Pikavipit ovatkin suomalainen vientituote

Joni Hauska/Lehtikuva
Pikavipit ovatkin suomalainen vientituote
Kuluttajaviraston mukaan pikavippikonsepti on syntynyt Suomessa löysän lainsäädännön avulla. Nyt muista maista kysytään vinkkejä, miten luottojen ongelmia voidaan hoitaa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Matti Niemi
31.8.2009 13:38
Kommentit 37

Kuluttajaviraston mukaan pikavippi on suomalainen keksintö.

– On ollut yllättävää, että Suomessa on sääntelyä tällä puolella vähennetty niin rankasti. Se on ilmeisesti tapahtunut jo joskus 1990-luvulla, Kuluttajaviraston kuluttajaoikeudesta vastaava johtaja Anja Peltonen sanoo.

– Monissa maissa pikavippiteollisuutta ei ole voitu laittaa pystyyn, koska lainsäädäntö on tiukempi. Niissä luottoa eivät voi antaa kuin talletuspankit.

Pikavipit ovat levinneet Suomesta ensin Ruotsiin ja nyt esimerkiksi Tshekkeihin ja Yhdysvaltoihin.

– Voi sanoa, että Suomi on onnistunut ainakin tässä vientituotteessa. Yhdysvalloistakin on jo kyselty, että miten meillä on tämän asian kanssa pärjätty.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Peltonen näkee pikavippiaallon yleistymisen taustalla myös Suomen hyvän tietoliikenneinfrastruktuurin. Myös muut mobiilipalvelut, kuten tekstiviesteillä maksettavat tv-pelit on viety ulkomaille.

Kuluttajaviraston laskujen mukaan pikavippiyrityksiä on Suomessa noin 75.  Vaikka moni yhtiöistä onkin kansainvälistä perua, viraston mukaan ne ovat kehittäneet toimintaansa lainsäädännöltään laveassa Suomessa.

Pikavippiyrityksen voi tällä hetkellä perustaa lähes kuka tahansa. Tulevassa maksupalvelulaissa tilanteeseen aiotaan kuitenkin puuttua. Oikeusministeriön alainen työryhmä on vaatinut vippiyrityksille rekisteröintivelvollisuutta.

Lisää Aiheesta
UutinenKansa kieltäisi pikavipit kokonaan (29.12.2009 08:14)
UutinenHyvästi yölliset pikavipit (14.10.2009 14:54)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (37)

Huono 0
Kuluttajaviraston mukaan pikavippikonsepti on syntynyt Suomessa löysän lainsäädännön avulla. Nyt muista maista kysytään vinkkejä, miten luottojen ongelmia voidaan hoitaa.

Aika epätoivoista. "Payday loans" lienee jo kymmeniä vuosia vanha tuote.
Kuluttajavirasto jättää vinkit vähemmälle ja keskittyy valvontaan
Pikavipeillä maailmantalous nousuun?
Vikapippi (Långstrump)
Tai sitten ei - suomalaiset pikavipithän on teknologian avulla toteutettu muunnos jenkkien ns. pay day loan'ista joita on ollut olemassa jo pitkään.
Peemaa
"Myös muut mobiilipalvelut, kuten tekstiviesteillä maksettavat tv-pelit on viety ulkomaille."

Suomesta ei tosiaan lähde ulkomaille mitään hyvää. Uutisen kaikki esimerkit vastaa lähinnä syöpää ja ne tulisi kaikki kieltää...
On ollut yllättävää, että Suomessa on sääntelyä tällä puolella vähennetty niin rankasti.

Yllättävää? Läpeensä korruptoituneessa maassa?
" On ollut yllättävää, että Suomessa on sääntelyä tällä puolella vähennetty niin rankasti. "

No onpa todella yllättävää ! Läpikorruptoituneessa lintukodossa sääntely vetää ja turvaa vain koneiston suuntaan.

Missähän ihmemaassa nämä yllättyneet oikein elävät...
Reiska
Nyt Vanjoki hereillä! Ovi palveluun pikavippi-widgetti äkkiä ladattavaksi.
kaimaani
Tai sitten ei - suomalaiset pikavipithän on teknologian avulla toteutettu muunnos jenkkien ns. pay day loan'ista joita on ollut olemassa jo pitkään.

Ei löydy paljon muuta yhtäläisyyksiä kuin että kyseessä on laina. Nuo palkkaennakkolainat on otettu palkkaa vastaan ja yleensä ne ovat vaatineet konttorissa käynnin.

Pikavipin on ainakin ennen voinut ottaa klo 03 baaritiskille tekstarilla ilman mitään vakuuksia. Noissa on ero kuin yöllä ja päivällä.
Huono 2
Ulkomaan elätti vippaa korttisi tunnuslukuineen ja tyhjentää tilisi.
Pika vippi
Monessa sivistysmaassa yhä pidetään koronkiskontaa syvästi epäeettisenä ja paheksuttavana.
Lainahöyhen
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949