Kirjaudu ▼
 

Palkkapussi uhkaa jäädä täyttämättä

Palkkapussi uhkaa jäädä täyttämättä
Nordean välittämät palkat saattavat viivästyä yli viikonlopun.
STT
12.6.2008 17:13 (päivitetty 20:34)
9

Yhdessä Nordean yhteysverkoista oli vikaa suurimman osan päivästä, jonka vuoksi viikonlopuksi tarkoitetut maksut eivät tulleet perille. Tilannetta helpotti se, että yritykset saattoivat toimittaa maksueriä Nordealle esimerkiksi TeliaSoneran yritysverkon kautta.

Nordean maksuliikenteestä vastaava johtaja Ossi Leikola kertoi torstai-iltana, että suurin osa Nordean kautta maksettavista palkoista ehtii kuitenkin tileille normaalisti.

10:55Osake
+0,74 %
9,54
+0,07

– Olemme selvittäneet tilannetta, ja kaikkien isojen palkanmaksajien maksut olivat saapuneet meille jo ennen torstaita. Viivästyksiä saattaa tulla muutaman pienemmän yrityksen kohdalla, jotka olivat lähettäneet palkkatiedostojaan meille vasta tämän päivän aikana, Leikola sanoi.

Leikolan mukaan Nordean palkkojen välityksessä varauduttiin torstaina tekemään pitkään ylitöitä haittojen minimoimiseksi.

Käytännössä ongelmasta saattavat joutua kärsimään vain ne palkansaajat, joiden oma pankkitili on muualla kuin Nordeassa. Heidän palkkansa saattaa viivästyä maanantaihin, mutta Nordeassa oleville tileille palkat ehditään siirtää vielä perjantain aikana.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Leikola korosti STT:lle, että toisin kuin aiemmin kerrottiin, ongelma ei ollut Elisan yritysverkossa, vaan Nordean tietojärjestelmässä. Ongelman ajoitus oli hänen mukaansa erittäin huono, koska monet yritykset maksavat palkkansa kuukauden puolivälissä.

(Juttussa on päivitetty tietojärjestelmävian lähde.)


Yritykset Nordea
Ihmiset Ossi Leikola
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (9)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Aina P......le on ongelmia.Koska niitä korvauksia voi hakea ja mistä.Onko vika Elisan vai Nordean?Kyllä tämä tietokoneaika on mukavaa kun mikään ei toimi niinkuin ennen.
kyllästyttää 12.6.2008 17:23

Anonyymi
Jaahas, milloinkahan Elisan Mattila alkaa sijoittaa Elisan tulosta sinne minne pitäisi. Yhteydet ei toimi, tietojärjestelmät sekoilee, laskutus on epäluotettavaa, yhtiö on valtauskunnossa, mutta sama "loistava" johtaja vaan purskuttaa.

Oliskohan jo aika tehdä sama toiminta yläkerrassa kuin Mattila teki alakerrassa, eli mies vaihtoon, kun homma ei näytä millään aikataulla oijeta?

Sampo-pankin "teleoperaattorin" IBM:nkin ongelmat meni pankin piikkiin ja ihan syystä kun kerran käyttävät "epäpätevää" operaattoria. Tämänkin uutisoidun tietoliikennekatkoksen imago haittakin menee Nordean piikkiin kun käyttävät ihan yhtä "pätevää" operaattoria.
Nordean väki on epäp 12.6.2008 17:51

Anonyymi
Vika ei johtunut Elisasta, minkä tiedon myös Nordea on kertonut tiedotusvälineille.
Anne Korkiakoski, El 12.6.2008 18:10

Anonyymi
Eikö kannattais vaihtaa pankkia? Esimerkiksi Sampoon.
j 12.6.2008 18:15

Anonyymi

Eikö kannattais vaihtaa pankkia? Esimerkiksi Sampoon.

Sampoon rahat saattavat tulla, mutta niitä ei pääse käyttämään. Sinänsä hyvä niin jää säästöön. Tosin laskuttavat sitten lyhennykset moneen kertaan..
kyllä 12.6.2008 20:22

Anonyymi
Vika ei johtunut Elisasta, minkä tiedon myös Nordea on kertonut tiedotusvälineille.

Kiitoksia tiedosta.
Olemme päivittäneet nyt juttua STT:n saamilla tiedoilla.
Taloussanomat 12.6.2008 20:38

Anonyymi
Nordea,Sampo,Elisa,Sonera,kuka muu haluaa tähän Parhaiden Palvelujen Tuottajien listalle?
härmässä homma hansk 12.6.2008 20:44

Anonyymi
Kyllä se vanha kunnon Sampo Pankki on sittenkin oikea ratkaisu...
puh huijaa 12.6.2008 22:54

Anonyymi
Hups, maksetaan, maksetaan, kunhan on saatu rahasta yliyönkorkot ITSELLE!
-kusetus on kaunista 13.6.2008 12:34
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Ostaisitko kesärenkaat autoosi nettikaupasta?