Mistä saa halvimman auton?
Taloussanomien ja Ilta-Sanomien selvityksessä vertailtiin 18 000 kesä–heinäkuussa autoliikkeissä myynnissä ollutta autoa.
- Ajomäärän vaikutus poistettiin muuntamalla esim. kaikkien vuosimallin 2007 autojen hinnat vastaamaan 45 000 kilometriä ajettua autoa.
- Aineistosta poistettiin autot, joissa oli runsas lisävarustus.
- Ilmastointilaite otettiin huomioon.
Kunkin auton myyntihintaa verrattiin samanlaisen auton keskimääräiseen pyyntihintaan Suomessa. Ajokilometrit ja varustelut otettiin huomioon.
Selvitys paljastaa, että verrattuna vaihtoautojen keskimääräiseen pyyntihintaan, yksittäisissä autoliikkeissä hintaheittoa voi olla jopa 3000 euroa suuntaan tai toiseen.
Valitsemalla liikkeen oikein, asiakas voi säästää siis tuhansia euroja. Autokauppaa tehdäänkin nykyään netin kautta ympäri Suomea. Oululaisen ostajan kukkarolle sopiva auto voi löytyä Keravalta ja päinvastoin.
Syy sille, miksi halvimmat käytetyt autot löytyvät yhä Etelä-Suomesta, on yksinkertainen: pääkaupunkiseudulla leasingista palautuvista autoista on ylitarjontaa. Monet autoliikkeet koettavat hyötyä hintaeroista siirtämällä käytettyjä autojaan myyntiin pohjoiseen.
Katso alta 20 halvinta ja kalleinta liikettä. Jutun lopussa olevasta linkistä näet kaikkien selvityksessä mukana olleiden liikkeiden hinnat.
| 20 edullisinta autoliikettä | ||
|---|---|---|
| Liike | Paikkakunta | Erotus hintojen keskiarvoon |
| Avantcars Oy | Tampere | -3 691 € |
| AL-Kaupat Oy | Espoo | -2 908 € |
| OJL-Invest Oy | Tuusula/Hyrylä | -2 866 € |
| Hämeen Auto-Center Oy | Toijala | -2 518 € |
| MK Automyynti Oy | Helsinki | -2 433 € |
| Visa-Auto Oy | Raisio | -2 303 € |
| Vaihtovarma | Tuusula/Hyrylä | -2 241 € |
| MerilapinAuto Ky | Tornio | -2 169 € |
| AutoAreena | Tuusula/Hyrylä | -2 062 € |
| AutoJuksor | Tuusula/Hyrylä | -2 017 € |
| AA Autokulma | Helsinki | -1 984 € |
| Länsimoottori Oy | Pöytyä | -1 940 € |
| Hertta-auto | Tuusula/Hyrylä | -1 914 € |
| Auto-Kulmala Oy | Tampere | -1 852 € |
| Autovalkama / Jukka Valkama Oy | Espoo | -1 734 € |
| Pyyra Oy | Kemi | -1 728 € |
| Auto-Planeetta Oy | Tuusula/Hyrylä | -1 695 € |
| Nokian Automyynti | Tampere | -1 642 € |
| Asko Hahto Oy | Vantaa | -1 612 € |
| Autoliike Sulantie 26 | Tuusula/Hyrylä | -1 588 € |
| Lähde: Ilta-Sanomat/Timo Nurmela | ||
| 20 kalleinta autoliikettä | ||
|---|---|---|
| Liike | Paikkakunta | Erotus hintojen keskiarvoon |
| Korsumäen Auto | Ähtäri | +3 706 € |
| Huittisten Ajo-Auto Oy | Huittinen | +3 072 € |
| Laitilan Automyynti | Laitila | +2 963 € |
| Veho Hyötyajoneuvot | Pori | +2 961 € |
| Lohjan LaatuAutot Oy | Lohja | +2 906 € |
| Autopale Oy | Keuruu | +2 636 € |
| Eurobenz Oy | Huittinen | +2 535 € |
| Veho Hyötyajoneuvot | Kouvola | +2 229 € |
| H2 Tuonti | Tampere | +2 211 € |
| Niemelän Auto Oy | Kemi | +2 165 € |
| Niemelän Auto Oy | Rovaniemi | +2 147 € |
| Kivihaan Auto Oy | Tuusula/Hyrylä | +2 106 € |
| Tojo-Auto Keminmaa | Kemi | +2 034 € |
| Autopale Oy | Äänekoski | +1 951 € |
| Porin Käyttö-Auto Oy | Pori | +1 676 € |
| Delta-Auto | Ylivieska | +1 623 € |
| Tojo-Auto Sodankylä | Sodankylä | +1 608 € |
| Wetteri Kuusamo | Kuusamo | +1 586 € |
| Er-Wo Oy | Oulu | +1 564 € |
| Kuusamon Auto ja Caravan Ky | Kuusamo | +1 515 € |
| Lähde: Ilta-Sanomat/Timo Nurmela | ||
















Kommentit (130)
Vai kenties että pyyntihinnalla ja kauppantekohinta ovatkin kaksi eriasiaa. Itse en ole koskaan maksanut autosta ns. listahintaa.
PITÄISIIKÖHÄN PERUSTAA PUOLUE JOKA AJAA AUTOILIJOIDEN ETUJA ?
Toteutuneet hinnat kertois jotain muuta.
Ja sitäpaitsi, kuka hullu ostaa Suomesta auton? Toki ymmärrän, jos parin tonnin kottero pitää saada niin se on sama ostaa, vaikka naapurin Erkiltä. Jos ajattelit laittaa autoon 10-20 tonnia, niin käy Saksasta tai Ruotsista.