Kirjaudu ▼
 

Kullan vuosi +16 %: "Eivät keksi, minne muualle rahojaan panisivat"

© Stringer . / Reuters
Kullan vuosi +16 %: "Eivät keksi, minne muualle rahojaan panisivat"
Sijoittajien turvallisuuden kaipuu on nostanut kullan hinnan korkeimmalla tasolleen vuoteen.
11.2.2016 16:40
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kulta ja valtioiden lainapaperit ovat tänään vahvistuneet ja osakkeet laskeneet. Yhdysvaltain keskuspankin Fedin pääjohtaja Janet Yellen vihjaisi eilen, että keskuspankki saattaisi lykätä ohjauskorkojensa nostamista.

Kullan hinta oli loppuiltapäivästä vahvistunut 3,8 prosenttia 1 242 dollariin (1097 euroa) unssilta. Kyseessä on jalometallin korkein hinta sitten helmikuun 2015.

Kullan hinta on noussut kuluvana vuonna jo 16 prosenttia. Tämä tekee alkuaineesta alkuvuoden parhaiten menestyneen raaka-aineen markkinoilla.

Myös kullantuottajien osakkeille riitti kysyntää. Esimerkiksi Gold Fieldsin ja AngloGold Ashantin osakkeet olivat vahvistuneet 12 prosenttia.

– Ihmiset intoilevat kullasta, koska he eivät keksi, minne muualle rahojaan panisivat, arvioi sveitsiläisen MKS-jalostajan valuutta- ja metallivälityksestä vastaava johtaja Bernard Sin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

– Nähdäksemme markkinoille on tulvahtanut paljon kuumaa rahaa. Ja monet uudet pelurit ovat kiinnostuneita. Jos tilanne jatkuu tällaisena, nousu voi olla tukevalla pohjalla.

Sijoittajien näkemys korkojen pysymisestä matalalla tasolla Yhdysvalloissa on tehnyt kasvattanut kullan houkuttelevuutta, sillä kultaharkko ei maksa omistajalleen osinkoja toisin kuin osa muista omaisuusluokista.

11.2.2016 16:40
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (14)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Olisi syytä kieltää sijoituskullan omistaminen muilta kuin keskuspankeilta. Niin tehtiin Suuren Laman aikanakin vuonna 1933 USAssa keinottelun ehkäisemiseksi.
Anonyymi: Oikeudenmukaisuutta 11.2.2016 16:48

Rekisteröitynyt käyttäjä
Onpa kivaa kun on läjä ihan fyysistä piilotteuna sopiviin paikkoihin. Kohta kun keskuspankit tekee jotain epätoivoista lopullisen romahduksen rauhoittamiseksi, niin kulta vähän laskee ja sillon ostan lisää.

Höpö höpö printterirahan ja erityisesti rupueuron aika alkaa olemaan loppunäytöstä vaille valmis.
Rekisteröitynyt käyttäjä: MontePython 11.2.2016 16:54

Anonyymi
Jp.mor ja gs pankkiin laittomia korkoja fed:iltä veronmaksajien piikkiin, ja taas ''eu pummit'' asialla.
Kulta ei kasva puussa kulta on turvasatama.
Anonyymi: fiat_rahan_loppu 11.2.2016 16:56

Anonyymi
Sain tuoreimman harkkoni käteen kuluvan viikon maanantaina ja preemio on melkein jo hankittu. Tosin pianhan täältä päästään alaskin. Mutta kuitenkin, omantunnon kysymys, kumpaan luotat kahdesta epäuskottavasta:

a) uutta rahaa expotentiaalisesti painavaan pankki-/ keskuspankkilaitokseen
b) fyysiseen kultaan/ kaivososakkeisiin

Huonoja molemmat, mutta itse aion olla mukana enemmän jälkimmäisen kuin edellisen tukemisessa.
Anonyymi: Vain_huonoja_vaihtoe 11.2.2016 16:58

Anonyymi
Olisi syytä kieltää sijoituskullan omistaminen muilta kuin keskuspankeilta. Niin tehtiin Suuren Laman aikanakin vuonna 1933 USAssa keinottelun ehkäisemiseksi.
>>> JA niin se iki sota alkoi.

Onneksi historia ei ole suomalaisen vahvin osa-alue he he hee
Anonyymi: historiaa 11.2.2016 16:59

Anonyymi
Kullan arvon nousu kertoo ainoastaan siitä, että yhteiskunta on epäonnistunut usealla rintamalla. Luottamus arvoihin, moraaliin tai luotto muihin on kadonnut. Tämä ei suinkaan ole seuraus suomalaisesta ilmiöstä, vaan on yleismaailmallinen luottamuksen puutteen osoitus.
Kulta ei ole mikään ratkaisu ongelmiin, mutta ihmeellisesti kautta koko maailman historian kullan hinnan muutos korreloi yhteiskuntien ja luottamuksen tilaa.
Täällä Aasiassa kulta on helpompaa muuttaa käteiseksi, kuin Suomessa tilillä oleva saldo. Kultakauppiaat ovat yhtälailla pankkiireja. Suomessa pankista ei saa käteistä, mutta kultakaupasta Aasiassa sitä saa hetkessä. Maailma on ihmeellinen?
Anonyymi: LingJai 11.2.2016 17:13

Anonyymi
Olisi syytä kieltää sijoituskullan omistaminen muilta kuin keskuspankeilta. Niin tehtiin Suuren Laman aikanakin vuonna 1933 USAssa keinottelun ehkäisemiseksi.

Ääliö!
Anonyymi: patriotman 11.2.2016 17:14

Anonyymi
Eikös talsan aasintuntijat huutanut pitkin viimevuotta että kulta rommaa kohta? Hiljasta on.
Anonyymi: Kanervanlle 11.2.2016 17:56

Anonyymi
– Ihmiset intoilevat kullasta, koska he eivät keksi, minne muualle rahojaan panisivat.

--

Eiköhän he ole tajunneet, ettei muualle sitä tässä taloudellisessa tilanteessa enää kannata laittaa.
Tietenkin silloin on kyse fyysisestä eli aidosta kullasta, eikä mistää kulta-futureista, tulevaisuuden kulta-papereista.
Viimmeksi paperi kultaan oli varattu vai 542-osa tarvittavasta määrästä eli 0.2% oikeaa kultaa. Luulenpa, että varatun kultamäärän osuus tarvittavasta verrattuna kultafutureihin vain laskee. Ihmiset ostavat ilmaa ja sitä saa maksamattakin. On ostettava aitoa ainetta.
Anonyymi: AitoaAinetta 11.2.2016 18:03

Anonyymi
Jostain jotain tajuavat ostivat kultansa 2007 tai sitä ennen. Nyt on ihan muut jutut millä voitot tehdään.
Anonyymi: enkerroteille 11.2.2016 18:10
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

17:40 Terrafamen pääluottamusmies: "Lypsävää lehmää on vaikea laittaa teuraaksi"
17:37 Video Talvivaaran loppulasku veronmaksajille: Yli miljardi euroa?
17:07 Uponor perustaa veden säästämiseen keskittyvän yhteisyrityksen
16:39 Digitoday Puhelinten teko ei Suomesta lopu: Tässä ovat Nokian perilliset
16:33 Anvia: Yhtiön rahoja ei käytetty väärin valtakirjojen keräyksessä
16:32 Digitoday Nokian puhelimien mahtava nousu ja raju romahdus – listasimme tärkeimmät vaiheet vuosilta 1984–2016
15:59 Terrafame: Talvivaaran kaivos on ajettava ensin ylös, jotta se voidaan ajaa alas
15:46 Kreikka-sopu näkyy markkinoilla – maan lainakorko painui puolen vuoden pohjiin
15:25 Digitoday Anssi Vanjoki: Tämä oli selvää jo helmikuussa 2011
15:08 Pörssissä myönteistä virettä – Nokia hyvässä vedossa
14:48 Digitoday Lue Microsoft-pomon kirje työntekijöille sanasta sanaan
14:34 Suomi hakee EU-tukea Microsoftin irtisanomisten takia
14:16 Talvivaaran kaivostoiminta ajetaan alas – "Vedonlyöntiä veronmaksajien rahoilla"
14:09 Digitoday Kommentti: Nyt saatiin lopullinen vastaus kahteen Nokia-kysymykseen
14:01 STTK:n Palola: Irtisanominen on Suomessa halpaa
13:50 Digitoday Luottamusmies: "Tämä on päivä, jonka ei olisi tarvinnut tulla"
13:45 Digitoday Muistatko tämän Elopin kirjeen? "Heippa siellä"
13:26 Kaupunginjohtaja: Salosta voisi löytyä töitä Microsoftilta lähteville
13:08 Digitoday Tämä jää Windows-puhelimista jäljelle
13:02 Finnair nostaa arviotaan Aasian liikenteen kasvusta
12:50 YTN: Pahin toteutumassa – Microsoftin huolehdittava irtisanottavista
12:34 Microsoft: Toiminta Tampereella loppuu
12:25 YIT: Pasilan kauppakeskuksen rahoituspaketti kesäkuun loppuun mennessä
12:23 Microsoft vähentää 1350 työntekijää Suomesta
11:44 Digitoday HS: Microsoft luopuu puhelimista - Suomeen jätti-irtisanomiset
10:39 Vauramo: Lentoyhtiöiden yhdistyminen vaikuttaa myös Finnairiin – tavalla tai toisella
10:16 Kolumni Avoin kirje Bill Gatesille
10:05 Digitoday Microsoftilta tulossa uutisia: Työntekijät busseilla Tampereelta Espooseen
10:04 Danske Bank huolissaan: Asiakkaat tottuvat mataliin korkoihin
09:32 Digitoday "Törkeä temppu": Näin hyväksyt Windows 10 -asennuksen tietämättäsi
Asiakastieto

Yhteistyössä