Kirjaudu ▼
 

Lentoyhtiöiden osakkeet kääntyivät selvään laskuun

© Reuters Staff / Reuters
Lentoyhtiöiden osakkeet kääntyivät selvään laskuun
Brysselin lentokentällä tapahtuneissa räjähdyksissä on kuollut ja loukkaantunut useita. Osakekurssit avasivat Euroopassa laskuun.
22.3.2016 10:35
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Tiedot Brysselin lentokentällä tapahtuneista räjähdyksistä ovat saaneet osakekurssit laskuun Euroopassa. Ennen pörssien avautumista tapahtuneet kaksi räjähdystä tappoivat useita Zaventemin lentokentällä. Tiedot uhrien määrästä vaihtelevat yhdestä kymmeneen.

Lisäksi useita loukkaantui. Uutistoimisto Belgan mukaan räjähdyksiä edelsi ammuskelua lentokentällä.

Lentokenttä on suljettu, ja lennot Zaventemiin on käännetty muille asemille.

Belgialaismedian mukaan myös metroasemalla olisi räjähtänyt Brysselissä.

Euroopan osakemarkkinoiden kehitystä laajasti kuvaava Stoxx Europe 600 -indeksi oli 0,7 prosentin laskussa kello 10.10 Suomen aikaa. Eurooppalaisten lentoyhtiöiden kehitystä kuvaava osaindeksi oli painunut 3,4 prosenttia.

Suomessa Finnairin osakekurssi oli laskenut 1,7 prosenttia.

Sijoittajat etsivät sen sijaa turvaa kullasta, joka kohosi 1,3 prosenttia räjähdysuutisten jälkeen.

∇ Mainos ∇
22.3.2016 10:35
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (11)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Lennä turkkiin kyllä kurssinousu on taattua kamaa ja osingot virtaa tileille yhtenä väyrysenä, turkki järjestää aivan kaiken kuten aatu aikoinaan.
Anonyymi: nousua_pukkaa 22.3.2016 10:41

Anonyymi
yksi tuttu tuli thaimaasta , jollakin matkustajalla oli mukana oma laskuvarjo
Anonyymi: dsssdsdas 22.3.2016 10:58

Anonyymi
Tiedot Brysselin lentokentällä tapahtuneista räjähdyksistä ovat saaneet osakekurssit laskuun Euroopassa.
Uusien osaajienhan piti nostaa kursseja, työvoimantarjonta ja niin edelleen...
Anonyymi: tulipa_yllätyksenä 22.3.2016 11:04

Rekisteröitynyt käyttäjä
Päivä päivältä on yhä vaikeampi puolustaa syyttömiä muslimeja, koska fundamentalistit vääristävät median kautta kuvaa todellisuudesta. Tässäkin tapauksessa muutaman hihhulin takia kärsii sadat tuhannet Lähi-Idän pakolaiset.

Jatkossa tulee myös vaikeammaksi perustella miksi Syyrialaisia, Agfanistanilaisia, Irakilaisia pakolaisia pitäisi ylipäätään päästää maahan? Meille tulee varmasti löytymään vastaääniä.

Kiitosta vaan Allahin sotilaille. Teidän lapsilla ei ole tulevaisuutta.
Rekisteröitynyt käyttäjä: t0rttu 22.3.2016 11:05

Anonyymi
Olenkin odottanut jo kuukausia milloin se Finnairin osakkeen arvoon puhallettu valtava ilmakupla puhkeaa Helsingin pörssissä. Mediahypetyksellä saa ihmeitä aikaiseksi, vaikka osinkoja ei heruisikaan :) Vahva MYY!
Anonyymi: Arminius 22.3.2016 11:11

Anonyymi
EU löysi kitkerän maahanmuuttolääkkeen
Jep, mutta ras-kortilla kaikki kääntyy hyväksi, kunhan kyykytämme itse itsemme alas ja ruoskimme itsesyytöksin selkäämme oikein lujaa, nousee talous samalla.
Anonyymi: näillä_Suomi_nousee 22.3.2016 11:14

Anonyymi
Tavallaan harmi että kurssit laskee terrorin jälkeen. Koska se kuitenkin yksi terroristien tavoitteista. Aina kun isku tapahtuu niin pitäisi ihan kiusallakin vaan ostaa eikä myydä.
Anonyymi: duunariitsekkin 22.3.2016 11:14

Anonyymi
Kuka loi Frankesteinin?

Terroristien rahoitus, koulutus, logistiikka ja aseistus vaativat valtiotason toimijoita taustalle.

Olisiko aika katsoa peiliin?
Anonyymi: sitäniittäämitä 22.3.2016 11:34

Anonyymi
Miten joku prosentin-parin lasku on niin merkittävä, että siitä ylipäänsä kannattaa juttu kirjoittaa? Olisi nyt edes 10%, niin voisi pienistä vaikutuksista puhua. Samalla tulisi hiukan kilpailukykyä noille osakemarkkinoille.
Anonyymi: nousujaJAlaskuja 22.3.2016 11:40

Anonyymi
merkelin politiikan seurausta, matut tervetuloa
Anonyymi: dsssdsdas 22.3.2016 14:32
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

15:55 Asiakasomistaja HS:ssä: S-ryhmä on röyhkeä tietojen keruussa
15:25 Kanadalainen kannabisyhtiö etsii lainaa seuraavaan kasvuhyppyyn
14:37 EDF:n johtaja: Uskon, että uusi ydinvoimala saa luvan
13:29 Turistien määrä tippui Turkissa
13:00 Ilta-Sanomat Rahoitti Isisiin liittymistä opintolainalla – 19-vuotias suomalainen tuomittiin Britanniassa
12:05 The Guardian: Muovipussien käyttö romahti Englannissa
11:34 Monte dei Paschille pelastus yllättävältä suunnalta – jenkkipankit odottavat enää EKP:n lupaa
10:45 Hälventävätkö stressitestien tulokset pelkoja pankkikriisistä? ”Tilanne ei ole muuttunut”
10:17 Finanssivalvonta: Suurimpien Suomessa toimivien pankkien vakavaraisuus säilyi hyvänä
07:15 Näkökulma Saksalaiset eivät ilku, vaikka Brexit olikin oma maali
06:16 Digitoday Suomen kiristysohjelmakurimus alkoi vihaisesta miehestä: "Maksoin sen halvatun sakon"
06:04 Tiesitkö, että taloyhtiö voi mennä konkurssiin? Nämä ovat riskitekijät
00:06 Stressitestit julki – Nordea ja OP saivat puhtaat paperit, Italian kriisipankki Euroopan kehnoin
29.7. BMW:n, Audin ja VW:n käyttämällä automaalilla linkkejä lapsityövoimaan
29.7. Digitoday Lähde: Apple muutti autohankkeensa suuntaa
29.7. Norjan Statoil ostaa öljykentän Brasiliasta 2,5 miljardilla dollarilla
29.7. Ekonomisti: Ruotsin talouskasvu on hidastunut merkittävästi
29.7. Digitoday Iskikö Venäjä taas Yhdysvaltain presidenttikisaan? FBI tutkii
29.7. Öljyn hinta painui heinäkuussa eniten vuoteen
29.7. Näin Norjassa: Kruunu sen kuin vahvistuu ja inflaatio puksuttaa vahvana
29.7. Opiskelijan syöpäkuolema muutti mainonnan sääntöjä Kiinassa – hakukonejätti Baidun tulos romahti
29.7. Elon Musk kehui 87 vuotta vanhaa kirjaa – harvinaisuus myytiin hetkessä loppuun ja hinta pomppasi 1 500 %
29.7. Googlelta selvä tulosparannus – tukea mainostuloista
29.7. Euroalueen talouskasvu ylsi odotuksiin – työttömiä 16,3 miljoonaa
29.7. Digitoday Putinin mahdoton nettihaaste: FSB keksi jo ratkaisun?
29.7. Yhdysvaltain talouskasvu jäi roimasti odotuksista
29.7. Pörssi loivassa laskussa – tappiolle jäänyt Pöyry -8 %
29.7. Taloyhtiöt ottavat lainaa ennätystahtia – kotitalouksien velkataakka kasvaa nyt kahta kautta
29.7. Turkulaisyrityksille jättitilaus matkustajalaivan suunnittelusta
29.7. Microsoftin Suomi-yt:t osuivat pahimmin 1 441 työntekijään – EU-komissio tukee miljoonilla
Asiakastieto

Yhteistyössä