Vältä asuntosijoittajan 10 kuolemansyntiä

Lehtikuva
Vältä asuntosijoittajan 10 kuolemansyntiä
Yli puolet sijoitusasunnon ostajista pettyy sijoitukseensa. Lue, mitkä ovat asuntosijoittajan kymmenen kuolemansyntiä, jotka tekevät asuntosijoituksesta pettymyksen.
Tiia Kyynäräinen
13.5.2009 07:00
Kommentit 51

Moni kakku päältä kaunis. Rahoitusmarkkinoiden turbulenssi on kasvattanut asuntosijoittajien määrää huomattavasti, mutta samalla ovat kasvaneet asuntosijoittamisen pettymyksetkin. Liian moni polttaa näppinsä asuntomarkkinoilla, kun sijoittamisen yleiset perusohjeet unohtuvat. 

Vuokra- ja sijoitusasuntoja välittävän Vuokraturvan mukaan yli puolet sijoitusasunnon ostaneista pettyy sijoitukseensa tavalla tai toisella.

Vuokraturva-yhtiöiden hallituksen puheenjohtajan Timo Metsolan mukaan asuntomarkkinoille on viime kuukausina tullut hurjasti uusia sijoittajia. Moni on lähtenyt hakemaan sijoitusasuntoa samojen kriteerien perusteella kuin oma koti on haettu. Tuloksena on ollut pettyneiden asuntosijoittajien määrän lisääntyminen. 

–  Perimmäinen ongelma on se, että ihmiset ovat kuulleet ja lukeneet, että asuntosijoitus on jonkinlainen turvasatama. Tästä voi syntyä harha, että mikä tahansa asuntosijoitus on hyvä sijoitus, Metsola sanoo.

Valitse
laskimella

Asuntosijoittajalta, kuten kaikilta sijoittajilta, vaaditaan perehtyneisyyttä, huolellisuutta ja kärsivällisyyttä. Metsolan mukaan asuntosijoittaminen ei ole salatiedettä  – asuntosijoitusta on analysoitava huolellisesti. 

– Jos tavallinen ihminen sijoittaisi esimerkiksi pörssiyhtiöön 150 000 euroa, hän todennäköisesti perehtyisi erittäin hyvin tähän yritykseen.

Sijoitusasunnon valinnassa tarvitaan enemmän laskinta kuin tunnetta. On tärkeää osata laskea sijoitusasunnon todellinen tuotto, jotta eri sijoituskohteita voi vertailla keskenään. 

Myös sijoitusasunnon tulevat peruskorjaustarpeet kannattaa selvittää. Korjauskustannukset laskevat tulevaa tuottoa. 

Tuottolaskelmissa sijoittajan on syytä olla varovainen arvioidessaan vuokratuottoa. Vuokra-asuntojen kysyntä on nyt ollut kovaa, ja vuokrat nousussa. Vuokraturva kuitenkin varoittaa, että vuokrien nousu on taittumassa ja kysyntäkään ei pysy koko ajan samanlaisena. 

Muista
marginaali

Korkojen huikea lasku tekee asuntosijoittamisesta houkuttelevaa. Metsola varoittaa sijoittajia kuitenkaan sokaistumasta korkojen laskusta. Velkarahalla sijoittavan pitää muistaa ottaa laskelmissaan huomioon sekä viitekorko että pankin marginaali. 

– Jos ostat esimerkiksi Helsingin Etu-Töölöstä 80-neliöisen kaksion, ja lainamarginaalisi on korkea, yhtälö voi pyöriä juuri ja juuri nyt, kun korot ovat matalat. Jos korot nousevat, tämä kääntyy helposti niin päin, että sijoittaja joutuu maksamaan sijoituksestaan, Metsola sanoo. 

Metsola neuvoo asuntosijoittajia olemaan huolellisia sijoitusasuntoa valittaessa. Mitä tahansa asuntoa ei pidä ottaa millä tahansa hinnalla. Tinkimisvaraa on aina.

Sijoittajan kannattaa olla kärsivällinen. Sopiva sijoitusasunto ei välttämättä löydy kädenkäänteessä. 

Ole
huolellinen

Asuntosijoittajan ei kannata huokaista helpotuksesta vielä asuntokauppojen jälkeenkään. Huolellisuus on valttia myös vuokralaisia valittaessa ja vuokrasopimusta kirjoitettaessa. Lisäksi vuokranmaksuja kannattaa seurata järjestelmällisesti. 

Asuntosijoittajan on ilmoitettava verottajalle niin vuokratulot kuin vähennyksetkin. Usein vuokranantaja muistaa tuotot, mutta unohtaa vähennykset. 

Metsola neuvoo asuntosijoittajiksi haluavia opiskelemaan asuntosijoittamista ennen kuin tekee sijoituksen.

– Asuntosijoittaminen on monelle ihmiselle hyvin ymmärrettävää sijoittamista. Ostetaan asunto ja vuokrataan se. Aina ei kuitenkaan ymmärretä, että hyvät sijoitukset ovat valikoituja asuntoja. 

Asuntosijoittajan kymmenen kuolemansyntiä
Vuokraturvan listaamat yleisimmät asuntosijoittajan virheet
1. Ostettava asunto valitaan tunteella eikä laskimella
Asuntosijoittajan pitää osata laskea sijoitusasunnon todellinen tuotto. Näin voi vertailla eri sijoitusvaihtoehtoja
2. Tulevia peruskorjaustarpeita ei osata arvioida
Selvitä onko peruskorjausten valmistelu aloitettu ja on niistä keskusteltu yhtiökokouksissa.
3. Vuokran suhteen ollaan liian optimistisia
Käytä laskelmissasi varovaisia vuokra-arvioita. Tutustu itse vastaavien vuokrakohteiden vuokratasoon tai kysy vuokranvälityksen ammattilaisilta.
4. Lainamarginaalin neuvottelu unohtuu
Muista laskea viitekoron päälle myös lainamarginaali. Tällä hetkellä marginaalit vaihtelevat 0,5-2,0 %.
5. Asunnolle mietityistä etukäteisvaatimuksista ei pidetä kiinni - kärsimättömyys
Älä osta vain jotain kohdalle osuvaa ja jotenkuten kelvollista asuntoa. Ole kärsivällinen.
6. Asunnosta maksetaan liikaa
Hyvin harva asunto myydään pyydetyllä hinnalla, ja tinkimisvaraa voi olla jopa 20 %.
7. Vuokralaista ei valita riittävän huolellisesti
Tarkista vuokralaisen työpaikka, luottotiedot ja suositukset ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista.
8. Vuokranmaksunseuranta unohtuu
Tarkista vuokranmaksu tililtäsi heti eräpäivän jälkeen. Huomauta kirjallisesti mahdollisista viivästyksistä.
9. Vuokrasopimus tehdään huolimattomasti
Tee vuokrasopimus aina kirjallisesti ja kirjaa kaikki sovitut asiat huolellisesti ylös vuokrasopimukseen.
10. Verovähennykset jäävät tekemättä.
Asuntosijoittajan on pääsääntöisesti itse ilmoitettava verottajalle niin vuokratulot kuin niistä tehtävät vähennyksetkin.
Lähde: Vuokraturva

Lisää Aiheesta
YrityksetVuokraturva
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (51)

Huono 0
RAHANAHNEUS on kuolemansynti.
.
Kunnallisia vuokra-asuntoja rakennuttmalla voisi välttää paljon kuolemansyntejä.
Kuolemansynti = rahanahneus
RAHANAHNEUS on kuolemansynti..Kunnallisia vuokra-asuntoja rakennuttmalla voisi välttää paljon kuolemansyntejä.

Niitä voi sitten rakentaa jonkun muun kuin meikäläisen verorahoilla. Mun verorahoja ei tarvitse haaskata TS:n vakiokommentoijina toimivien velttojen luusereiden hyysäämiseen tähtääviin rakennusprojekteihin.
Rahanahne
RAHANAHNEUS on kuolemansynti.
.
Kunnallisia vuokra-asuntoja rakennuttmalla voisi välttää paljon kuolemansyntejä.

Miksi ihmeessä kunnallisia? Eikö niitä vuokra-asuntoja voi rakentaa kovalla rahalla?

Kunnallisten vuokra-asuntojen vuokrat pitäisi nostaa yleiselle tasolle, etteivät ne vääristäisi markkinoita. Sossun asiakkaille sitten soluasuntoloita. Jos ei työt kiinnosta niin pieni solu saa riittää!
1. Tee sitä mitä osaat
2. Keskity siihen minkä osaat
3. Älä luule osaavasi kaikkea mihin ryhdyt

Vanha talo ei aina ole turvallinen sijoitus
Kaikella on käyttöikänsä
Asuntosijoittaminen eli yhdellä ihmisen perustarpeella rahan tekeminen on itsessään jo kuolemansynti, he ovat asumisen sutenöörejä!
Tulisi lailla kieltää
Asunnot ja kiinteistöt tarvitsevat korjausta, vuokralaiset ruuvaavat seinät täyteen reikiä, kaakelointikin menee rikki pesuhuoneesta, sauna homehtuu, tulee taloyhtiön vesiremppaa, kattoremppaa, julkisivuremppaa, oviremppaa, turvaremppaa ,,,, remppaaaaaaaaaaa.... ja sitten lopulta vuokralainen alkaa vaatia parempaa, rikkoo jääkaapin, pesukone brakaa, kiuas rikkoutuu...

En todellakaa, en missään nimessä koskaan ostaisi asuntoa sijoitusmielessä ja antaisi tuota jonkun muun käyttöön... Sijoitusasunnossa kannattaa asua ihan itse...
Kalle
No jopas! Vaihteeksi varsin asiallinen juttu asuntosirkuksesta! Nyt olen nähnyt kaiken!

Vakavammin: toivottavasti tämä pelastaa muutaman vuokralordiksi haikailevan taviksen tuhoamasta perheensä taloutta ryntäämällä sokeasti muiden sopulien mukana vuokrakuplajyrkänteeltä.
Sijoitusasuntoja ostetaan nyt sellaisella innolla, että seuraavaksi taidetaan saada markkinoille vuokrakupla.

Onneksi se puhjennee melko nopeasti koska sijoittajilla ei ole varaa pitää sijoitusasuntojaan tyhjänä kovin pitkään.
-
Luottotietojen tarkastaminen on tietysti hyvä asia. Kuitenkin jos saat vanhemman pariskunnan jolla on bisneksien takia tullut konkurssi niin parempia vuokralaisia ei löydy. He tietää että jos asunto menee alta niin uutta ei helposti löydy.
Kokemusta on
1. Tee sitä mitä osaat2. Keskity siihen minkä osaat3. Älä luule osaavasi kaikkea mihin ryhdytVanha talo ei aina ole turvallinen sijoitus
Eikä varsinkaan uusi!
tarkkuutta kaikessa
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
06:01Varo näitä huijauksia
13.3.Jäisillä burgereilla päähän -Karmea raportti työoloista Briteissä
13.3.EKP:n Trichet Kreikan matokuurista: Vakuuttavaa!
13.3.He käyttävät eniten rahaa matkailuun
13.3.Ilotalo ja pyhäkoulu – kiinalainen karaoke
13.3.Lentomatkustaja, tiesitkö tämän oikeuksistasi?
13.3.Voro palautti saaliin 40 vuoden jälkeen
13.3.Kreikalle ei sittenkään luvassa pelastuspakettia
13.3.Obaman neuvonantaja vaatii tiukempaa sääntelyä
13.3.Pitääkö tämä kertoa asunnonostajalle?
13.3.Salailu ei kannata asuntokaupassa
12.3.Ärsyttävin lentomatkan lisämaksu löytyi
12.3.SAS ja lentohenkilökunta sopuun puolen miljardin kulukuurista
12.3.DNA:n mielikuvitusbändi rokkasi voittoon
12.3.Nokia-analyytikko: Se on mennyttä ja sillä hyvä
12.3.Mustan Barbien myynnistä nousi haloo
12.3.Öljyn hintapiikki kahden kuukauden huipussaan
12.3.Lentoyhtiön 12 000 työntekijää lakkoon
12.3.Stora Enson lakkoahdinko paisuu – lisää sulkemisia
12.3.Älä tee tätä netissä
12.3.Satamalakon sovittelu keskeytettiin
12.3.Nokia-varoitus: Markkinaosuutemme laski
12.3."Ajatus saa veren kuohahtamaan kiukusta"
12.3.Helsingin pörssi Eurooppaa reippaammassa nousussa
12.3.Kahden vuoden piina Nokia–Apple-taistelussa
12.3.Kaikki keinot pitää käyttää, sanoo vankilaan tuomittu Jippii-mies
12.3.Kulutusluotoista tappioita rahoitusyhtiöille
12.3."Rikkuritoimintaa!" – Tornion satamassa käydään kuumana
12.3.Metsäliitto sulkee Kyröskosken sahan
12.3.Kreikka saamassa 55 miljardin pelastuspaketin?
Helsinki
Pilvistä, ajoittaista lumisadetta -8
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -16
Lontoo
Selkeää ja poutaa 2
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Onko yrityksesi tarjonnut eropakettia?
Autoilu.fi
 
Dilbert – 14.3.2010
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Taloussanomat Oy
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Faksi +358 9 122 4119
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Vastaava päätoimittaja Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Hannu Sokala
Toimitusjohtaja Pekka Harju
Myynti Yhteystiedot
Maija Syyrakki
+358 9 122 3050