Kirjaudu ▼
 

Pörssien katseet tiukasti Kiinassa – "Voidaan nähdä isojakin reaktioita"

© Brendan McDermid / Reuters
Pörssien katseet tiukasti Kiinassa – "Voidaan nähdä isojakin reaktioita"
Alkuvuosi on ollut synkkä osakemarkkinoilla. Kiinan tilastojulkistukset voivat heilauttaa kursseja voimakkaastikin suuntaan tai toiseen alkavalla viikolla.
17.1.2016 15:48 (päivitetty 18:42)
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Osakemarkkinoiden katseet ovat alkavalla viikolla tiukasti hidastuvasta talouskasvusta kärsivässä Kiinassa. Maailman toiseksi suurin kansantalous kertoo tiistaina, millä tahdilla sen teollisuustuotanto kasvoi joulukuussa ja koko kansantuote viime vuoden lopulla.

Yllätyksiä ei pitäisi olla luvassa. Yleinen arvio on, että Kiinan tilanne ei lyhyellä aikavälillä näytä aivan yhtä pahalta kuin se on ollut.

– Jos osoittautuu, että teollisuustuotanto tasaantuu ja bruttokansantuotteen kasvu hidastuu odotetulla tavalla, markkinareaktio on positiivinen. Jos luvut ovat odotettuja huonompia, markkinoilla voidaan nähdä isojakin reaktioita, kuvailee Danske Bankin ekonomisti Henna Mikkonen Taloussanomille.

Huoli Kiinan ja sitä kautta koko maailmantalouden tilasta on ravistellut pörssejä alkuvuonna. Perjantaina kurssit laskivat voimakkaasti niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Mikkonen muistuttaa, että nykyisessä herkässä tilanteessa sijoittajien reaktiot negatiivisiin uutisiin leviävät äkkiä Kiinasta muualle.

Talouskasvun hidastumisessa on paljon väistämätöntä, kun Kiina siirtyy investointi- ja teollisuusvetoisesta talousmallista kulutusvetoiseen. Yksityinen kulutus onkin pitkälti viime aikoina kannatellut maan taloutta.

Tästä kielii se, että vähittäismyynti kasvoi Kiinassa suotuisasti viime vuonna. Mikkonen uskoo joulukuun lukujen osoittavan, että trendi jatkuu.

Sijoittajat hermoilevat enemmän kuin teollisuus

Kiinan lukujen ohella tiistaina julkistetaan Saksan Zew-indeksi tammikuulta. Indeksi kuvaa saksalaissijoittajien tunnelmia ja on Euroopan keskeisimpiä talousindikaattoreja. Indeksissä näkyy tunnelmien synkentyminen markkinoilla.

– Sijoittajien negatiivisuus on kasvussa. He ovat aika herkkinä nyt. Uskon, että indeksi valuu alaspäin lisää, arvioi Danske Bankin Mikkonen.

Mikkonen kehottaa kuitenkin panemaan enemmän arvoa Saksan teollisuuden näkymille. Saksan teollisuusyritysten luottamusta mittaava Ifo-indeksi on kulkenut eri suuntaan kuin Zew.

– Ero on raju. Sijoittajat hermoilevat enemmän kuin Saksan teollisuus.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

EKP tuskin tekee muutoksia

Euroopan taloustunnelmista voi saada vihiä myös torstaina, kun Euroopan keskuspankki EKP antaa korkopäätöksensä. Samalla pääjohtaja Mario Draghi luo katsauksen alkaneeseen vuoteen.

Yleinen arvio on, että EKP pitää korot ennallaan, eikä tee muutoksia osto-ohjelmaansa.

– Uskon, että EKP kärsivällisesti odottaa, miten joulukuussa päätetyt toimet purevat, Mikkonen arvioi.

EKP päätti joulukuun kokouksessaan laskea talletuskorkoaan. Keskuspankki päätti myös laajentaa ja pidentää osto-ohjelmaansa, mutta ei kasvattanut ostojen kuukausimäärää.

Lisää elvytystä voi tulla myöhemmin tänä vuonna. Danske Bank ei kuitenkaan siihen usko, koska euroalueen talous elpyy hyvää tahtia. Mikkosen mukaan tämä voi edesauttaa palkkojen nousua.

– Muutoksia voi kuitenkin tulla, jos öljyn hinta tulee lisää alas ja inflaatiovauhti hidastuu.

 (Korjaus: Danske Bank ei usko EKP:n lisäelvytykseen, koska euroalueen talous elpyy hyvää tahtia, ei inflaatiovauhdin takia.)

17.1.2016 15:48 (päivitetty 18:42)
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)
Ihmiset Henna Mikkonen
Tagit Kiina pörssit

Kommentit (33)

Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ihan sama kasvu jatkuu se vain hieman muotoutuu siten että kauppa käydään enemmän maan sisäisesti ja palvelujen osuus kasvaa.. eikä kaikkea trokata ulos ja sisään kuten tähän asti...

Se on vähän kuin Suomi pestään toisten paitoja ja ajellaan rypsiöljyllä vanhalla ladalla...välillä myydään sellua halvalla niin saa vientituloja ostaa öljyä ja eliitille shamppanjaa eduskunnan bileisiin...
Anonyymi: Kauppasekannatta 17.1.2016 15:56

Anonyymi
Jossain on järkyttävän kokoiset vuoret
käteistä, jolle ei löydy mitään käyttöä.
Anonyymi: hyper-f-l-aaatio 17.1.2016 16:14

Anonyymi
Vientiä "isot" voivat harrastaa painamalla itselleen omaa rahaa, valmistaa sillä aseita ja myydä ne doll..omalla rahalla. Ostaja joutuu lunastamaan doll. rahaa ja myyjä pankki saa välityspalkkion ja asemyyjä
mahtavat voitot.
Anonyymi: vientiä 17.1.2016 16:17

Anonyymi
Olen kuulevinani sihinää...onko se sytytyslanka vai ilmavuoto kuplasta?
Anonyymi: pyydetty 17.1.2016 16:18

Anonyymi
Kurssit on vain nyt niin korkealla. Kukaan ei usko niiden nousevan, eikä ole syytätäkään Kun maailmantalous taas kerran kaatuu johdannaisiin.

Se, että mitä niiden jälkeen, on tuhannen taalan kysymys. Setelirahoitus oli kyllä se vihoviimeinen niitti mitä tarvittiin, että taloudet saatiin nurin.

Ostakaa osakkeita, te iloiset puupäät.
Anonyymi: kultaansiirtyinero 17.1.2016 16:23

Anonyymi

Ostakaa osakkeita, te iloiset puupäät.



Ajattelitko pärjätä ihan pelkällä kullalla,
vai joudutko sittenkin ostamaan sillä ruokaa, öljyä, sähköä?


'
Anonyymi: kaupanovet 17.1.2016 16:34

Anonyymi
kuten yllä sanottiin niin johdannaiset se ongelma, kukaan ei oikeasti tiedä millainen kupla nyt poksahtaa

talouselämän saitillaoli juttu jossa reposteltiin kiinaaa ja vuodesta 2008 velka on 28 kertaistunut, eli johdannaiset ja cds siihen päälle
Anonyymi: jepjepjep 17.1.2016 16:38

Anonyymi
piti vielä sanoa että ostakaa joku farmi, niin ainakin ruokaa riittää, miksi ei ole huonosti meneville farmeille tehty pörssiä, osingot saisi vaikka leipänä tai voina...
Anonyymi: jepjepjep 17.1.2016 16:42

Anonyymi
kuten yllä sanottiin niin johdannaiset se ongelma, kukaan ei oikeasti tiedä millainen kupla nyt poksahtaa



Aivan sama, osuuko rulettipallo punaiselle vai mustalle.

Jotkut johdannaiset voittaa aina.

Ei raaka-aineet tai varallisuus maapallolta minnekään häviä.
Anonyymi: jooooojoooo 17.1.2016 16:52

Anonyymi
se riippuu kenelle johdannaisten musta pekka jää käteen, lehman brothersille viimeksi
Anonyymi: jepjepjep 17.1.2016 17:06
Sivut: 1 2 3 4
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

06:05 Digitoday Amazon järkyttää musiikkipalvelujen hinnoittelua "spotifyllaan": Polkuhinnan tiellä yksi este
06:01 Analyysi Tuloerojen kasvu on ongelma eikä ratkaisu
23.8. Brexit karkottaa asiakkaita brittipankeista
23.8. Tarjoilu väheni vankiloissa – nuudeleista tuli valuuttaa
23.8. Digitoday Yle: Facebookin Kissat-ryhmä kompastui riitelyyn, uhkailuun
23.8. Etkö saa töitä tehtyä? Syy voi olla ilmastoinnissa
23.8. Digitoday Tähänkö on tultu? Apple varastaa vihollisensa kilpailuvaltin
23.8. USA:n uusien asuntojen kauppa vilkastui
23.8. Venäjä antaa jokaiselle eläkeläiselle 69 euroa – syynä "erityisen vaikea tilanne"
23.8. Lähteet FT:lle: Renault saattoi päästä päästöskandaalista helpommalla valtio-omistuksen takia
23.8. Digitoday Kyberkonna saattaa asua tietokoneessasi – etkä huomaa mitään
23.8. Lähteet: Bayer ja Monsanto jatkavat neuvotteluja kauppahinnasta
23.8. Huoli pois, autoilija: Oikeuden päätös tuskin nostaa parkkisakkoja
23.8. Kotipizza pomppasi, Outotec kiipeää pörssissä
23.8. Digitoday Rumia lukuja: Näin menee Pokémon Gon alamäki
23.8. Kotipizzalta maistuva positiivinen tulosvaroitus – tulos kasvaa selvästi
23.8. OP:n ekonomistit vaativat: Saton ja VVO:n tingittävä vuokratuotoistaan
23.8. Koko yön kestäneet neuvottelut päätökseen – Volkswagenin tuotanto jatkuu
23.8. Lehto rakentaa VVO:lle sata vuokra-asuntoa
23.8. Euroalue karisti jo Brexit-huolet – ostopäällikköindeksi kertoo vakaasta kasvusta
23.8. Digitoday "Kertokaa totuus" – Windows 10 sai täyslaidallisen
23.8. OP:n Heiskanen jarruttelee Sipilän talousoptimismia – "Tämä ei todellakaan riitä"
23.8. Digitoday Sonylla ässä hihassa: Toinenkin uusi Pleikkari tulossa?
23.8. Kolumni Nollakorot ovat vakava oire
23.8. Näin Suomessa: Osa etsii töitä yli vuoden, osa on yhä enemmän ylitöissä
23.8. OP laskee Suomen kasvunäkymiä – "Liityimme junnaavien talouksien joukkoon"
23.8. Työttömyys laski alimmilleen lähes kahteen vuoteen
23.8. Öljyn hinta kääntyi laskuun kovan nousuviikon jälkeen
23.8. Digitoday Wikileaks jakelee haittaohjelmia: "Äärimmäisen vastuutonta"
23.8. Yle: Parkkifirmojen pysäköintimaksut verollisiksi
Asiakastieto

Yhteistyössä