Varo kauppasi lepsua luottokorttia

Varo kauppasi lepsua luottokorttia
Luottokortin voi saada, vaikkei haluaisikaan. Kaupat ovat innostuneet markkinoimaan omia luottokorttejaan, mutta aina asiakas ei ymmärrä, että kyseessä on luottokortti eikä kertaluotto.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
4.8.2008 10:38
Kommentit 19

Monet kaupat markkinoivat luottokortteja esimerkiksi korottomalla maksuajalla. Kuluttaja tajuaa tilanneensa luottokortin kertaluoton sijaan vasta, kun kortti tulee kotiin, kertoo Kuluttajaviraston johtaja Anja Peltonen Yle Uutisille.

Peltonen sanoo, että kaupoista on vaikea saada kertaluonteista luottoa. Luoton mukana asiakas tulee usein hankkineeksi kaupan tunnuksilla varustetun luottokortin, vaikka lompakossa jo Visa, Mastercard tai muu vastaava jo olisikin. Kortteja kertyy, ja luottojen hallinnasta tulee työlästä.

Kortteja tuputtavat myös pankit. Peltosen mukaan pankkikortin pyytäjälle tarjotaan useimmiten ensin luottokorttia. Kuluttajavirasto saa viestejä luottokorttien tyrkyttämisestä kuluttajilta, jotka tuntevat itsensä eivätkä halua ottaa luottokortteja.

– Annoimmekin viime vuonna pankeille palautetta tästä markkinointitavasta, Peltonen sanoo Yle Uutisille.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Korttikiiman taustalla on kauppojen halu vähentää käteisen rahan käyttöä, josta niille aiheutuu muun muassa kuljetuskustannuksia.

Stockmannin markkinointijohtaja Maaret Kuisman mukaan kysymys on kalleuden lisäksi maksamisen sujuvuudesta ja turvallisuudesta. Stockmann on vaihtamassa kanta-asiakaskorttejaan Mastercardeiksi.

Lisää Aiheesta
UutinenKortin kuolettaminen ei riitä (31.7.2009 07:22)
UutinenMaksuhäiriöt lisääntyvät (25.6.2008 06:01)
UutinenSitkeälle luottokortti maksutta (31.5.2008 06:01)
UutinenKorttiluotto riipii aina kukkaroa (18.4.2008 18:00)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (19)

Huono 0
Luoton mukana asiakas tulee usein hankkineeksi kaupan tunnuksilla varustetun luottokortin, vaikka lompakossa jo Visa, Mastercard tai muu vastaava jo olisikin. Kortteja kertyy, ja luottojen hallinnasta tulee työlästä.

Eikö korttia voi leikata heti kahtia? Onko sitä pakko alkaa luukuttamaan?

Stockmann on vaihtamassa kanta-asiakaskorttejaan Mastercardeiksi.

Kysymys ei ole muusta kuin siitä, että näin rahattomatkin saadaan ostamaan, kun käteistä ei enää tarvita....
Kortit poikki ja romu jääköön kaupan hyllylle
No ihme ja kumma, S-Etukortilla voi viilata S-Tilinsä miinukselle, vaikka tilillä ei alunpitäen olekaan luottoa tai yhtään bonuksia tai rahaa. Kassaneiti kysyi nätisti, että kokeillaanko onko tilillä rahaa. No kokeilihan se, ja läpi meni. Viikkojen päästä tuli karhukirje S-Ryhmältä, että maksa tilin negatiivinen saldo. :)

Eli siis S-Ryhmän S-Etukortissa on "luottomahdollisuus", vaikka siihen ei olisi liitetty Visaa tai luotollista käyttelytiliä. :)
s-ryhmän ihme luottokortti
Eikö ylivelkaantuneita ole jo ihan tarpeeksi? Eräs tuttava luopui luottokortistaan, kun ei yksinkertaisesti malttanut olla käyttämättä sitä ja eli yli varojensa. Onneksi hän sai katkaistua kierteensä.

Itselläni on yksi luottokortti, mutta silti käytän mieluummin käteistä, jonka käyttöä pidän turvallisempana kuin maksukorttien kuljettamista aina mukana.
käteisellä
Siis tästäkin asiasta kyetään tekemään numeroa.Ns.luottokortilla ostokset maksetaan korotomasti keskimäärin n.30 pv päästä koko kertynyt summa. Siis kaikki OK.Jos asiakas haluaa pidemmän maksuajan,menee näin muodostuneesta luotosta korkoa 12-15 %, mikä on murto-osa muista tarjolla olevista virityksistä.Kun luottokortin muodostuneen varsinaisen velan maksaa pois,palataan korottomaan päiväjärjestykseen.Saahan tästäkin ongelman jos joku nyt välttämättä haluaa. Luottokorti on ongelmaton ja helppokäyttöinen sekä turvallinen harkitusti käytettynä.
Osaava
"Stockmann on vaihtamassa kanta-asiakaskorttejaan Mastercardeiksi."

Tähänhän entiset kanta-asiakkaat pakotetaan. Ei ole kanta-asiakkuutta ilman Mastercard-korttia.

Korttia tuputettaessa ei selvästi tai ollenkaan kerrota, mitä luottokanta-asiakaskortti tarkoittaa. Aiemmin kanta-asiakaskortilla sai kuukauden korotonta maksuaikaa ja nyt tulee korollista maksuaikaa pidempään. Lisäksi tämän kortin käyttö pankkiautomaatilla on todella sekavaa; normaali keski-ikäinen stokkan asiakastäti ei tiedä mitä pitäisi valita ja käteisnostot tulee lainaluottokorkokannalla...

Stokka saisi huolehtia kanta-asiakkaistaan paremmin!
vanhaa ruokaa ja sekavia kortteja
Jos asiakas haluaa pidemmän maksuajan,menee näin muodostuneesta luotosta korkoa 12-15 %, mikä on murto-osa muista tarjolla olevista virityksistä.
Kyllä pankista saa halvempaa lainaa myös kulutukseen, kun käy kysymässä.
LNu
Pitäähän sitä kansalle olla luottokortit, pikavipit, autolainat, asuntolainat etc. Suomalaisetkin ovat talousnousun saattelemana alkaneet elämään velaksi, mikä on aina virhe, varsinkin nyt kun ollaan jo taantumassa. Tästä tulee vielä 90-luvun lamaa vastaama rysähdys.

Vaikka virallisesti ei olla edes taantumassa vielä, niin siitä huolimatta yritysten tulokset ovat lähteneet laskuun ja joka päivä vähintään pari suuryritystä kertoo henkilöstövähennyksistä. Mutta eihän se tyhmää mattimeikäläistä haittaa, kun raha on halpaa! Jos vielä yhden plasma-tv:n ostaisi luotolle...
Dumb Consumer
Luottokortit pitäisi kieltää lailla
Luottokortit katoava kansanperinne
No ihme ja kumma, S-Etukortilla voi viilata S-Tilinsä miinukselle, vaikka tilillä ei alunpitäen olekaan luottoa tai yhtään bonuksia tai rahaa...

Ihan normaali pankkikorttihan se on ja noin ne toimii :) Hanki Visa Electron niin ei mene tili miinukselle, ainakaan yleensä.
opetelkaa käyttämään niitä kortteja :)
"Stockmann on vaihtamassa kanta-asiakaskorttejaan Mastercardeiksi."

Tähänhän entiset kanta-asiakkaat pakotetaan. Ei ole kanta-asiakkuutta ilman Mastercard-korttia.

Ei se nyt ihan näin mene! Kävin kysymässä Stockmannin asiakaspalvelusta. Uusi kanta-asiakaskortti tulee joskus, kun jättää reagoimatta tähän MasterCard-kauppaamiseen. Se on KÄTEISKORTTI, jolla olet edelleen kanta-asiakas. Et voi maksaa ostoksiasi muilla luottokorteilla, mutta pankkikortilla ja käteisellä kyllä
Platina-asiakas, joka ei ota Master Cardia
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti

Yhteistyössä

16:35Haluatko menestyä? Unohda nämä koulun opit
15:54IMF-pomo: Olen enemmän huolissani Afrikan lapsista kuin kreikkalaisista
10:13Oikeus päätti: Tekstarin lähettäjä syytön onnettomuuteen
09:43HS: Palkkakuilu levenee kovaa vauhtia
06:15Kevään epämukavin pikku-Fiat
06:09Autonvuokrauksessa hurjat eurohintaerot
06:03Lumia 900:n myynti alkoi: "Näyttää erittäin lupaavalta"
06:01Suomi löysi taas Nokian älypuhelimet
25.5.UPM myy sulkemansa Albbruckin paperitehtaan saksalaisyhtiölle
25.5.Kreikan rikkaat pitävät matalaa profiilia kriisin keskellä
25.5.Egyptin presidentinvaalien ensimmäinen kierros ratkesi
25.5.FT: Espanjan valtio pelastaa Bankian
25.5.Yrittäjät tiukkoina: "Hallinnollista taakkaamme ei saa lisätä!"
25.5.HS: Saksalaiset joutuvat kertomaan kantansa elintestamenttiin
25.5.Tylyyden huippu? – "Kreikka on epäonnistunut valtio"
25.5.Kesämökille pitää päästä – ja mieluummin tänne!
25.5.HS: Yksityinen alus kohtasi avaruusaseman
25.5.Yle: Finnairin ja SLSY:n neuvottelut venyvät ensi viikkoon
25.5.Kyprosko seuraavana rahajonossa?
25.5.USA:n kuluttajien talousluottamus vahvistui ennakoitua enemmän
25.5.Katalonia pyytää Espanjan keskushallitukselta rahoitusapua
25.5.Tämäkö parasta evästä stressaavaan työhön?
25.5.Kreikka voi helpottaa uusien maiden pääsyä euroon
25.5.HS: Vatikaania riepotteleva tietovuoto johti pidätykseen
25.5.EU kantelee WTO:lle Argentiinan asettamista tuontiesteistä
25.5.Kone toimittaa länsimetroon hissit ja portaat
25.5.Lähivakuutuksesta ja Tapiolasta tulee LähiTapiola
25.5.Ruotsin rahoitustarkastus: Nordealla ja Handelsbankenilla ei hätää
25.5.Lemminkäiselle 28 me:n urakka eduskunnalta
25.5.Pikakulttuuria? Suomalaisten kahvitavat muuttumassa
Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Lontoo
Selkeää ja poutaa 15
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?
 
Dilbert – 26.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949