Kirjaudu ▼
 

Taloussanakirja

Hallinnollinen korko

administrative interest rate
Korko, jonka suuruuden määrää viranomainen. Vrt. markkinakorko.

Hallintarekisteröinti

administrative registration
Arvo-osuujärjestelmässä arvo-osuuden hoitajan merkitseminen omistajaluetteloon ulkomaisen omistajan sijasta. Hallintarekisteröidyt osakkeet oikeuttavat osinkojen nostoon ja osallistumaan osakeantiin, mutta niiden nojalla ei voi käyttää muita osakkeenomistajan oikeuksia.

Hallintoneuvosto

supervisory board
Voidaan valita eräin edellytyksin yhtiöjärjestyksen tai sääntöjen perusteella osakeyhtiöön tai osuuskuntaan. Hallintoneuvosto valvoo hallituksen ja toimitusjohtajan hoitamaa yhtiön hallintoa ja antaa varsinaiselle yhtiökokoukselle lausuntonsa tilinpäätöksestä ja tilintarkastuskertomuksesta. Hallintoneuvosto valitsee hallituksen. Yrityskohtaisesti hallintoneuvostolle voidaan määrätä muitakin tehtäviä.

Haltijapaperi

bearer note
Arvopaperi, esim. sijoitustodistus, jonka hallinta riittää siihen liittyvien oikeuksien käyttöön.

Haltijavelkakirja

bearer bond
Velkakirja, johon liittyvät oikeudet ovat sillä, jonka hallinnassa velkakirja kullakin hetkellä on.

Hankintameno

acquisition cost
Vaihto-omaisuuden hankintamenoon luetaan hyödykkeen hankinnasta ja valmistuksesta aiheutuneet muuttuvat menot. Jos hyödykkeen hankintaan ja valmistukseen liittyvien kiinteiden menojen määrä hankintamenoon verrattuna on olennainen, saadaan myös niiden osuus lukea hankintamenoon.

Hankintamenomenetelmä

past equity method
Tytäryrityksen osakkeiden tai osuuksien omistus eliminoidaan vähentämällä niiden hankintameno sekä tytäryrityksen hankinta-ajankohdan mukaisesta omasta pääomasta konsernin omistusosuutta vastaava määrä. Tytäryrityksen osakkeiden tai osuuksien hankintamenon ollessa suurempi kuin vastaava oma päälma syntyy konserniaktiiva. Konserniaktiiva kohdennetaan konsernin omistusosuuden mukaisesti niihin tytäryrityksen omaisuus- ja velkaeriin, joista sen katsotaan johtuvan.

Konserniaktiivan osaa, jota ei pystytä em. mukaisesti kohdentamaan kutsutaan konserniliikearvoksi. Se on poistettavasuunnitelman mukaan enintään viiden vuoden kuluessa tai jos sen vaikutusaika on pidempi, vaikutusaikanaan, kuitenkin enintään 20 vuoden kuluessa.

Tytäryrityksen osakkeiden tai osuuksien hankintamenon ollessa pienempi kuin vastaava oma päälma syntyy konsernipassiiva. Konsernipassiiva kohdennetaan omistusosuuden mukaisesti niihin tytäryrityksen omaisuus- ja velkaeriin, joista sen katsotaan johtuvan.

Konsernipassiivan osaa, jota ei pystytä em. mukaisesti kohdentamaan, kutsutaan konsernireserviksi. Se merkitään tuotoksi konsernituloslaskelmaan silloin, kun vastaava meno tai menetys on kirjattu kuluksi tytäryhtiön tuloslaskelmaan tai kun sitä vastaan on realisoitunut tuotto.

Muita eliminointimenetelmiä ovat yhdistelmämenetelmä, nimellisarvomenetelmä, sidotun pääoman menetelmä ja yhdistämismenetelmä.

Hausse

hausse
Kurssien noususuunta. Vastakohta baisse.

Henkilöstötilinpäätös

human resource accounts, statement of human resources
Yrityksen vuosikertomuksessa tai virallisen tilinpäätöksen ulkopuolella julkaistava raportti, joka sisältää yksityiskohtaista tietoa yrityksen henkilöstöpotentiaalista.

Henkilöstötilinpäätöksessä on teoriassa kolme osaa: henkilöstötulolaskelma, henkilöstötase ja henkilöstökertomus. Henkilöstötuloslaskelma erittelee työntekijöihin liittyvät kustannuerät. Henkilöstötaseeseen kirjataan henkilöstömenot, joilta odotetaan tuottoa useamman tilikauden ajalta. Henkilöstökertomuksessa raportoidaan em. dokumenttien henkilöstöerien taustat ja laskentaperiaatteet, rakenteellinen informaation yrityksen työntekijöistä (ikä, koulutus jne.), henkilöstötunnusluvut ja esim. työilmapiirimittausten tulokset. Henkilöstötilinpäätös edellä esitetyssä muodossa on pitkälti teoreettinen käsite. Käytännössä raportin muoto ja käytettävä terminologia eivät vuonna 1999 vielä ole täysin vakiintuneet.

Herkkyysanalyysi

sensitivity analysis
Laskentamenetelmä, jolla selvitetään, kuinka suuria muutoksia tietyn tai tiettyjen tekijöiden, esim. hintojen, muutokset saavat aikaan tulosennusteissa, investointiennusteissa jne.

HETI

Helsinki Stock Exchange Automated Trading and Information System
Helsingin Arvopaperipörssin automaattinen kaupankäynti- ja informaatiojärjestelmä.

HEX Oy

Helsinki Stock Exchange
Helsingin Arvopaperi- ja johdannaispörssi, selvitysyhtiö (Helsingin pörssi). Aloitti toimintansa 1997 Helsingin Arvopaperipörssi Oy:n ja SOM Oy, Arvopaperi- ja johdannaispörssi, selvitysyhtiön fuusioituessa. http://www.hex.fi

HEX-indeksi

Hex index
Helsingin Arvopaperipörssin 28.12.1990 alkaen julkaisema pörssiosakkeiden hintaindeksi, jonka perusarvo on 1000.

Hinnan sopeuttaja

price setter
Yritys, joka toimii sellaisilla markkinoilla, että se voi itse vaikuttaa omien tuotteidensa hintaan. Vrt. määrän sopeuttaja.

Hinnanasetanta

price determination
Yrityksen kannalta tuotteen hinta määräytyy kolmen tekijän, kustannusten, kysynnän ja kilpailun, mukaan. Kustannukset asettavat hinnalle alarajan ja toisaalta kysyntätekijät sekä kilpailijoiden reaktiot ratkaisevat, millä hinnalla hyödykettä markkinoidaan. Hinnan asetantaan voivat vaikuttaa myös hintaviranomaisten ohjeet ja rajoitukset sekä muut institutionaaliset tekijät.

Hinnanmuodostus

price formation
Taloudellinen prosessi, jossa hyödykkeet saavat hintansa. Markkinataloudessa katsotaan hintojen muodostuvan kysynnän ja tarjonnan mukaan.

Hinnanottaja

price taker
Ostaja tai myyjä, joka ei pysty vaikuttamaan markkinahintaan ja joka päättää vain siitä, paljonko haluaa ostaa tai myydä vallitsevalla hinnalla.

Hinnantasaus

price equalization
Hinnantasauksia käytetään keinona hintatason vakauttamiseen, viennin tukemiseen tai elinkustannusten alentamiseen. Esim. maailmanmarkkinahintojen heilahteluja voidaan tasoittaa siten, että joidenkin vienti- ja tuontitavaroiden hintoja lasketaan ja toisten taas nostetaan.

Hinnoittelu

pricing
Hinnoittelussa määrätään tuotteen hinnan lisäksi myyntiehdot, kuten alennukset ja maksuajat.

Hinta

price
Korvaus, joka jossakin mittayksikössä, yleensä rahassa, lausuttuna on maksettava tavaran, palveluksen tai tuotantopanoksen omistus- tai käyttöoikeudesta.
Sivut:1 2 3 EdellinenSeuraava
Alkukirjain
A B C D E F G H I J K L M N O P Q R S T U V W Y Z Ä
Hakuohjeet ja lähteet

Hakuohjeet

Haku hakee termejä Taloussanomien taloussanakirjasta.

Hakusanojen lisäksi voit rajata näytettävät termit alkukirjaimen perusteella.

Hakusanat:

  • Haku palauttaa annettua fraasia vastaavat osumat sanakirjan termeistä

Lähteet

Lähdeaineistona termien määrittelyssä ja käännöstyössä on käytetty mm. Taloustieto Oy:n julkaisemia Taloussanastoa ja Kirjanpito- ja tilinpäätössanastoa, WSOY:n julkaisemaa Jyrki K. Talvitien ja Ahti Hytösen toimittamaa Tekniikan ja kaupan sanakirjaa (englanti-suomi), Financial Timesin Style Guidea ja The Economistin Style Guidea, Sammon Sijoitussanastoa, Pörssisäätiön Sijoitussanastoa sekä useita muita talous- ja pankkialan koti- ja ulkomaisia oppikirjoja ja sanastoja.

Asiakastieto

Yhteistyössä