Veronmaksajat: Veronkiristykset torjuttava
Liitto tiedotti tiistaina olevansa huolissaan ansiotulojen verotuksen mahdollisesta kiristymisestä ensi vuonna.
Liiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen kehottaa hallitusta huolehtimaan palkansaajien ostovoimasta keskellä taantumaa.
– Työmarkkinoilla odotetaan palkkamalttia, ja hallitus voi omalta osaltaan tukea tätä varmistamalla, ettei palkansaajien verotuksen kiristyminen leikkaa ostovoimaa ensi vuonna.
Sosiaalivakuutusmaksujen korotukset ja odotetut kunnallisveroprosentin korotukset uhkaavat kiristää verotusta, Liitto arvioi.
Lehtisen mukaan verotusta pitäisi siirtää vuosina 2012–2015 toteuttavan verotuksen rakenneuudistuksen myötä ansioiden verottamisesta kuluttamisen verottamiseen.














Kommentit (41)
Vaikuttaisi turhalta menoerältä, jos niin on.
Progressiota lisää ja omaisuus verolle.
Verotus kiristyy, nollapalkankorotukset / palkanalennukset sekä jatkuva hintojen nousu takaavat, että Suomen ostovoima pysyy vastaisuudessakin Euroopan surkeimpana (jos Romaniaa ym. ei oteta lukuun). Paitsi, että Katainenhan sanoi, että ostovoima kasvaa tänä vuonna ylil 5 %. Joo, kyllä varmasti. Ei kai Katainen nyt valehtelisi.