Lomalainen, varo velkaloukkua!

Jussi Nukari/Lehtikuva
Lomalainen, varo velkaloukkua!
Velkaneuvojat pelkäävät, että tänä vuonna kesäloma voi laukaista monessa perheessä velkapommin. Kun kesällä monesti matkustetaan ja kulutetaan velaksi, voi se nyt olla tavallista vaarallisempaa. Näin siksi, että loman jälkeen säännöllinen palkkapussi saattaa hävitä lomautusten tai irtisanomisten takia.
25.6.2009 13:37
Kommentit 69

Lomalla on tapana heittää hyvästit huolille ja rentoutua rankan työputken päätteeksi. Vaikka sukanvarteen ei olisi jäänyt pennin hyrrää, lomalle on päästävä – vaikka velaksi.

Synkentynyt taloustilanne nostaa kuitenkin velanoton horisonttiin uusia huolia. Taloussanomien haastattelemat velkaneuvojat ovat huolissaan työttömyyden lisääntymisestä ja alkavasta lomakaudesta.

03:11Osake
-1,38 %
107,25
-1,50

– Jos lomautukset realisoituvat, se aiheuttaa aikamoisen kysyntäpiikin velkaneuvontaan. Nyt näyttää myös siltä, että määräaikaisuuksia ei ole jatkettu ja valmistuneet eivät ole aina saaneet ensimmäistä työpaikkaansa, kertoo Helsingin kaupungin velkaneuvoja Juha Neuvonen vakavana.  

Neuvosen mukaan soitoissa näkyy syys–lokakuussa yleensä 10–20 prosentin piikki, joka johtuu lisääntyneestä luotolla lomailusta.

Velanmaksuun
tarvitaan työpaikka

Nordea-pankin tutkimuksen mukaan suomalaiset käyttävät tänä kesänä aikaisempaa enemmän rahaa lomailuun. Lomautettujen, määräaikaisten ja vastavalmistuneiden kannattaa kuitenkin miettiä, millä loman mahdollinen velkataakka maksetaan.

Neuvonen on huomannut, että erityisesti nuorten matkustaminen velaksi on lisääntynyt.

– Aiemmin matkustettiin säästöillä, nyt velalla. Halutaan kaikki mahdollisimman nopeasti ja heti, ja saatetaan lähteä uudelle matkalle ennen kuin on maksettu vanhat velat pois, Neuvonen toteaa.

Kaikkien ihmisryhmien kohdalla velkaantuminen on vakava syrjäytymisriski. Neuvonen onkin huolissaan siitä, että velkaneuvonnassa näkyy aiempaa enemmän vanhoja asiakkaita, jotka hakeutuvat toista tai kolmatta kertaa velkajärjestelyyn.

Lasten oikeus
lomaan

Velkaneuvojien mukaan on tavallista, että lomalla käsistä ryöstäytynyttä kulutusta perustellaan väsymyksellä ja lapsilla. 

 –Tyypillistä on, että töissä väsyneet ihmiset uskovat ansaitsevansa loman ja sortuvat ylioptimismiin. Usein kuulee myös sanottavan, että lapset ovat halunneet vaikkapa huvipuistoon, kertoo Takuu-säätiön viestintäpäällikkö Minna Mattila.

Suomalaiset ovat myös ujoja soittamaan velkojilleen ja hakemaan joustoa maksuajoissa. Julkisivun ylläpito on monelle tärkeämpää kuin velkojen ripeä järjestely.

–Suomalainen vaikenee raha-asioista kaikilla kotimaisilla kielillä, Neuvonen toteaa.

Suunnittele
menosi

Loman ei tietenkään tulisi olla jatkuvaa raha-asioista murehtimista. Nauttia voi onneksi helposti myös pikkurahalla. Lapset kaipaavat yhteistä aikaa enemmän kuin sirkushuveja ja omaa stressiään voi helpottaa myös kotinurkilla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Jos lähtee matkalle, kannattaa maksaa ensin muut laskut alta pois, ja katsoa sitten mihin rahat riittävät. Korttimaksaminen voi johtaa rahantajun katoamiseen ja oman budjetin yliarviointiin. Kätevä tapa huolehtia maltillisesta kulutuksesta onkin maksaa matkalla kaikki kulut käteisellä. Näin rahankulutus konkretisoituu.

Jos lainaa on jo ennestään, ei uusien ottaminen ole välttämättä viisasta, ainakaan jos se tapahtuu vanhojen maksamiseksi.

–Erityisesti pikavippejä kannattaa välttää. Ne voivat olla piste i:n päälle, jos muita luottoja on jo otettu paljon. Niiden myötä koko korttitalo saattaa romahtaa, koska pikavipeillä on lyhyet takaisinmaksuajat, Mattila varoittaa. 

Rahankäyttö
kuuluu lomaan

Lisääntynyt loma-ajan kulutus näkyy myös lisääntyvänä laskujen perintänä. Perintä- ja asiakashallintayritys Intrum Justitian perintäosaston johtaja Juha Iskalan mukaan perintään päätyy kesältä noin 10 prosenttia enemmän laskuja kuin normaalisti. Lisääntyneet kulutusongelmat voivat toki johtua muustakin kuin lomakulutuksesta.

Iskala muistuttaa myös, että kulutusongelmat ja velkaantuminen ovat kokonaisvaltaisia ilmiöitä. Jos raha-asiat ovat muuten kunnossa, ei lomalla kannata turhia murehtia.

–Lomalla rahankäyttö on terve ilmiö, toteaa Iskala.

Velkaneuvojatkaan eivät tuomitse velaksi matkustamista, kunhan talous on vakaalla pohjalla. Itselleen voi hankkia mielenrauhan laittamalla tulot ja menot paperille. Kun takaisinmaksukyky on varma, ei velkaa ottaessa omatunto kolkuta takaraivossa.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (69)

Huono 0
Ei oo todellista!
Oikeastiko joku V*TUN TAMPIO LOMAILEE VELAKSI?!?

Sitten meidän, jotka säästetään ensin ja kulutetaan vain mihin on varaa, joudutaan maksamaan näiden saastojen ongelmaluotot?? Ei prkl!

Laskekaapa "lasten oli pakko päästä niin otin velkaa" tyypit, paljonko meni lomalla viinaan, uhkapeleihin ja tupakkaan! Millaisen reissun noilla rahoilla olisi tehnyt?
Vertasin itse 4v takaisia kuitteja nykyisiin viinattomiin, iso ero!
Helevettiläinen jos joku, jolla on työmaalla urakat hiipuneet, vanhaa lomavelkaa maksamatta eikä säästöjä yhtään, rupeaa velalla lomailemaan siinä määrin, että joutuu velkaneuvontaan niin antaa mennä vaan. Hyvä vaan ettei ehdi enempää tuhoa tekemään ennen kuin luottotiedot menee.
Kaikenlaista pöljää
Taloussanomat hysteriaa: nyt menee jo kesälomatkin velaksi!
maailmanloppu
taantumasanomilla senkuin juttujen taso laskee ja alamäki jyrkkenee
pah
Turhaa touhua pelätä rahojen takia. Niitä saa aina painamalla lisää ja jos rahat loppuu, niin fatta maksaa
Työttömille neuvo:

Grillilihat vaan Lidlistä ja kaljaa nauttimaan. Aurinko paistaa ja elämä maittaa!
Mikäs tässä ollessa...
Eli oikeasti uutisoidaan sitä, että luvassa on irtisanomisia ja lomautuksia...

Mutta elpymisen merkkejähän on jatkuvasti kaikilla palstoilla!

Hah.
Get ready, going down down down
Miten kukaan viitsii lomailla velaksi? En itse kykenisi ainakaan, eihän siitä nauti kun tietää että joka nautinnon eteen joutuu JÄLKIKÄTEEN tekemään duunia.

Mikä on kun ihmiset ei osaa enää säästää ja miksi pitää lomaille kallimmalla mitä lompsa sallii? Ei ihme että lamaa pukkaa!
Edellisten kanssa samaa mieltä!
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

9.2.Italia ratsaa luksusautoilijoita – Ferrarin suosio romahti
9.2.Lentoyhtiön konkurssi uhkaa suistaa Unkarin budjetin raiteiltaan
9.2.Pirate Bay uhmaa estoja – kutisti itsensä taskukokoon
9.2."Yllättäjän harha" sekoittaa pelurin pään
9.2.Ilmalämpöpumppu sai rinnalleen uuden suosikin
9.2.Lopullista Kreikka-päätöstä tuskin saadaan tänään
9.2.HS: Armeijan säästöt kuumensivat eduskunnan
9.2.Suomen pelipiirit saivat presidentiltä palkinnon
9.2.Kotipizza leipoi ennätystuloksen
9.2.Pepsi antaa potkut 8 700:lle
9.2.Nokia Siemensin kilpailija vähentää jopa 1800
9.2.Draghi: Epävarmassa taloudessa yhä riskinsä
9.2.Hautala Ylelle: Valtio voi luopua enemmistöstä Finnairissa
9.2.Vihdoinkin, Kreikka: Sopu säästöistä syntyi
9.2.Tätäkö keskusta pelkää – turhaan vai?
9.2.Jopa Microsoft alkaa väsyä patenttisotiin
9.2.Talousmyllerrys nipisti Danske Bankin tulosta
9.2.Liitot: Lähivakuutuksen ja Tapiolan väellä ei syytä paniikkiin
9.2.Tänne tulevat uudet Prismat
9.2.EKP ei koskenut korkoon
9.2.Helsingin pörssissä vilkas tulospäivä, Stockmann kipuaa
9.2."Finnair hakee kumppania suuresta joukosta yhtiöitä"
9.2.Chaim Zabludowicz ehdolla Outotecin hallitukseen
9.2.Outotecilla oli vahva loppuvuosi
9.2.8 syytä, miksi Google tai Apple ei ikinä palkkaa sinua
9.2.Google aikoo avata kaupan Dubliniin – myy rihkamaa?
9.2.Metson liikevaihto ja tilaukset nousivat ennätykseen
9.2.Kreikka teki viime hetken vaatimuksia – velkasopimus taas uhattuna
9.2.M-real teki selvästi tappiota
9.2.Tasan vuosi – euribor laski taas 1,70 prosenttiin
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa -19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -11
Milano
Pilvistä, runsasta lumisadetta -3
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949