Kurssilasku murjoi kansanrahastoja
Vanhan myytin mukaan aktiivisesti hoidetut osakerahastot tuottavat markkinoiden keskiarvoa paremmin kurssien laskiessa.
Salkunhoitaja voi laskun aikana poimia salkkuun vakavaraisia, huonoina aikoina arvonsa säilyttäviä yhtiöitä. Salkunhoitaja voi myös pitää osan sijoituksista käteisenä, jolloin hän voi taitavasti ostaa osakkeita halvalla markkinoiden kääntyessä nousuun.
Passiivisesti markkinaindeksien mukaan sijoittavien rahastojen sen sijaan usein luullaan olevan huonoja sijoituskohteita markkinoiden laskiessa. Ne kun joutuvat pitämän kaikki varansa koko ajan sijoitettuna vertailuindeksin mukaisesti.
Indeksirahastoihin erikoistunut rahastojätti Vanguard tutki hiljattain rahastojen menestystä markkinoiden laskiessa.
"Ajoittaminen
ei onnistu"
Vuoden 1970 jälkeen Yhdysvalloissa on ollut kuusi laskumarkkinaa. Suurin osa aktiivisesti hoidetuista rahastoista hävisi tuotossa Wilshire 5000 -indeksille markkinoiden laskiessa.
Hyvin harvat salkunhoitajat osasivat tehdä oikeita liikkeitä oikeaan aikaan. Heidän hoitamiensa rahastojen tuotot olivat poikkeuksellisen hyviä. Suurin osa salkunhoitajista ei kuitenkaan osannut toimia oikein.
– Markkinoiden ajoittaminen ei suurimmalta osalta onnistu, sen tutkimus osoitti selvästi, sanoi Vanguardin tutkija Fran Kinniry talouslehti Wall Street Journalissa.
Aktiivisesti hoidettujen rahastojen tuottoja rasittavat myös korkeat kulut. Matalien tuottojen aikana rahaston perimien kulujen vaikutus korostuu.
Indeksirahastojen idea on siinä, että passiivisen sijoitustyylin ansiosta niiden perimät kulut ovat murto-osa aktiivisten rahastojen kuluista.
Viime aikoina osakemarkkinat ovat heiluneet poikkeuksellisen villisti. Tämä vaikeuttaa aktiivisesti sijoittavien rahastojen toimintaa entisestään.
Aktiivisesti hoidetut rahastot yleensä poimivat salkkuun pienemmän määrän yhtiöitä kuin indeksirahastot. Markkinoiden heiluessa laaja hajautus pienentää riskiä.
Tulevaisuuden menestyjiä
on vaikea löytää
Suomeen sijoittavat osakerahastot ovat tuottaneet viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana keskimäärin juuri saman verran kuin osakemarkkinat. Osakemarkkinoita kuvaa vertailussa yritysten maksamat osingot mukaan laskeva OMX Helsinki Capped -tuottoindeksi.
Laajimmin omistetuista Suomeen sijoittavista rahastoista kuusi kymmenestä on voittanut vertailuindeksin.
Vertailujakson pidentäminen tosin synkentää kuvaa. Kolmen vuoden tuotossa rahastot ovat keskimäärin hävinneet Helsingin pörssin keskimääräiselle tuotolle.
Kansanrahastoista vain kolme kymmenestä voittaa vertailuindeksin.
Eurooppaan sijoittavien osakerahastojen tilanne on vielä synkempi. Kahdeksan kymmenestä laajimmin omistetusta rahastosta häviää vertailuindeksilleen 12 kuukauden vertailujaksolla.
Kolmen vuoden ajanjaksolla vain yksi näistä rahastoista on tuottanut markkinoiden keskiarvoa enemmän. Suurin osa rahastosäästäjistä siis heittää rahaa hukkaan maksaessaan aktiivisesta salkunhoidosta.
Aina on toki rahastoja, jotka ovat tuottaneet markkinoita paremmin. Näiden harvojen helmien löytäminen vain on vaikeaa, varsinkin kun voittajien joukko voittajien joukko elää kaiken aikaa.
| Harva rahasto voittaa markkinat | |||
|---|---|---|---|
| Laajimmin omistettujen Suomeen sijoittavien rahastojen tuotot 31.10. mennessä | |||
| 12 kk tuotto, % | kolmen vuoden vuotuinen tuotto, % | Hallinnointipalkko, % vuodessa | |
| Säästöpankki Kotimaa | -38,4 | 0,1 | 1,835 |
| OP-Focus * | -40,4 | -1,2 | 1,8 |
| OP-Suomi Arvo | -42,2 | -5,8 | 1,6 |
| OP-Delta | -44,7 | -2,9 | 2 |
| POP Suomi * | -45,0 | -3,4 | 1,8 |
| Aktia Capital | -45,2 | -3,4 | 1,83 |
| Danske Suomi Osake | -47,1 | -3,8 | 1,9 |
| Nordea Fennia | -48,2 | -6,0 | 2 |
| Handelsbanken Suomi | -48,3 | -3,4 | 1,854 |
| OP-Suomi Pienyhtiöt | -55,7 | -12,5 | 2 |
| Rahastoluokka keskimäärin | -45,9 | -4,2 | |
| OMX Helsinki Cap -tuottoindeksi | -45,9 | -3,1 | |
| Lähde: Suomen Sijoitustutkimus | |||
| Euroopassakin menestys oli heikkoa | |||
|---|---|---|---|
| Eurooppaan sijoittavien laajimmin omistettujen rahastojen tuotot 31.10. mennessä | |||
| 12 kuukauden tuotto, % | kolmen vuoden vuotuinen tuotto, % | ||
| OP-Eurooppa Osake | -38,0 | -3,5 | 1,8 |
| Handelsbanken Eurooppa Selective | -27,9 | -4,4 | 1,89 |
| Nordea Eurooppa | -43,4 | -8,9 | 1,6 |
| Handelsbanken Eurooppa Aggressiivinen | -44,8 | -8,3 | 1,91 |
| Nordea Euroland | -45,6 | -8,9 | 1,6 |
| Aktia Eurooppa | -46,7 | -7,4 | 1,87 |
| Säästöpankki Eurooppa | -47,3 | -10,5 | 1,85 |
| Danske Eurooppa Osake | -47,5 | -8,2 | 1,35 |
| OP-Eurooppa Pienyhtiöt | -50,8 | -8,4 | 2,2 |
| OP-Eurooppa Arvo | -56,2 | -15,9 | 1,8 |
| Rahastoluokka keskimäärin | -45,3 | -8,7 | |
| MSCI EMU -tuottoindeksi | -41,8 | -4,4 | |
| MSCI Europe -tuottoindeksi | -38,7 | -4,3 | |
| Lähde: Suomen Sijoitustutkimus, Bloomberg | |||














Kommentit (23)
Voisi yhtä hyvin olla:
500 €. Pankkien sijoitusneuvojat neuvovat innolla kaikkia rikastumaan. Ainoa rikastuja on hallinnointipalkkion nostaja.
vanha sanontahan on ettei kaikkia munia samaan koriin. No lama on vasta alussa.Tuhlailu loppui NYT.
Asun Espoossa. Espoon investoinnit ja toimet johtavat vääjäämättä konkurssiin.Sorry Marketta
onneksi en ole enää varamiehesi.
T
Kaitzu
Onpas "yllättävää"