Näin asuntolainojen kulut karkaavat
Suomen Rahatieto teki Taloussanomille vertailun, miten vuonna 2005 otetut lainat ovat käyttäytyneet. Tuolloin kolme vuotta sitten korot olivat alimmillaan: vuoden euribor oli vähän yli kaksi prosenttia, kun se nyt on 5,4 prosenttia.
Laskelmissa asuntolainojen korot ovat 0,4 prosenttiyksikköä vuoden euriborien yläpuolella.
Jutun lopussa olevassa taulukossa on vertailtu erikokoisia lainoja.
Kuukausimaksut ovat
nousseet reilusti
Annuiteettilainojen maksuaika pysyy aina samana, samoin maksuerät, jos korot pysyvät samana. Korkojen muutos muuttaa kuitenkin maksueriä.
Vuonna 2005 otettujen annuiteettilainojen maksuerät ovat kuitenkin nousseet, vaikka lainoja on lyhennetty kolme vuotta.
Niinpä 200 000 euron lainan maksuerä oli vuoden 2005 kesäkuussa 908 euroa kuukaudessa, mutta nyt 1 254 euroa.
Jos korot nousevat prosenttiyksiön vuosivauhtia, vuoden päästä kuukausierä on 1 362 euroa ja kolmen vuoden päästä 1 577 euroa.
Vastaavasti 150 000 euron lainassa korko oli aluksi 803 euroa kuukaudessa. Nyt se on 1 045 euroa. Kolmen vuoden päästä luku on 1 257 euroa, jos korko nousee prosenttiyksikön vuodessa.
Laina-ajat kasvavat
vauhdilla
Tasaerälainan kuukausimaksu pysyy aina samana, mutta maksuaika muuttuu, jos korkotaso muuttuu.
Vuoden 2005 kesäkuussa 200 000 euron lainan kuukausimaksu oli 908 euroa 25 vuoden maksuajalla. Nyt laina pitää järjestellä uudestaan, koska korot ovat jo enemmän kuin koko 908 euron kuukausimaksu.
150 000 lainalla oli maksuaikaa vuoden 2005 kesäkuussa 20 vuotta. Nyt aika on pidentynyt vajaaseen 32 vuoteen. Maksuerä on 803 euroa kuukaudessa.
Jos korkotaso nousee vuodessa prosenttiyksikön, pitenee 150 000 euron maksuaika tolkuttomaksi. Vuoden päästä maksuaika olisi peräti 55 vuotta.
Lainoja on jo
järjesteltävä uusiksi
Jos tasaerälainojen korot nousevat, tulee herkästi eteen tilanne, että korot ovat isommat kuin koko maksuerä. Tällöin kuukausimaksu ei riitä edes korkoihin.
Kiinteitä tasaerälainoja on pakko järjestellä uudestaan, mikäli laina-aika on tarpeeksi pitkä. Isot lainat ovat usein pitkäikäisiä, joten järjestelyt koskevat niitä.
Järjestely uhkaa jo siis pahasti vertailun 200 000 euron lainaa. Vaikka kuukausierä vielä riittäisi korkoihin, pitäisi laina ehkä neuvotella uusiksi jo 150 000 euron lainassa, koska jäljellä oleva maksuaika on karkaamassa käsistä.
Ongelmat johtuvat siitä, että pitkäikäisten tasaerälainojen korko-osuudet kuukausimaksuista ovat suuremmat kuin lyhyissä lainoissa. Siksi korkotason nousu nostaa pitkissä lainoissa herkästi kuukausimaksun pelkän korko-osuuden koko kuukausimaksua suuremmaksi. Tällöin laina on pakko neuvotella uusiksi.
| Asuntolainojen kulut kasvavat | |||||
|---|---|---|---|---|---|
| Vertailussa vuoden 2005 kesäkuussa otetut lainat | |||||
| Annuiteettilaina | |||||
| Kuukausierä kesäkuussa, euroa | |||||
| Lainamäärä | 2005 | 2008 | 2009* | 2010* | 2011* |
| 50 000 euroa/10 vuotta | 474 | 538 | 554 | 567 | 578 |
| 85 000 euroa/15 vuotta | 571 | 697 | 731 | 764 | 795 |
| 150 000 euroa/20 vuotta | 803 | 1 045 | 1 117 | 1 187 | 1 257 |
| 200 000 euroa/25 vuotta | 908 | 1 254 | 1 362 | 1 469 | 1 577 |
| Tasaerälaina, maksuerä alusssa sama kuin annuiteettilainssa | |||||
| Maksuaikaa jäljellä kesäkuussa, vuotta | |||||
| Lainamäärä | 2005 | 2008 | 2009* | 2010* | 2011* |
| 50 000 euroa | 10 | 8,5 | 7,8 | 7,2 | 6,4 |
| 85 000 euroa | 15 | 17,1 | 18,3 | 20,2 | 24,2 |
| 150 000 euroa | 20 | 31,6 | 55, järjestely lähellä | Laina järjestelyyn | ? |
| 200 000 euroa | 25 | Laina järjestelyyn | ? | ? | ? |
| * Arvio vuosille 2009 - 2011 perustuu oletukseen, että korko nousee prosenttiyksikön vuodessa. | |||||
| Lähde: Suomen Rahatieto, Taloussanomat | |||||














Kommentit (130)
Saksassa ovat asuntojen hinnat olleet vakaita jo 10 vuoden ajan. Siellä ei ole korkovähennystä.
Onneksi Taloussanomat antaa tällaisten artikkeleiden muodossa perusopetusta tuulipukukansalle siitä, mitä tuleman pitää ;)
On eri asia laskea koron muutoksia 150.000 eurolle
kuin esim 250.000 eurolle vain kuinka ? kokeileppa!
Esim. Hki keskusta
50m2 = alkaen 240.000e - >
60m2 = alkaen 260.000e - >
70m2 = alkaen 280.000e - >