Riski iski näpeille

Kuvankäsittely Taloussanomat
Riski iski näpeille
Turvallisina sijoituskohteina kaupattujen lyhyen koron rahastojen tuottoerot ovat hätkähdyttäviä. Finanssikriisi on palkinnut varovaiset rahastot ja murjonut riskiä ottaneita rahastoja.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Antti Lampinen
12.11.2008 07:02
Kommentit 18

Monen lyhyen koron rahaston 12 kuukauden tuotto on painunut pakkaselle. Näin ei tietenkään saisi käydä sijoituskohteelle, jonka myyjät usein kehuvat olevan lähes yhtä turvallinen kuin pankkitili.

Parhaan vuosituoton lyhyen koron rahastoista on antanut Seligson & Co:n Rahamarkkinarahasto. Se sijoittaa varansa tiukasti kolmen kuukauden rahamarkkinaindeksin mukaisesti.

Tämän indeksirahaston menestyksen salaisuus on ollut varovainen sijoituspolitiikka ja pieni hallinnointipalkkio. Kun rahaston palkkio on pieni, jää osuudenomistajille enemmän rahaston tuotosta käteen.

Luottoriski yllätti
rahastot housut kintuissa

Moni muu rahasto on ottanut reippaammin riskiä. Ne sijoittivat varojansa vaihtuvakorkoisiin yrityslainoihin, joiden juoksuaika saattaa olla hyvinkin pitkä. Tällaisissa lainoissa korkoriski on pieni, mutta luottoriski suuri.

Korkoriski on riski, joka toteutuu korkojen noustessa. Kun korkotaso nousee, laskee rahaston salkussa olevien joukkolainojen arvo, saahan uusille lainoille nyt entistä paremman tuoton.

Siksi korkojen nousu laskee vanhojen korkopapereiden arvoja. Korkojen lasku taas nostaa niitä.

Luottoriski on riski, joka liittyy liikkeeseenlaskijan kykyyn selviytyä velvoitteistaan. Sijoittajat haluavat yrityslainoista paremman koron kuin valtionlainoista, onhan riski yrityksen konkurssista aivan eri luokkaa kuin valtion konkurssiriski.

Riskinotto kannatti
hyvinä aikoina

Vuoden 2007 kesäkuussa Seligsonin rahasto oli vertailuryhmässään 12 kuukauden tuottovertailun häntäpäässä. Joukon tuottoisin oli Celeres Korko -rahasto.

Viime vuoden lopulla finanssikriisi kärjistyi ja yrityslainojen arvot laskivat konkurssipelkojen kasvaessa. Tämä näkyi yrityslainoihin sijoittaneiden rahastojen arvoissa.

Celereksen salkunhoitaja teki virheen rahaston arvonlaskennassa, kun jäätyneillä markkinoilla kaikille yrityslainoille ei saanut luotettavaa hintaa. Soppaa hämmensi niin kutsuttu likviditeettiriski.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Rahaston osuudenomistajat menettivät luottamuksensa ja koko rahasto lakkautettiin.

Kylmintä kyytiä on saanut vuodessa 38 prosenttia romahtanut Nordean CDO Debt -rahasto, joka sijoittaa varansa strukturoituihin lainoihin. Luottokriisin aikana strukturoidut lainat ovat olleet sijoittajien suussa suorastaan kirosana.

15 prosenttia arvostaan menettänyt eQ Lyhytkorko puolestaan oli sijoittanut muun muassa kaatuneen investointipankki Lehman Brothersin lainoihin.

Sijoittajat pakenivat
OP-Euro -rahastosta

OP-Eurolla oli vuoden alkaessa yli 100 000 osuudenomistajaa. Se oli omistajamäärältään Suomen suurin rahasto, jota pankki suositteli pankkitilin vaihtoehdoksi.

Rahaston perimä palkkio, 0,52 prosenttia vuodessa, on varsin suuri. Salkunhoitajan oli pakko ottaa riskiä, jotta tuotto palkkioiden jälkeen näyttäisi kilpailukykyiseltä.

Luottokriisi rankaisi riskinottoa ja painoi tämänkin rahaston 12 kuukauden tuoton pakkaselle. Osuudenomistajat ovat tehneet omat johtopäätöksensä, rahaston pääoma on kutistunut vuoden alusta kolmanneksen eli 720 miljoonaa euroa. Osuudenomistajien määrä on laskenut reiluun 77 000:een.

Tietoa rahaston sijoituksista säästäjä saa esimerkiksi kuukausiraporteista ja yksinkertaistetusta rahastoesitteestä. Luonnollisesti rahastojen myyjien pitäisi osata tarkkaan kertoa, miten suurella riskillä rahasto sijoittaa.

Varovaisuus palkittiin
Lyhyen koron rahastojen 12 kuukauden tuotot 31.10.2008
prosenttia hallinnointi- ja säilytyspalkkio
Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA 4,7 0,18
Alfred Berg Korko 4,1 0,4
Danske Euro Korko 3,9 0,3314
Sampo Valtiokorko 3,9 0,6
Carnegie Euro Likvidi 3,8 0,3
FIM Likvidi 3,4 0,3
eQ Rahamarkkina 3,3 0,25
Evli Money Manager+ 3,1 0,25*
SEB Gyllenberg Money Manager 2,1 0,4
SEB Short Bond Fund EUR 1,5 0,5
Sampo Korko 1,3 0,6
Aktia Likvida+ 1,2 0,45
Ålandsbanken Cash Manager 0,6 0,45
Tapiola Lyhytkorko -1,2 0,35
Säästöpankki Lyhytkorko -1,5 0,486
Nordea Euro Korko -1,6 0,6
OP-Euro -2,0 0,52
Nordea Yrityskorko -3,4 0,6
Evli Tavoitekorko -4,9 0,45
Nordea 1 - Euro Reserve -7,2 0,31
Handelsbanken Eurokorko -8,1 0,509
eQ Lyhytkorko -14,8 0,35
Nordea CDO Debt -38,4 0,3
3kk Euribor -indeksi 4,9  
*lisäksi tuottosidonnainen palkkio    
     
Lyhyen koron rahastojen 12 kuukauden tuotot 31.5.2007    
     
Seitsemän parasta prosenttia  
Celeres Korko 4,0  
Carnegie Euro Likvidi 3,9  
Evli Tavoitekorko 3,7  
Ålandsbanken Cash Manager 3,7  
eQ Lyhytkorko 3,5  
OP-Euro 3,5  
Tapiola Rahamarkkina 3,5  
     
Seitsemän huonointa  prosenttia  
Seligson & Co Rahamarkkinarahasto AAA 3,2  
Säästöpankki Lyhytkorko 3,2  
Sampo Korko 3,2  
Danske Capital Euro Korko 3,2  
Handelsbanken Eurokorko 3,1  
SEB Short Bond Fund EUR 2,9  
Sampo Valtiokorko 2,7  
3kk Euribor -indeksi 3,5  
Lähde: Suomen Sijoitustutkimus

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (18)

Huono 0
enempikin

"Riski iski hampaat kurkkuun" tai

"Riskienhallinnassa vakavia puutteita"
Riski-business
Huono 1
Mikä on tilanne jos tarkastellaan 6kk tuottoja/tuottamattomuutta. Taitas lista olla vielä paljon kauhistuttavampi. Nordea näyttäs keikkuvan noin yleensä pahnan pohjimmisena. Tuotto sana noissa tuotteissa on harhaanjohtava, siihen kun lisätään vielä mainostettu riskittömyys, niin silloin jo tyhmempääkin hymyilyttää.
Tsunami
Kuka näihin korkorahastoihin ylipäätään sijoittaa? En ole ikinä tajunnut. Tuotto niin olematon, ettei kata edes inflaatiota (arv.n.8%)
outoo
Kuka näihin korkorahastoihin ylipäätään sijoittaa? En ole ikinä tajunnut. Tuotto niin olematon, ettei kata edes inflaatiota (arv.n.8%)

Itsekään en "köyhänä" voi käsittää sitä löysän ja laiskan rahan määrää, joka lepää pankkitileillä.
Huono 2
Vai iski RISKI näpeille....;))

Niinhän se joskus tuppaa tekemään.

Kukapa sitä ei haluaisi riskitöntä ja hyvätuottoista sijoitusta rahoilleen ? Vaikka kyllä sitä aiemmin esiintyi jopa riskittömiä riskejä tarjoavia tahoja.

On tainnut vaan joillakin tuppaantunut unohtumaan mitä sana RISKI tarkoittaa.
Nyt sitten tuli oppirahat maksuun.
Riskitön riski
Melko tyhmiä nämä korkorahastot ?

Määräaikaistileiltä saanut paljon paremman koron, yli 5%.

Tollo
Huono 5
Kuka näihin korkorahastoihin ylipäätään sijoittaa? En ole ikinä tajunnut. Tuotto niin olematon, ettei kata edes inflaatiota (arv.n.8%)

Tällä hetkellä tuottaa parhaiten obligaatiorahastot, joissa nousu vuositasolla voi olla 15-20 %. Itselläni juuri nuo rahastot estivät tappiot nykyisessä markkinatilanteessa. Obligaatiorahastoni ovat n. 50 % plussalla ja osakerahastot saman verran miinuksella. Koko potti on +30k pelkästään korkorahastojen avulla. Korkojen ennakoidaan laskevan ensi kesään mennessä 1,5 % vielä, joten ylimääräistä tuottoa korkorahastoista on vielä 10-15 % tulossa.
Kara
Huono 5
Obligaatiorahastot ovat tuottaneet paljon enemmän ! ja nehän ovat myös korkorahastoja. Tuleva tuotto on 3-4 kertaa pankkitalletuksia suurempi.
Kara
Huono 2
Melko tyhmiä nämä korkorahastot ?

Määräaikaistileiltä saanut paljon paremman koron, yli 5%.

Rahasto on paljon parempi vaihtoehto, jos tulee tappioita osakepelissä, saa rahamarkkinarahastosta saadut voitot vähentää noista tappioista. Määräaikaisista maksat aina 28% veroa tuotosta vaikka olisi kuinka paljon muita pääomalajien tappioita. Niitä ei vähennetä.
sijoittaja
Huono 2
Melko tyhmiä nämä korkorahastot ?

Määräaikaistileiltä saanut paljon paremman koron, yli 5%.

Tilanne ei ollut sama vielä pari vuotta sitten. Silloin korkorahastot tuottivat suunnilleen saman verran kuin määräaikaistalletukset. Korkorahastosta rahat saa tarvittaessa ulos parissa päivässä. Määräaikaistteltukset ovat tällä hetkellä hyvä ratkaisu, jos voi sitoa rahansa tietyksi ajaksi.
Tilanteet muuttuu
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949