, laillisen huumekaupan lisäksi.

se on seitsemän, edelleen.
Toni Rinne
Laskutaidottomalla nuorellakin on isä ja äiti.
Ugh olen puhunut
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

19:43Joukko kapinoivia ministereitä erosi Kreikan hallituksesta
19:37Tutkijat: Kuntien pitäisi jakaa enemmän bonuksia
18:55Salon huonot uutiset ovat Foxconnille hyviä uutisia
18:20HS: Piraatteja puolustamaan odotetaan tuhansia
17:51Alcatel-Lucent paransi arvioitua enemmän
17:32USA:ssa luottamus notkahti vielä pelättyäkin enemmän
17:18USA:n kauppavaje kasvoi odotettua enemmän
17:12Kreikan poliisi haluaa pidättää EU-virkailijat
16:59Onko oma koti rakenteilla? Teollisuus haluaa työmaasi syyniin
16:32Tulikivi kääntyi tappiolle – ei jaa osinkoa
16:22Kreikan sopu järkkyi jo: Puoluepomo aikoo äänestää ei
15:47Tekla jättää tänään pörssin
15:39Tämä sana joutui pannaan – Ollila haluaa sen takaisin
15:28Marimekko nousee laskupörssissä
15:01Raatoja tulee ravintola-alalla: "Dokaaminen meni muodista"
14:50IEA: Öljyn kysyntä laskee
14:32Anne Mere HKScan Finlandin johtoon
13:39Laki vakausrahastosta eduskuntaan maaliskuussa
13:31Jorma Ollila: Kilpailijat ovat jo sulkeneet Euroopan-tehtaansa
13:15Danske Bank aikaistaa säästöohjelmaansa vuodella
13:01Merkel: Kreikka tarvitsee lisää apua
12:26Rapala aikoo pilkkivälineiden markkinajohtajaksi
12:00Metsänomistajat vaativat 230 miljoonan kartellikorvauksia
11:28Raute sai historiansa suurimman tilauksen
11:25Ranskan teollisuustuotanto väheni odotettua enemmän
10:07Erimielisyyksiä osingoista – OP-Pohjola antoi potkut pankkiirilleen
09:59Marimekko avaa uusia kauppoja ulkomaille – tulos heikkeni
09:54Teollisuustuotanto oli yhtä suurta kuin vuonna 2005
09:35Kodak lopettaa kameroiden tuotannon
08:51Viron talouskasvu hidastui
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Pilvistä, ja poutaa -9
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -4
Milano
Pilvistä, ja poutaa -2
Ennuste klo 02:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949