Pikavippejä otetaan enemmän kuin koskaan
Kotitaloudet ottivat tämän vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana uusia asuntolainoja 19 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin samaan aikaan, kertoo tuore Tilastokeskuksen tutkimus. Yhteensä uusia asuntoluottoja otettiin vajaan neljän miljardia euron edestä.
Pikavippien suosio sen sijaan oli alkuvuodesta suurempi kuin koskaan aikaisemmin: uusia pikaluottoja myönnettiin kotitalouksille runsaat 57 miljoonaa euroa yhteensä yli 280 000 kappaletta. Sekä euro- että kappalemääräinen uusien myönnettyjen pienlainojen volyymi oli suurin tähän asti tilastoiduista neljänneksistä.
Tyypillinen pikavippi oli alkuvuonna 205 euron suuruinen. Sen takaisinmaksu aika oli neljä viikkoa. Pikavipin ottajat maksoivat lainastaan keskimäärin 26 prosenttia myönnetystä lainapääomasta.
Maaliskuun lopussa suomalaisilla oli lainaa yhteensä 204 miljardia euroa. Antolainauskanta kasvoi edellisvuoteen verrattuna reilut 12 prosenttia.













Kommentit (49)
Eli vuosikorko on satoja prosentteja. Pitäisikö lakiin kirjata tyhmyyden sallittu maksimi, jottei porukka menisi ottamaan tuollaisia lainoja?
Maksu- ja rahoitusvaikeudet räjähtävät.
Buhahaa, olitko tosissasi? Meinaatko että 3kk Euriborkin tulee maksaa neljä kertaa vuodessa. Pitäisikö lakiin tosiaan kirjoittaa tyhmyyden maksimi???
Jos työttömyys nousee 14%, niin pankkituet taitaa laueta maksuun hallitukselle. Luottotappiot voivat nousta yli 20 mijardiin.
Ihmiset vähentäneet selvästi kulutustaan, mutta silti pikavippien määrä jatkaa nousuaan. Peloittavaa...