Kirjaudu ▼
 

Suomalainen ei ymmärrä sijoittamista

Outi Järvinen/Taloussanomat
Suomalainen ei ymmärrä sijoittamista
Vain joka kymmenes suomalainen pitää sijoittamista yksinkertaisena ja ymmärrettävänä. Lähes joka toinen makuuttaakin rahojaan pankkitilillä. Näin kertoo Norvestian teettämä tutkimus.
Taloussanomat
7.10.2011 08:22
87

Suomalaiset kokevat tarjolla olevat sijoitustuotteet hyvin sekaviksi tai vaikeiksi. Sijoitusyhtiö Norvestian teettämän sijoitusbarometrin vastaajista jopa 64 prosenttia piti sijoitustuotteita vaikeaselkoisina. Myös sijoitusympäristö koetaan negatiiviseksi.

Lähes puolet vastaajista eli 44 prosenttia, on ärsyyntynyt sijoitustuotteiden monimutkaisuudesta ja 27 prosenttia on sijoituspäätöksen tehtyään jäänyt miettimään, myytiinkö hänelle todellakin paras vaihtoehto.

15:42Osake
0,00 %
6,05
0,00

– Sijoitusalan vaikeaselkoisuus tavallisen ihmisen näkökulmasta on harmillista, sillä joka toinen tutkimuksemme vastaaja vastasi makuuttaneensa rahaa turhaan tilillään. Varsinaisen osaamisen puuttuessa on ihmisillä käytännössä kaksi vaihtoehtoa, makuuttaa rahaa tilillä tai luottaa palveluntarjoajan sanaan, Norvestian toimitusjohtaja Juha Kasanen sanoo tiedotteessa.

Vastaajista 34 prosenttia ilmoitti, ettei sijoita lainkaan säästöjään.

Taloustiedot

Pankkien ja sijoitusyhtiöiden palveluihin kuitenkin luotetaan melko hyvin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sijoitusvaihtoehtoja harkitessa tärkeimpinä tietolähteinä pankkeja ja sijoitusyhtiöitä pitää 47 prosenttia vastaajista. Mediaan luottaa vain kaksi prosenttia, verkkokeskusteluihin tuskin kukaan.

Joka neljäs luottaa vain omiin sijoitusvinkkeihin. Omiin kykyihin luottavat etenkin yli 55-vuotiaat. Nuorempien keskuudessa painoarvoa saavat myös perhe ja tuttavat.

Norvestian TNS Gallupilta tilaamaan tutkimukseen vastasi lähes 1 500 yli 25-vuotiasta suomalaista. Kysely toteutettiin elokuussa.

Yritykset Norvestia
Ihmiset Juha Kasanen
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (87)

Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei suomalaisten tarvitsekaan tietää ja ymmärtää sijoittamisesta mitään. Kreikkalaiset tekevät sen meidän puolestamme meidän rahoilla seuraavat 30-vuotta.
Eläkesäästäjä 7.10.2011 8:29

Anonyymi
Lähes joka toinen makuuttaakin rahojaan pankkitilillä.

Mikä vielä pahempaa, monet uskovat kuplahintaisen laina-asunnon olevan varma ja riskitön tapa vaurastua.
Kaikkien sijhoituste 7.10.2011 8:30

Anonyymi
"Suomalainen ei ymmärrä sijoittamista".

Sen huomaa, kun lukee tämänkin ns. talousmedian kommentteja.
Tosi on 7.10.2011 8:31

Anonyymi
minä pidän rahoja kreikassa. hemmetin varkaat!
saatana 7.10.2011 8:33

Anonyymi
Sijoittaa kannattaa vain, jos on varaa ottaa riskejä. Ei tavallisilla pulliaisilla ole varaa menettää suurta siivua säästöistään suhdannevaihtelujen seurauksena.
Nimetön 7.10.2011 8:35

Anonyymi
Ymmärtää ehkä liiankin hyvin. Ei halua tunkea rahojaan pankkimafian omistamaan lottoon!
Pankit valtion haltu 7.10.2011 8:35

Anonyymi
Paljon muutakin mitä suomalainen wanna-be-porvari ei ymmärrä. Äänestää kokoomusta, asuu savupiippua myöten velkaisessa gyproc-linnassa, ajaa loppuunajetulla saksalaisella tuontiautolla ja tekee kaverin työt ilmaiseksi. Selvää herrakansa-ainesta...
Nimetön 7.10.2011 8:35

Anonyymi
heh.. täytyyhän sitä olla tileillä valuuttaa että joku voi sillä velkavivuttaa =) ja jos sitä ei älyä ihmiset ite tehä niin pankki kyllä veivaa siitä hyvät tuotot.. ja valtio takaa taustalla.. Noh saahan siitä pankkitalletuksesta korkoa, vaikkakin pienempää kuin inflaatio
jakke82 7.10.2011 8:37

Anonyymi
Jaa.. minusta ne jotka kokevat tarjolla olevat sijoitusTUOTTEET sekaviksi ja vaikeiksi ovat ymmärtäneet asian juuri niinkuin se pitääkin ymmärtää. Moiset TUOTTEET ovat hyvä sijoitus pääasiassa vain niitä tarjoaville pankeille ym. instansseille ja tätä tuotteiden sekavuudella koitetaan peitellä.
S 7.10.2011 8:39

Anonyymi
Tarkoittaako tämä tutkimus Argadianmäen talousviisaita
? 7.10.2011 8:39
Sivut: 1 2 3 4 5 6 ... 9
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä

Teetkö ostoksia ulkomaalaisista verkkokaupoista?